Käännän Thomas Mertonin
ja Oscar Wilden runoja
kuunnellen Anton Brücknerin sinfonioita
loppukesän illan
tihentyessä syksy-yöksi,
ja ikkunoiden takana,
täydessä pimeydessä,
ehkä pilvien raoissa
tähtiä mustuudessa
kuin sanoja paperin valkeudessa,
ja täällä vuodenaikojen,
olemassaolon,
kulttuurin reunalla
tunnustan kaiken katoavaisuuden,
merkityksettömyyden,
loputtoman muutoksen
jolla on loppunsa,
musiikki päättyy
ja kirjat suljetaan
ja kerran viimeinen piste
on viimeinen piste,
mutta nyt,
vaikka tunnen tyhjyyden
kaiken olemassaolon
hauraan illuusion alla,
minä luen,
minä kuuntelen,
minä käännän,
minä kirjoitan,
ennen viimeistä pistettä.
30.08.2026