Luen Karen Blixeniä ja John Steinbeckiä
ilta-auringon valossa, ja Blixen
on kokoelma epätodennäköisiä sattumia,
yksi toisensa jälkeen Pisan seudulla,
ja Steinbeck arkipäivää Kaliforniassa,
jälkimmäinen kuin puro solisemassa
ja edellinen kiviä joilla hyppiä
tarinan rannalta toiselle,
ja aurinko laskee, määrätysti,
ja kirjojen kannet sulkeutuvat, tahdosta,
ja käyn kävelemään postilaatikolle
jossa odottaa Tähdet ja Avaruus,
kevättalven Linnunrata
sisäkannella, ja kevättalvesta
muistan vain pilviset, pimeät yöt
ilman Linnunradan himmeää vyötä
joka kerran loisti elämän yllä.
21.04.2026
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti