Istun ulkona ja luen runoja
oman murheeni lävitse
ja kaikkien niiden murhe
on minun murheeni,
mutta kaikkien niiden ilo
on ilo jonka koin
ja iloa seuraa aina murhe.
Ei ole murhetta
joka ei olisi ilon siemenistä,
ilon sadosta korjattu,
ja minun satoni
oli runsas ilosta
ennen kuin pitelin käsissäni
murhetta,
ja ei se ilo
jonka koin
ole vähempi siksi
että nyt murhe
on lopullinen satoni,
koska paljon minulla
on ilostani jäljellä
sen innoittamissa sanoissa.
19.04.2026
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti