ISÄ 1

Nimi haudallasi, ei minun ansiotani;

mutta kuolemasi, sinun

jonka niin monet pelastivat,

se on minun syytäni.

Serkkusi joka pelasti

sinut hukkumasta,

nimettömät miehet pikkuautossa

jotka pelastivat sinun kolarin jälkeen 1967,

äitini jonka sanoit pelastaneen sinut -

ja minä, jolla oli kuin

Pyhällä Pietarilla kolme tilaisuutta,

kolme tilaisuutta pelastaa sinut

ja ohitin kaikki; etkä

sinä noussut kuolleista,

vaan lepäsit nimettä,

ja vain sisaresi

toi nimen tälle kaistaleelle nurmikkoa

jonka alla, niin syvällä alla,

olet sinä, jonka pitäisi elää.

25.10.2020

MITÄ KYLVIT

 Yrität tehdä oikein
jokaista kohtaan -
ja päädyt tuottamaan
vääryyttä kaikille.

Joku on yksin

ja hylättynä, toisten

yllä on multaa;

siinä on tekojesi jälki.

21.10.2020

VAPAUDENKAIPUU

Kissa huutaa ulos,
mutta kun otan valjaat käteen
se juoksee piiloon.

Ei vaihda vapaudenkaipuuteen
talutushihnaan,
vaikka kettu kulkee pelloilla.

16.10.2020

AVUNPYYNNÖT JOITA EMME KUULE

Leif Färding sanoi kustannustoimittajalleen

viimeisessä tapaamisessaan

seuraavan runokokoelmansa olevan postuumi,

ja kustannustoimittaja, muistellessaan

Aamulehden haastattelussa

vajaa vuosikymmen myöhemmin,

sanoi miettineensä, että

mitähän se sillä tarkoittaa,

mutta jättäneensä asian siihen.

Kyllähän kustannustoimittajilla

on sivistyssanakirjat,

ellei sivistystä.

16.10.2020

ILTAHÄMÄRÄSSÄ

 Illassa me yhä näemme aamun,

me jotka synnyimme

auringon noustessa

emmekä ole näkevä

sen nousevan uudestaan.

Me jotka tiedämme kuolevamme,

olevamme huomisen tomua,

me kiellämme tyhjyyden

olevan lähellä, sydämenlyönnin

päässä, odottamassa.

Me katsomme iltaruskoa

ja näemme vähenevässä valossa

nousevan auringonkehrän enteen,

ja sanomme "Vielä on aikaa",

kun hiekka on jo juossut loppuun.

16.10.2020

ILTARUSKOSSA

Tämä on elämäsi salaisuus:

Ontossa uurnassa

rintaasi vasten

kannat tyhjyyttä

vuosikymmenten.

16.10.2020

FINIS FINLANDIAE

Vanha Fiat perä pystyssä

autiotalon pihassa.

Seinien maalaaminen

jäänyt kesken;

vaaleanpunaista ja harmaat laudat

yhdellä sivulla,

mihin kaikki päättyi.

24.10.2017

KULTAKAUSI

Valju Järnefeltin maalauksen valo

tässä lokakuisessa perjantai-iltapäivässä,

sellainen joka saa miettimään

"Ei tässä mitään kuitenkaan kannata tehdä,

joten laitetaas kahvia tulemaan",

kunnes auringonkiila tekee hetkeksi

hakkuuaukean reunan nuorista koivuista

Edelfeltin maalauksen; puuttuu vain

tuohivirsuissa ryteiköstä rämpivä Jeesus.

16.10.2020

MIKSI JUMALA LOI KONKURSSIT

Muutenkin paska päivä, ja kun koitat

kuunnella tiedeuutista Youtubessa,

niin eikös Elovehnä-paketin kannesta

karannut ala hokea mainoksessa:

Yrittäjä ei luovuta,

koska yrittäjyys on enemmän kuin yrittämistä.

Kiittäkäämme Herraa

konkursseista.

16.10.2020

YKSILÖT MAAILMASSA

Alussa, lopussa,

ja kaikessa siinä välissä,

emme me ole.

Me olemme se

mikä jää pois

kun kuva on valmis.

Jos maailma on rakennus,

me emme ole edes tiili seinässä,

vaan rakennustelineet.

14.10.2020

UUNO KAILAS(1901-33)

 Olisivat nyt jotain saaneet siellä

Aunuksessa aikaan,

paitsi selkäänsä,

ja ampuneet sinut

kun aikoivat.

Siinä meni hukkaan hyvä luoti

kun oli jo Pyhä Sebastian

paaluunsa sidottu

vieraalla maalla

syntisten edessä.

14.10.2020

SOTIENVÄLISEN SUOMALAISEN RUNOUDEN SYMBOLI

Siljon lahonneesta peniksestä

haaveileva Kailas -

kärpässienen valkoinen tuppi

nostamassa verenpunaista lakkia.

14.10.2020

KAARLO SARKIA(1902-1945) 

Jollet elä lihassa, veressä ja hiessä,

vaan olet sanoissa,

miten sinulla voisi olla velka elämälle?

Ei elämä itseään sinulle antanut,

kajasti harhakuvana vain,

ja hiipui pois.

Sanat jäivät,

mutta mitä ovat sanat

kun lihatta maassa luusi ovat?

Toiset elivät, raatoivat,

himoitsivat, siittivät ja synnyttivät.

Sinä, sinä elit sanoissa ja sanat sinussa.

He elivät, he kuolivat.

Sinä kuolit,

et elänyt.

14.10.2020

SEITSEMÄN VUOTTA

Ilta, vasta

avautuneet lehdet

puiden oksilla.

Ilta, koivujen

oksat varistaneet

lehtensä pimeyteen.

18.05.2013-12.10.2020

SOTA ON VAIN FILOSOFIAN JATKAMISTA MIEKAN TERÄLLÄ

Parempi miekka filosofissa

kuin miekka filosofin kädessä.

21.10.2017

LINNUT TIETÄVÄT

Kolea, valjun valon päivä.

Linnut sirkuttavat keväästä

uudelleen paljastuneen

syksyn keskellä.

Ihminen näkee syksyn,

kuolleen ruohon,

ruskeat lehdet lumen alta

paljastuneina.

Linnut tievät:

On kevät.

24.04.2016-12.10.2020

YLÖS KIIRASTULESTA

Herätä siniseen taivaaseen, valkoisiin pilvenriekaleisiin
ikkunan takana, unista
joissa olet elänyt heidän poismenonsa,
joille tämä sininen taivas, tämä
auringonsäteissä kullattu ruska
ovat olemattomuus, ajassa ja tilassa;
jotka kuolivat, menettivät
 kaiken koska et ajatellut, nähnyt, ymmärtänyt -
mitä nimiä annatkaan typeryydellesi
joka hiipuu taivaan sineen, valkoisiin pilviin,
Auringon kultaan, aivan kuin olisit saanut anteeksi,
eikä vain mielesi harhailisi,
taas, kuten silloin kun tuomitsit heidät.

12.10.2020

JOKA PÄIVÄ MENNEISYYTEMME KUOLEE MEISSÄ

Iltausva kesantopelloilla,

ruska ja viimeiset säteet

punertavat metsänreunaa,

ja linnun alkaessa sirkuttaa

tässä myöhäisessä syksyssä

olen keskellä menneitä

kevätaamuja.

11.10.2020

KATUVA, ÄLÄ PETÄ ITSEÄSI

 Elämäsi on kokonaisuus,
eikä mikään hyvä
minkä teet tämän hetken jälkeen
voi hyvittää sitä kärsimystä
jonka aiheutit sitä ennen.

Emme voi saada anteeksi
tekojamme muuten kuin kuvaannollisesti,
emme voi hyvittää
tekojamme aidosti,
sillä menneisyys on hakattu hautakiviin.

11.10.2020

MINNE OLEMME MATKALLA

 Lopussa

meitä kaikkia odottaa

sama tyhjyys.

10.10.2020

MITEN VALTA LUODAAN

Öykkäröinti saa sivusta katsovat

 ihmiset kohteliaiksi, pelosta,

aivan kuten teloituskomppania

tekee katsojat isänmaallisiksi.

Kaksi julkista teloitusta,

sama tarkoitus.

09.10.2014-10.10.2020

OLISI TURHA PUHUA KEVÄÄSTÄ

Olisi turha puhua keväästä

ilman lintujen hajanaista sirkutusta

tänä huhtikuun lopun

kylmänä aamuna.

Radiossa soi Chopin,

valju pilviherson läpi

siivilöityvä valo

kuuraisilla kesantopelloilla.

24.04.2016

ISO-KÖLLIN TIELLÄ

Ovat pystyttäneet lintutornin

sitten viime käynnin,

kolme ja puoli tai neljä vuotta sitten,

kun koira oli elossa ja mukana;

kaataneet pajukot tältä

umpeenkasvavalta pellolta suon vieressä,

laittaneet ruokintapaikan

ja lyöneet metsäautotien varteen,

puukasaa vastapäätä, kyltin

jossa toivovat "Älä tee avotulta".

Ei lintuja, ei ihmisiä,

vain syksyn autio hiljaisuus

ja putoavat lehdet.

07.10.2020

ERÄS IHMISTYYPPI

 "Minä olen yrittäjä!"

- Mutta mitä sinä yrität?

Yritätkö olla ihminen?

Elää elämäsi

jottet katuisi, kun

pimeys sumentaa katseesi?

"Minä olen yrittäjä!"

- Onko se se mitä teet,

vai onko se mitä olet?

Mitä sitten teetkään?

Ja onko tuon

"yrittäjän" ulkopuolella,

onko sen sisällä,

mitään?

Onko siellä,

jossakin,

ihminen?

"Minä olen yrittäjä!"

06.10.2020

HETA

Lämpimän lokakuun illan viimeisessä,

punertavassa valossa

kävelen pudonneilla lehdillä

painuneen hautasi luo.

Sinun pitäisi kävellä

vanhana ja väsyneenä

rinnallani yhä, sillä

kuolema vei sinut liian varhain,

kuten isäntäsi, omassa

kivettömässä haudassaan.

Ja silti te olette molemmat

läsnä täällä tässä

illan tyyneydessä,

elätte, kauttani tai yhteydessä,

en välitä; en ole yksin.

05.10.2020

POIS

Finlaysonin vanhan

värjäämön vieressä

kanavan mustaan veteen

lentävät sulavina 

lintujen parvet.

23.02.2013-04.10.2020

OUROBOROS

Meissä elävä menneisyys

pitää meidät hengissä

yhä, kun

kaikki minkä vuoksi elimme

on poissa, menetetty

ihmiset ja toiveet,

tulevaisuus

joka kerran oli syy

elää, tulevaisuus

joka kimmeltää kekäleinä

muistoissa; nämä toiveet

jotka pettivät, nyt

haamuina pitävät

meidät elossa

kun elämä on

jo kauan ohi.

Itseämme pettäen,

tietoisesti,

me elämme huomiseen,

häntäämme purren.

02.10.2020

RAUHA

Istun terassilla kahvia juoden,

katselen kullankeltaisten lehtien putoavan,

ja te olette kaikki täällä,

te joita eniten kaipaan,

putoavien lehtien keskellä

syksyn kirkkaana valona.

02.10.2020

LOKAKUUN VALO

Tässä kirkkaassa syksyssä

läsnä kaikki menneet syksyt,

elämä, oma, ja heidän

jotka elävät nykyisyyteen

heijastuvassa menneisyydessä.

02.10.2020

MENNEISIIN VUOSIIN KÄTKEYTYY KAIKKI

Luen Wang Wein runoja englanniksi,

korruptoitunut pamppu kiittelee

hovioikeutta valkopesusta televisiossa,

Aurinko kätkeytyy metsän puiden taa.

Missä on Wang Wein valkoinen laki,

Buddhan luunsirpaleisiin jaettunako?

25.11.2012-18.01.2013-02.10.2020

TAMMIKUUN TAIVAS

Jäätä ja valoa,

purppuraan kirjottu taivaanranta;

tämä sammuva päivä,

uuden vuoden airut,

sytyttää surujen kekäleet

tummenevaan sineen.

 

2.1.2016-24.09.2020

KUOLEMA, SYNTYMÄ

Päivä kuolee yöhön

syntymättä uudestaan,

mutta askeleessa lasten

tunnistamme käynnin kuolleiden.

Yöpakkasen syksyssä murtama kukka

ei koskaan kuki uudestaan,

mutta silmissä taaperon tunnistamme

katseen jonka näimme sammuvan.

Eilinen ei koskaan saavu uudestaan,

ja huominen astuu haudalla tämän päivän,

mutta lihassa ja veressä elää muisto

joka kurkottaa yli kuoleman, syntymän.

16.09.2020

VALO JA PIMEYS

Jokaisen yön pimeys

on sama:

Kosmos

koskettamassa maata;

jokaisen päivän valo

on eri,

miljoonia vuosia

auringon sydämestä matkannut.

08.02.2013-16.09.2020

KOTONA 3

Ikkunan takana taas

tuttu piha, syyskuun tuulessa

putoavat kellastuneet lehdet

kuten ennen; radiossa

laulaa mezzosopraano syksyn

vesien kuoleman joutsenesta,

ja missä ovat tyttöni -

alla mullan ja soran,

kaukana poissa, kadotetut;

mitä aiheutin teille

tein sen myös heille,

jotka kirkkomaan alla

eivät kuule kuusiemme havinaa,

eivät sinistirilippua näe

läpimärkänä ja repaleisena

riepuna lepattamassa.

Kuolleet ja kadonneet

ihmisten elämä ja toiveet,

pehmeäturkkiset koirat lempeine silmineen,

jäljellä sateinen syksyn maa,

sama näkymä joka lohduttaa

himmenevillä muistoillaan,

kaukaisilla vuosilla

kun syksyn vesillä vielä

kauniina uivat muuttavat joutsenet

tummine kuvajaisineen.

16.09.2020

MITÄ HYÖTYÄ ON TÄLLAISESTA IHMISESTÄ, SERKKUNI?

Nyt, kun

olen paljon vanhempi kuin olit koskaan,

kadun etten syleillyt itkevää äitiäsi

kun hän tiesi kuolevansa,

muistan kuinka kuoltuasi

löysin tietokonettanne korjatessani

työhakupaperisi; siinä

lyhyessä tekstissä sinä elit yhä,

ja oli toivoa paremmasta,

ja keittiössä istui yhä äitisi,

vuosia ennen kuolemaansa,

hän jota en kyennyt lohduttamaan

kuten en äitiäni, siskonsa

kuoleman todistajaa

ja kohtalon jakajaa;

en pelastamaan enkä lohduttamaan,

vain muistamaan.

31.08.-15.09.2020

METAMORFOOSI

Tässä illassa

olet se mitä on jäänyt

ihmisestä joka olit,

menneisyydessä;

ihminen,

jonka yhä näet kuvana

mielessäsi

kun ajattelet itseäsi.

Hyvä ettei hän

ole näkemässä,

tuo vuosikymmenten

varrelle riisuttu

ihmisenkotelo,

joka tuotti

koiperhosen syksy-illan

kylmään.

15.09.2020

UUSI ALKU

Tässä syksy-yössä

kylmä sade pyyhkii pois

sen mikä oli,

kuoleva kesä ja kaukaisten

päivien muistot;

tälle läpimärälle maalle

tähdettömän yön pimeydessä

me rakennamme sen

mikä on yhä luotavissa:

Vähän, mutta enemmän

kuin poispyyhkäisty tuska,

on nouseva syksyn vesistä.

13.09.2020

SYKSYN VIRTA, TUONELAN VIRTA

Syksy on elämän ja kuoleman vuodenaika,

viimeinen kirpeänkolea näytös

elämän joka päättyy

kuolemaan,

kun syksyn tummat vedet kantavat

oksien kullan ja tulen

yli syvyyksiensä

hiljaisuuden.

12.09.2020

ENNEN YÖTÄ

Syksyisen ilta-auringon valossa

nähdä kaikki mikä oli,

mikä olisi voinut olla -

se mitä jäi elämästä,

se minkä vie mukanaan

olemassaolosta tyhjyyteen.

Kaikki on mennyt

paitsi muistot.

Se oli aina oleva näin,

ihmisen osana katumus ja kaipaus

ennen unohdusta,

mutta kuinka pian -

siinä on ero onnellisen elämän

ja hukkaan heitetyn välillä.

11.09.2020

LÄHTÖ SYKSYLLÄ

Kultaiset lehdet,
syksyn kirkastamat,
putoavat elokuun
viimeisessä iltapäivässä
kuten me kerran
putoamme aikaan
halki avaruuden sinen.

31.08.2020

KOTONA 2

Pihakoivun latva kullankeltaisena

taivaan syvänsinistä vasten

ripottelee lehtiään -

ja teidän pitäisi istua

saunanterassilla, koiran

ja isännän,

auringon valossa ja lämmössä,

syksyn kirpeässä tuulessa,

ja minun kävellä

pihan halki luoksenne

tuoden kahvikuppia,

vesikippoa ja sanojani.

31.08,2020

SYKSYMME

Muistot, kuten suru ja viha,

ovat pehmentyneet,

niiden reunat

ovat vähemmän kipeät,

ja värit kirkkaammat.

Aika lopulta hautaa

menetyksemme

syvempään kuin

mikään tämän kolean

maailman haudankaivaja.

Olen paljon vanhempi

kuin sinä koskaan olit,

ja omalla tavallani

olen täyttänyt nämä vuoteni

toisten kivulla.

Me heitimme molemmat

elämämme hukkaan,

omalla tavallamme;

niin paljon odotuksia

ja niin paljon pettymystä.

En koskaan ymmärtänyt,

en silloin sinua,

enkä koskaan myöhemmin

itseäni tai muita

ennen kuin oli liian myöhäistä.

Ja nyt, liian myöhään,

näen ne samat säröt

jotka meitä kaikkia yhdistävät,

kun omat pitkät vuoteni

värisevät syksynsä edessä.

31.08.2020

KOTONA 1

Olen kotona,

katselen kellastuneiden lehtien

putoavan pihakoivuista

villinä kasvavaan heinään.

Olen kotona,

ja kolme vuotta

on poissa,

hämärästi muistettu päivä;

olen kotona,

mutta kuolleet ovat

yhä poissa ja yhä

läsnä, heidän läsnäolonsa

viereisessä huoneessa,

pihalla kulman takana,

piharakennuksen saunassa,

verstaalla, takapihalla;

vain nousta ja mennä

ja nähdä heidät, kuulla

heidän äänensä,

kohottamalla vuosien verho.

Kävellä heidän luokseen,

kaksikymmemtä, kolmekymmentä

metriä ja neljä, yksitoista

vuotta - niin

lähellä, niin lähellä,

heidän läsnäolonsa,

heidän läsnäolonsa

heidän poissaolossaan.

31.08.2020

VUOSI JA SYKSY

Taas syksy,

ja välistä jäi elämättä

kokonainen vuosi -

ehkä syksyn lehtien

pudotessa

haudalle kotipihassa

minä elän

taas,

mutta sinä -

kaukana ja

kadotettu, mitä

voin tehdä sinulle?

Särkeäkö haaveesi,

toiveesi ja

luottamuksesi uudestaan?

Murtaako elämäsi

ja ystävyyden;

vai löytää sovituksen

vielä tässä maailmassa

ennen kuin me

olemme kuihtunut

ruoho ja kellastuneet

lehdet lepäämässä sillä

lumen alkaessa pudota.

21.08.2020

ENTROPIA

Kaikki päättyy,

kerran,

eikä mikään

enää ala.

Kaikki päättyy,

on jo

päättymässä,

päivä kerrallaan,

hiekkalasissa

hiekka juoksee

kohti tyhjyyttä,

emmekä me

ole hiekkalasi,

eivätkä päivämme

sen hiekanjyvät;

me olemme hiekanjyvä

eikä mikään

ole kääntävä hiekkalasia.

Aika ei käännä suuntaansa,

eikä olemassaolo toistu.

Me olemme hiipuva liekki

missä kerran oli tulimeri,

ja me sammumme

leimahtamatta,

hiipuvat kekäleet keskellä

pimeyttä ja sitten poissa,

eikä mitään

koskaan ollut.

20.08.2020

VALO PIMEYDESSÄ

Marraskuun pimeys ikkunoiden takana

ennen kello seitsemää aamulla. Läpi

yön jatkunut sateen ropina

on päättynyt, ja keskiaikainen

kirkkomusiikki ei ole koskaan soinut näin

kirkkaasti kuin nyt tietokoneen toistamana,

värisevä kynttilä goottilaisen

katedraalin talvihämärässä.

09.11.2015-15.08.2020

KADOTETTU KEVÄT

Illan hiipuvassa

valossa

purppuraiset pilvet

16.05.2013

SYNTYMÄN JÄLKEEN

Yhtenäkään kesänä

en ole ollut

vähemmän elossa

kuin tänä.

Mutta kuinka

monena kesänä

ovatkaan luiset

sormeni maan painamina

oleva kykenemättömät

kirjoittamaan:

Paitsi nyt.

14.08.2020

UNEN TUOLLA PUOLEN

Odottaen unta,

kuoleman esiporttia,

peläten sitä tietoisuuden

tuolla puolen

koittavaa hetkeä

johon ei kerran ole

heräävä; mutta

mitä siitä, tuosta

pelosta oman olemassaolon

koittavasta lopusta -

he, jotka olivat sinulle

enemmän kuin oma

jatkuva olemassaolosi,

ovat kohdanneet tyhjyyden

unen tuolla puolen.

Kun nuo kirkkaasti

palaneet kynttilät,

joiden äärellä värjöttelit,

ovat sammuneet,

mitä on sen tietoisuuden

rinnalla oman himmeän

liekkisi hiipuminen?

10.08.2020

ENNEN MUUTTOA, ODOTTAEN SYKSYÄ

Suljettujen verhojen ruskeaa reunaa

tassullaan raottava kissa

paljastaa yhä vihreät lehdet

puissa; en jaksa odottaa

kunnes toisten ikkunoiden

takaa näen kultaisten lehtien

putoavan syksyn koleassa valossa.

10.08.2020

ELOKUU

Aamupäivän pilvinen hämärä

enteilee sadetta, pisaroita

yhä vihreille lehdille,

mutta mitä minulle

omassa hämärässäni

ovat nämä usvan

kaltaiset päivät

tiellä syvempään

pimeyteen?

03.08.2020