torstaina, joulukuuta 31, 2015

Mies joka ei oppinut mitään

Imre Kertész
loi uran ja sai Nobelin juutalaisten kärsimysten,
niiden aiheuttaman henkisen taakan kuvaajana,
mutta Israelin palestiinalaisille ja libanonilaisille aiheuttamista kärsimyksistä
hänellä on sanottavana vain tämä:
"Israelilaiset voivat tuntea isänmaallista ylpeyttä teoistaan."

Niin paljon kärsinyt,
niin paljon kärsimyksestä kirjoittanut
ja kieltää kärsimyksen,
ylistää kärsimyksen aiheuttajia.

Ei ole oppinut omasta elämästään,
juutalaisten kohtaloista
mitään.

31.12.2015
Jaettu rakkaus, jaettu kuolema

Rakkausruno kuolleelle aviomiehelle,
toisen naisen viereen haudatulle,
etsii jälkeä unista ja uskosta, epäilee
ja toivoo, mutta kenen rinnalla,
kenen rinnalla jos jokin varjo tai sielu
tuonpuoleisessa yhä säilyy ja muistaa?

Mikä sirpale tai ehyt mielen kuva
heijastuisi kuolemassa,
kumpi rakkaus kantaisi yli kuoleman
tyynen ja kolean veden -
nuoruuden vai vanhuuden palo?

Kahdet luut rinnakkain lepäävät,
kolmannet erossa;
voiko kuolemassa kolme mieltä
rinnakkain jakaa sen unohduksen
tai ikuisen elämän,
varjojen lepattavan olemassaolon,
vai onko yhden miehen rakkaus
kuolemassakin vain yhden naisen?

Aale Tynnin(1913-1997) runon kokoelmasta Vihreys(1979) innoittama. Runon muut henkilöt ovat runoilija P. Mustapää eli Martti Haavio(1899-1973), joka haudattiin ensimmäisen vaimonsa Elsa Enäjärvi-Haavion(1901-1951) viereen.

perjantaina, joulukuuta 25, 2015

huominen on kaiken velkaa
eiliselle
joka omaa sille
anteeksipyynnön

25.12.2015
unohdetut vuodet
hiljaiset vuodet
elämä joka kului pois
kuten jokin halpa
ja helposti korvattava käyttöesine

25.12.2015

maanantaina, joulukuuta 21, 2015

Loputon ilmastonmuutoksen syksy,
vesisade halki joulukuun
alastomien peltojen,
harmaiden tuntien.

21.12.2015
Tämäkin päivä
eilisen odotettu huomen,
huomisen unohdettu mennyt.

21.12.2015

maanantaina, joulukuuta 14, 2015

Laskettuani Wang Wein runojen käännöskokoelman kädestäni

Juon kitkerää kahvia, Wang Wein teeskentely
köyhän erakon elämästä
ärsyttää minua tuhannenneljänsadan vuoden halki.
Tämän maailman rikkaat
tahtovat viedä vähäosaisilta jopa köyhyyden
maaseudun huvimajoihinsa.

14.12.2015
Viimeinen hämärän hetki ennen pimeää -
taivaanrannassa aivan metsänrajan yllä
heikko kullan kajastus, katoava päivä.

14.12.2015
Kuura koristaa
vihertävät pellot
joulukuun aamuna.

14.12.2015

sunnuntaina, joulukuuta 13, 2015

Jokaisen pilvisen yön
maan yllä loistavat tähdet.

13.12.2015
Kuolema tekee profeetoista kuninkaallisia:
Buddha, Jeesus, Bodhidharma
ja niin edelleen -
prinssejä ja kuningassukujen versoja tomuna.

13.12.2015
Myrskyn jälkeen

Myrskyn maahan paiskaamat paksut, monihaaraiset
 koivujen ja mäntyjen oksat,
ylhäisiltä asuinsijoiltaan ilmasta tuhoonsa syöstyt,
apua pyytäen ojentuvat kohti taivaallista kotiaan,
jonka sylissä ne eivät enää taivu
sen tuulten kerran ne murrettua.

13.12.2015
Unohdun lukemaan hämäränä sunnuntaiaamuna

Anthony Trollope johdattaa minut harhateille,
pöydällä odottaa levitteetön voileipä -
juustoa, kurkkua, jääsalaattia ruisleivällä -
kahvinkeitin tirisee ja vieressä kaksi koiraa
röhnöttää kyljellään kun viisarit pilkkovat aikaa,
kun minuutit ja sanat sekoittuvat, virtaavat.

13.12.2015
Harmaa, musta ja valkoinen
tämän joulukuun päivän värit
maisemassa.

Ei tuulta, ei ääniä, ei sadetta.
Kaikki on pysähtynyt hämärään,
viiteen tuntiin öiden välillä.

13.12.2015
Runoilija Wang Wei luonnon keskellä

Wang Wei nostelee viinilasiaan virran varrella,
ei koskaan puhu puunhakkaajien kanssa
joista kirjoittaa, pääkaupungin korkea herra
jalat virtaavassa vedessä, palvelijat
juuri kuvan ulkopuolella odottamassa käskyjä.
Mielessään hän tekee runon, maalauksen,
poistaa ja lisää, tämän maakartanon valtias.

13.12.2015
Tyyni järvi, auringonlaskun punainen
vedessä, airot nostettuina
lipumassa yksinäinen vene
halki joulukuun iltapäivän hiljaisuuden.

13.12.2015
Pellolla kasvaa vihreä ruoho,
kävelytiellä sateen, pakkasyön jälkeen
kuolleita kastematoja.
Joulukuun yhdennentoista päivän aamu.

11.-13.12.2015

torstaina, joulukuuta 10, 2015

Eräs ihmistyyppi

Katselen videota, jolla esiintyy ihminen,
jonka mukaan on tuomittavaa sanoa
"Kuolema Israelille! Kuolema Amerikalle!"

"Sellaisten ihmisten maahanpääsy täytyy estää!"

Mutta hänen mukaansa,
hänen kaltaistensa mukaan
Israelin ja Yhdysvaltojen harjoittama tappaminen ei ole tuomittavaa,
ei kiduttaminen, ei etninen puhdistus, ei rotusorto.

Sana on heille tappamista pahempi,
vaikeneminen tärkeämpää kuin tappamisen lopettaminen
- johon silmien sulkeminen tarjoaa paremman ratkaisun.

He pitävät itseään hyvinä,
hyvinä länsimaisina ihmisinä,
hyvinä kansalaisina,
hyvinä kristittyinä.

10.12.2015

tiistaina, joulukuuta 01, 2015

Alussa olemme
mahdollisuuksien runsasoksainen,
kiihkeästi joka suuntaan kasvava pensas,
josta elämä karsii esiin meidät,
supistaen ja leikaten
kunnes viimeinen oksa on yksin
ja siitä putoaa viimeinen lehti.

01.12.2015
Dino Barberinille ja Said El-Saidille

Istun tuolilla terveyskeskuksessa, sairaanhoitajan puheilla
ja seinällä lasten juliste, näen siinä iloisena hymyilevän
dinosauruksen jonka kuvan yhteydessä lukee
"Dinolla... on donitsi!" Voi Dino, kissasi
kirjan päällä edessäsi, ja muistan Saidin nukkumassa
pienen koiransa kanssa sohvalla, peittoon kääriytyneenä,
muutama päivä ennen kuolemaansa.
Sinun viimeinen viestisi oli "Nähdään huomenna",
ja huominen tuli, eikä tuonut enää sinua mukanaan.
Vain muutama tunti viestistäsi, ja huominen oli
ikuisesti poissa, vain sinä ja kissasi, kirja
ja elämäsi oikeudenmukaisuuden ja vapauden puolesta.
Tänään kävelen pois täältä, sateiseen iltapäivään,
marraskuun pimeyteen ja huomiseen, ja kerran
joku lähettää minusta valokuvan, ja olkoon siinä
koira tai kissa ja kirja, ja peitto, ja pehmeä sohva
väsyneen ihmisen seurana ikuisuuteen.

30.11,-01.12.2015
Huomenna olemme poissa,
tänään yhä täällä,
osa maailmaa,
atomeja ja molekyylejä
tietoisuudella raskautettuja,
tuomittuja. Huomenna
olemme poissa,
tietoisuus on sammunut,
poissa kaikki pelot,
haaveet ja muistot
ja toiveet, poissa kaikki
ja tänään, tänään yhä
ihmettelevä, kyselevä
osa maailmankaikkeutta,
pieni tieteellinen ihme
jonka on vaikea uskoa
omaan kuolevaisuuteensa.

01.12.2015