tiistaina, lokakuuta 21, 2014

Pääministeri, komissaari Kataisen
sukuperintö:

Neljän murhatun punaisen joukkohauta
sukutalon pihassa,
saunan vieressä.

Suomen historian pitkä viiva
luokkasodasta toiseen.

21.10.2014
Lunta maassa
siellä täällä
kuin heitettynä

syksy ja talvi
mudan ja veden
keskellä valkoinen

vuodenaikojen välissä
lätisevät märät
kengät

21.10.2014
Ihmiset ovat jälkiä ajassa.

20.10.2014
Menneet sukupolvet ojentavat kätensä sinulle.
He elivät sinun vuoksesi,
elä sinä nyt tulevaisuuden vuoksi,
ojenna kätesi menneeseen, tulevaan,
liitä ne yhteen ihmisyydessä

20.-21.10.2014

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2014

Jerusalem

Raamattu, raamattu
hokevat siionistikristityt
"oikeutuksena" sille,
että Israelin
täytyisi saada
koko Jerusalem.

Eivät muista, mitä
raamatussa kirjoitetaan,
että heprealaiset
valtasivat kaupungin
ja tappoivat
sen alkuperäiset asukkaat.

12.10.2014
Kesä vain harha,
syksy ja mutaiset tiet
se todellinen Suomi
jossa väistellä vesilammikoita.

12.10.2014

perjantaina, lokakuuta 10, 2014

Lokakuun kymmenes,
vesisadetta ja sumua aamulla,
pilviä

vesilätäköiden pohjalla
uponneita lehtiä
yllään puiden heijastus.

10.10.2014

torstaina, lokakuuta 09, 2014

Filosofi Han Fei Qin-valtiossa vuonna 233 eaa

Mitä seurasi, kun legalismin teoreetikko
törmäsi legalismin harjoittajiin?

Kuollut legalisti.

09.10.2014
Teloituskomppanian läheisyydessä
isänmaanystävien määrä
lisääntyy.

09.10.2014
Unohda, ihminen
ne haavat
joita ei voi sulkea,

anna niiden vuotaa
ja keskity
arpiin.

09.10.2014
Olenko liian kaunis ja seksikäs?
kysyy keltaisen lehdistön artikkeli,

mutta älä huoli, sinä
liian kaunis ja seksikäs,

tai vain sopivasti
kaunis ja seksikäs,

aika pitää siitä huolen,
aika pitää meistä kaikista huolen

eikä kenenkään tarvitse
pian kadehtia meitä

ja harmaita hapsiamme,
väsynyttä katsetta uurteisissa kasvoissamme.

09.10.2014
Ihmisen erottaa eläimistä
ei taide, ei tietoisuus,
vaan omatunto
joka saa näkemään
omat teot väärinä.
Yksikään eläin ei kadu
aiheuttamaansa kärsimystä.

09.10.2014
Virta on aina sama,
Herakleitos,
ja sinä olet aina sama,
se pohjamutaan
hautautunut pääkallo
jota virran vesi
hellästi sivelee.

09.10.2014
Tavoittaen kauneutta
joka ei vielä tunnista itseään
tulet särkemään sen
mitä eniten haluat.

Kauneus herää ajallaan,

tavoittaa sen,
jonka se tahtoo.
Kukaan ei rakasta pakosta.

09.10.2014
Ehkä sinä olet painovirhe elämän kirjassa, ystäväiseni,
kuten väität, mutta minä,
minä olen se väärin painettu postimerkki
jonka ainutlaatuisuus tekee siitä arvokkaan.

09.10.2014
Rikkaan hautajaisissa
kaikkien ajatukset ovat hänen omaisuudessaan,
aivan niin kuin
hän toivoikin.

09.10.2014
Elämä on pohjaton kuilu,
jossa syntymästäsi asti putoat,
putoat kunnes tavoitat pohjan
ja kaikki pysähtyy.
Kenties ehdit nähdä pohjan,
mutta monesti se tulee yllätyksenä,
tuo äkkipysähdys
sinulle, joka luulit kiipeäväsi.

09.10.2014
Kaikesta me olemme velkaa,
kaikille
paitsi kusipäille.

09.10.2014
Fragmentti

Hiljaisuus
ei satuta
ketään.

On ihmisiä,
joita hiljaisuus
satuttaa enemmän
kuin yksikään
sana.

He keksivät
itse sanat
täyttämään
hiljaisuuden,
haavoittamaan.

Yksikin sana
olisi rikkonut
tuon hiljaisuuden,
tehnyt tyhjäksi
pelot joilla
se täytettiin.

Joskus
ei ole sanoja,
sanoja
joihin pukea
tunteet
jotka itse
pakenevat.

09.10.2014

keskiviikkona, lokakuuta 08, 2014

Anna maailman
aina silloin tällöin
väistää sinua.

08.10.2014
Parempi kävellä
mutalammikoiden halki saappailla
kuin kiertää ne lenkkareissa.

08.10.2014
Sokeudesta

Imre Kertész kirjoittaa kirjan toisensa jälkeen
juutalaisten kärsimyksistä ja niiden seuraamuksista,
mutta lausuu, että Israelin juutalaisten
pitäisi tuntea "oikeutettua patrioottista ylpeyttä".
Näin sokea on ihminen,
joka näkee kaiken sen kautta,
mitä leimoja on ihmisiin lyöty.
Näin sokea, eikä ymmärrä
kuinka lähellä on niitä,
joiden käsissä juutalaiset ovat kärsineet,
joiden käsissä on itse kärsinyt.

08.10.2014
Miten maailma toimii

Kertoo paljon, että länsimaiden mukaan
antisemitismi oli paljon pienempi ongelma
niin kauan kuin juutalaisilla ei ollut omaa
etnisesti puhdistettua valtiotaan.

Vasta kun entisillä uhreilla oli valtaa
ja omat uhrinsa poljettavinaan
kuului heidän äänensä
ja tuli länsimaille tärkeäksi.

08.10.2014
Yhä moni uskoo vievänsä omaisuutensa
mukanaan hautaan ja 'tuonpuoleiseen',
mutta meidän jälkeenjäävien hyväksi
eivät rakenna edes pyramidia.

08.10.2014
Jos välität toisista
edes yhtä paljon
kuin itsestäsi,
olet ihminen

08.10.2014
Aikamme virallisen linjan mukaan
jokainen konkistadorin tappaja
olisi ollut terroristi
ja Amerikkojen valloitus
Vapauden levittämistä.

08.10.2014
Tämäkin aamu,
tämäkin päivä
yhä valoa
ja valo on elämä,
virtaava.

15.09.2014
Tänä yönä
pimeys kuin valtameren syli
syvänne
jonne ei valo yllä
vain hitaasti vajoavat
kuolleet ja roskat
elämän tähteet
kulkevat ohitse
viestinä maailmasta
maailmasi ulkopuolella

08.10.2014
Toisten muistot

Elämäsi ei ole omasi,
omaisuuttasi
vaan jaettu,

ja kuolemasi jälkeen
jokaisella sinut kohdanneella
on sirpale sinua.

08.10.2014
Elämäsi on kysymys,
johon sen jokaisena hetkenä
sinä olet vastaus,
muuttuva.

08.10.2014
Ei ole uskovaista,
joka ei pettäisi uskoaan
uskontonsa vuoksi.

08.10.2014
Ole inhimillinen
liian moni tyytyy
olemaan vain ihminen

08.10.2014
Jos sinun täytyy pettää joku,
niin petä itsesi.

Sen sinä voit antaa anteeksi.

08.10.2014
Taas uusi päivä,
taskulampun valo
soratiellä
eteenpäin
halki muuttumattomien päivien
kohti tulevaisuutta
joka on aina sama
sen valossa

08.10.2014
Suomalainen on nöyrä ja passiivinen,
ja nykyään kun se uskaltaa vielä uhitella,
ei se hauku herraa, vaan köyhää
ja pakolaista. Ettei herra vaan suutu.

08.10.2014

tiistaina, lokakuuta 07, 2014

Olet valmis kristillisdemokraatiksi,
kun uskot,
että "Älä tapa"
ei koskea Israelia.

07.10.2014
Mikä on ihminen ilman omaatuntoa?
Kokoomuslainen.

07.10.2014
Sofisteista

Hyvettä ei saa ostamalla,
tekopyhyyttä kylläkin.

07.10.2014
Joka vaatii toisilta uhrauksia
uhraamatta itse mitään
paitsi omatuntonsa
on joko ekonomisti, poliitikko
tai muu rikas.

07.10.2014
Sanotaan, että suuren omaisuuden takana
on aina suuri vääryys,
mutta on siellä yleensä
monta köyhääkin.

07.10.2014
Mitä enemmän omaisuutta,
sitä innokkaammin ihminen
pyrkii sen oikeuttamaan.

07.10.2014

sunnuntaina, lokakuuta 05, 2014

syksy
lehdet putoavat
kellastuneet
kuin
kysymykset
vailla vastausta
kuin vastaukset
vailla kysymyksiä
sade
syksyn sormet
tanssivat
luonnon koskettimilla

05.10.2014

lauantaina, lokakuuta 04, 2014

opus post humum

jokainen filosofi
joka jättää ohjeet jälkeenjääneitä kirjoituksiaan varten
selvästikin uskoo minän ulkopuolisen maailman olemassaoloon
ja siitä saatavan tiedon todenperäisyyteen

04.10.2014
menneisyys, muistot
kuin lattialle sekaisin heitetyt valokuvat albumista,
nivo niistä elämä
tarinasi

04.10.2014
kuin sade, pimeydessä
nämä päivät
joissa joku
kerran näkee elämän
suoran viivan

04.10.2014