KUOLEMAN SYLEILY

On syleiltävä kuolemaa,

jotta meillä olisi

edes jokin

jota syleillä

- sillä elämä,

tuo julma ja ylpeä

elämä, ei

suvaitse huomata meitä.

Ei elämän

syliä meille,

lämmintä ja kiihkeää,

syleilyyn intohimolla vastaavaa.

Ei, kuoleman

kylmä, jäinen,

liikkumaton syli

tuntee hyväilymme.

31.08.2019

AAMUYÖ

Aamuyö ja Pasternak

keltaisena ja lohduttavan vankkana

kädessä sängyllä,

tihkusateen ääni ikkunan takana

ja väsymys

joka kenties on kuin se

kuoleman kosketus

jonka tunsitte

viimeisenä päivänä,

kun kaikki sivut

oli suljettu.

30.08.2019

KIILTOMADOT, SINÄ JA LINNUNRATA

Kaikki mitä teet

on lopulta merkitykseltään

samanarvoinen

Andromedan ja Linnunradan

miljardien vuosien kosmisen soidintanssin

ja kiiltomatojen vihreän hehkun

syksy-yössä kanssa;

maailmankaikkeuden ajan mittakaavassa

olette kaikki yhtä tärkeitä.

Sinä, kiiltomadot ja sinisten, nuorten

tähtien hehku galaksien kietoutuessa

olette vain ohimeneviä silmänräpäyksiä

matkalla ikuisuuden loputtomaan,

kylmään tyhjyyteen.

Olette yhtä tärkeitä,

yhtä merkityksettömiä.

Haihtuvien mustien aukkojen

ympärillä kuolevat sivilisaatiot

tietävät teistä kaikista

yhtä paljon,

eivät mitään

kiiltomatojen kimalluksesta

yön pimeydestä,

elliptisen galaksin synnytystuskista,

nykyihmisestä oman elämänsä

pimeydessä, valossa.

30.08.2019

KUN HE OVAT KUOLLEET

Kun he ovat kuolleet,

ihminen joka eli

elämän johon oli tyytyväinen

ja ihminen, joka

oli elämäänsä pettynyt,

mitä heille silloin

merkitsevät

saavutusten, pettymysten

vuosikymmenet?

Yhtä merkityksetön

heille molemmille

on elämä,

olemattomille.

30.08.2019

LUKIESSANI ESSEETÄ EMIGRANTTIRUNOILIJASTA

Kestää hetken ennen kuin tietoisuuteeni,

kirjan sivuilla joutilaasti

askeltavaan, tulee

tuo ääni, ulkona

alkanut, joka nyt alkaa

uudestaan mielessäni, hitaasti

yltyen sanaksi

joka nimeää sen

ja antaa selityksen: Sade.

Öinen, kuivien viikkojen

jälkeinen vesisade,

pimeydessä näkymättömät

vesipisarat mustalta taivaalta

mustaan maahan putoavat,

hukkuvat, kuten

hukkuu ääni sen hiipuessa,

kadotessa tuulen

ääneen, ja

kirja kädessäni

odottaa minun

ottavan uuden askeleen, jatkavan

syvemmälle

sen maisemaan,

lauseiden aluskasvillisuuteen,

maanpakolaisen mieleen.

30.08.2019

KAIKKI, EI MITÄÄN

Loppujen lopuksi

kaikki mihin kiinnitimme katseemme

ollaksemme katsomatta

päämääräämme elämässä,

olemassaolomme loppua,

on sen, kuoleman -

ei mitään, kaikki

mikä oli meidän, kaikki

mitä me olimme, kaikki

jotka olivat jotakin meille,

kaikki, ei mitään.

29.08.2019

KESKIYÖ

Raahaan roskapussia

kirkkaiden tähtien alla,

lähellä ja kaukana,

pitkän kesän jälkeen

vuosien takaa

ja tavoittamattomina,

kaikki unelmat

niihin kiinnitetyt,

kaikki muistot

niistä riippuvat

joulukuusen tähtiä

lapsuudessa.

29.08.2019

TIENRISTEYKSESSÄ

Musta yö, ja mustaa

kahvia, musiikkia

ja sanoja paperilla

epävarmaa tulevaisuutta vasten,

ja mitä tästä

kaikesta on jäljellä

kalpean aamun myötä,

usvan joka kietoo

meidät näihin vuosiin

joita kutsumme elämäksi?

Mitä näistä vuosista

on jäljellä

kun omat hautamme

ovat kiviä vailla?

26.08.2019

KLASSISTA MUSIIKKIA

Isä piti Tšaikovskista,

äiti piti Bachista,

minä tuskin tunnistan

niiden musiikkia toisistaan.

Kumpikin minulle

samanarvoisia,

musiikki ja niiden

rakastajat.

26.08.2019

HOLVI METSÄÄN

Sateen ääni,

sateen tuoksu

avoimen ikkunan takaa;

kostea, kylmä päivä

ajalta jolloin yhä

rakastin syksyä,

ja kädessäni kirja

jota en ole vieläkään

ole lukenut loppuun,

kirja joka lepää

vierelläni sohvalla

kansipaperia vailla,

sivuun laitettua ja hukattua

kuin rakas ihminen.

Kuinka kauan,

kuinka kauan siitä on,

tuosta päivästä

jolloin tuhoni partaalla

elin elämää

joka oli elämä,

ei tämä varjo,

ei tämä varjo

kuolemien kutomassa hämärässä?

Kaksikymmentäviisi vuotta?

Ehkä tänä yönä,

sateen äänen laannuttua,

tämän toisen ja myöhäisen

syksyn haaleamman tuoksun

hukkuessa kahvin tuoksuun,

ehkä tänä yönä

luen tämän kirjan,

kirjan surusta ja menetyksestä,

ja pelastan jotakin

tuosta paremmasta päivästä

kirjan sivuille juuttuneesta,

pojasta joka laittoi

elämänsä sivuun

ja hukkasi sen.

24.08.2019

2006

Muskalle(1998-2009)

Helmikuu, kirkas ja lyhyt

valon päivä

ja istumme männyn juurella

minä luen kirjaa

(aikaan unohtunutta)

Warcraftia paossa

(ja kuolemaa,

josta se oli pako;

aina pakenemassa,

yhä kauemmas)

ja sinä, milloin

et kävele ontuen,

lojut tyytyväisenä lumessa,

elementissäsi

turkkisi valkoisena.

24.-26.08.2019

PERHE

En koskaan halunnut elää

mitä sanotaan omaksi elämäksi;

en olla pääosanäyttelijä

jossakin seitsemänkymmenvuotisessa draamassa,

jossa te olisitte olleet sivuosassa,

aikaa myöten vierailevia tähtiä -

ei, minä halusin vain olla, aina,

sivuosanäyttelijä teidän elämänne tarinassa,

pienessä roolissa mutta läsnä

jokaisessa kohtauksessa.

23.08.2019

TÄMÄ ELÄMÄ

Kirottu tämä elämä

jonka olemme itsellemme tehneet,

haudat jotka olemme

luoneet umpeen sen varrelle

- mitä ne kertovat

paitsi petoksista,

petoksista toisia

ja petoksista itseämme kohtaan?

Kirottu tämä elämä

johon olemme toiset kietoneet,

elävät ja he jotka elivät

ja kuolivat siihen sidottuina.

23.08.2019

ITSEYMMÄRRYS

Mitä vanhemmaksi tulen

sitä selkeämmin ymmärrän

että asioista, jotka luulin

jättäneeni taakseni,

en ollut koskaan luopunut.

23.08.2019

KESÄPÄIVÄ RUOVEDELLÄ

Sinne soudatte, järvelle ja takaisin

saareen, menneeseen

aikaan, vaari ja Kirre

muistoissani. Jätätte

meidät rannalle, puiden

katveeseen luo rantavedessä

lahoavan veneen. Jätätte

minut tähän

yksinäiseen hetkeen

muistoineni.

Aurinkoinen päivä, olinko viiden,

ja helpottunut ollessani

takaisin rannalla

veden tultua lähelle

soutuveneen laidan ylärajaa

mennen, tullen. Olitte

puhuneet kuinka korkealla

vesi oli, kivistä sen

alle jääneistä, ja

minä olin katsellut tummaa vettä

ja miettinyt niitä syvyyksiä

allamme jotka odottivat

kiveä, äkillistä keikahdusta.

Olin mielessäni nähnyt

kaatuneen veneen

sinisillä laineilla keinumassa.

Äiti oli vielä

ennen lähtöänne takaisin

kehottanut jättämään saappaat,

isot ja raskaat mustat Nokian kumisaappaat,

jaloistasi, päästämään Kirren irti

ketjusta jos vene sattuisi kaatumaan,

vaari. Enää en muista

päästitkö, mutta sanoit

kyllä potkaisevasi ne jaloistasi

jos joutuisit uimaan.

Sinne souditte, tuleviin

vuosiin kaislojen

ja lumpeiden keskelle.

Sinulla oli vielä kaksikymmentäyksi

vuotta, Kirrellä kolme.

Ja nyt, nyt meitä

on kaksi niistä kuudesta

jotka olivat silloin

siinä soutuveneessä

lipumassa tummien vesien yllä

Ruoveden kesässä,

ranta jolle olemme jääneet

on vain eri ja

kukaan ei ole enää sanomassa

minne sieltä mennä.

Eikä tälle rannalle

ole tuleva rakkaan

soutajan venettä

minua siltä hakemaan.

22.08.2019

VANHEMMILLENI

Annatte ihmiselle elämän

ja hän aiheuttaa kuolemanne.

Mitä siihen voi sanoa?

Elämästä, lahjaksi annetusta

kuolema, omanne.

Mitä siihen voi sanoa?

22.08.2019

LIIAN MYÖHÄÄN

"Antakaa anteeksi",

sanon -

mutta liian myöhään,

kuten myös

"Rakastan teitä";

haudoilla on helppo sanoa

kaikki vuosikymmenet

vaietut lauseet,

mutta mahdotonta

saada niihin vastausta.

22.08.2019

ELOKUUN ILTA

Ilta, kadut ja kujat

tyhjiä paitsi

myöhäiskesän auringonvalosta;

minne ne menivät,

ihmiset ja vuodet

joissa he asuivat?

21.08.2019

HITAAT JÄÄHYVÄISET MAAILMALLE

Ehkäpä se ei ole loppu, kuolema;

ei heti, vaan kuin viipyminen

eteisessä lähtiessä vierailulta,

vaihtamassa vielä sanoja isännän,

maailman kanssa, pitkään

sen jälkeen kun keittiön ovi on

suljettu ja kahvi on kylmennyt,

pöydälle jäänyt vain pullanmuruja.

Seisotaan ja puhutaan,

ei katsota kelloa

- ehkä se on niin, kuolema,

hidas hyväksijättö

maailmalle.

21.08.2019

ÄITI JA ISÄ

Outoa, kuinka haudoillanne

oloni on parempi

ja teidän poissaolonne

on vähemmän täydellinen.

Jotakin teistä on läsnä täällä,

ei vain levossa, kätkemänä

maan ja ruohon, vaan myös

hereillä minussa.

Tuo osa teitä jota

kannan on täällä yhtä

sen kanssa minkä

nurmi ja aika kätkevät.

Olette täällä, sanoja vailla

mutta läsnäolona, eheänä

tietoisuutena jota kosketan

kuten nurmea haudoillanne.

21.08.2019

TUNTEMATTOMALLE JUMALALLE

Taivas syvänsininen auringossa kimaltava meri,

keltaiset lehdet ylläni heijastuksia

sen kirkkaudessa; syksyn

taivas, kesän kuoleva ruoho

ja niiden välissä ajan

hämähäkinseitissä lepään

äitini Turkista tuoma nahkatakkini

pääni alla ja luen

neljäkymmentäkaksi sivua Aabrahamista jaarittelevaa Kierkegaardia,

seitsemänkymmentäkaksi sivua sekavaa mystikko-Steinbeckia;

Aabrahamin Kierkegaard ei saa yhtä ihmisuhria aikaiseksi

ja hätäpäissään tappaa eläimen Iisakin sijaan,

ylistetty olkoon miehistä suurin Aabraham,

ihmisten moraalin tuolla puolen,

jankuttaa Kierkegaard; Steinbeckin Joseph,

Raamatun Joosef taas kerran, uhraa

itsensä vaimonsa tappaneelle kivelle

kun Aabrahamin uhri, karitsa, ei enää

ollut tälle jumalalle tarpeeksi.

Uhraa itsesi ennen kuin uhraat toisille.

Uhraa nämä myöhäiset päivät,

kirkkaassa valossa kylpevät väsyneet päivät,

levitä ne kuin syksyn kellastuneet lehdet

sateita ja lunta odottavaan maahan,

odottamaan suurta muutosta,

maatumista ja kevättä.

21.08.2019

EPÄTIETOISUUS

Olet lähtenyt kun tulen takaisin

ja istun tietokoneen ääreen

kahvikuppi kädessäni,

luen uutisia ja

ulkona syvenien varjojen

kera kasvaa huoleni.

Epätietoisuus,

jos vain tietäisit,

satuttaa syvään,

syvempään

kuin kiviset kasvosi

kun lopulta

astelet kohti

avaamaani ovea.

19.08.2019

TUULI JA LEHDET

Tuuli tempoo leppien oksia

haluten seuraa matkalleen 

- ja moni pieni lehti,

syksyyn pukeutunut

lähtee tuulen matkaan;

mutta sinne minne tuuli kulkee

- kauas, kauas taivaanrannan taa,

pois maasta ruskan ja sateen,

ei yksikään syksyn lehti

voi tuulta seurata.

On tuulen matka loputon,

on lehden lento lyhyt:

Syksyn kylmä maa odottaa

ja talven lumivaippa

jonka yllä tuuli ujeltaa.

17.-19.08.2019

PAKOREITTISI KOHTALOSTASI

Et ajattele kuolemaasi,

se on pakoreittisi kohtalostasi;

väistämätön ei tapahdu

jos käännät katseesi

ja suljet mielestäsi

tietoisuuden, että

kuolema ei ole vain muille,

heille jotka lasket pimeyteen.

Kohautat olkiasi,

teeskentelet välinpitämätöntä,

lausut fatalistisen kliseen

ja odotat, että

voit sulkea mielesi uudestaan,

kääntää katseesi elämään

joka oli

niiden vuosien sijaan

jolloin et ole.

Ehkä sanot

että väistämätöntä

on turha miettiä -

mutta väistämätön

on aina

pakko kohdata.

Kaikki nuo vuodenajat

jolloin maailma

on sulkenut itsestään

sinut.

19.08.2019

ET IN ARCADIA EGO

Muisto ala-asteelta: Kuumeisena kotona

lukemassa Adamsin Shardikia sohvalla

peittojen alla, juomassa kuumaa mehua

- ja oliko, lattialla, vieressä sanko

oksennusta varten, ikkunoiden takana

syksy? Valo oli valjua, harmaan

valkoinen päivä, mutta mieleni vaelsi

niityillä ja metsissä, toisessa

maailmassa vapaampana tuolla

sohvalla kuin koskaan

kun käteni eivät pidelleet

kirjojen sivuja, avonaisia portteja.

17.08.2019

JOKAINEN AAMU

Herätessäni uuteen päivään

on minun kadotettava

ja haudattava uudestaan

kaikki rakkaat vainajani;

uni on antanut minulle

heidät takaisin

ja aamu surmaa heidät

uudestaan kuten

välinpitämättömyyteni kerran

sulki maailman

heidän silmiltään.

17.08.2019

KUOLLUT RUNOILIJA, SANON SINULLE

Emme elä ikuisesti, Baudelaire,

emme edes tämän myöhäiskesän aamun kirkkaudessa;

ei, ikuisesti me olemme

oleva kuolleita, kun

maailmamme meistä tyhjänä

kulkee kohti omaa kadotustaan ajassa.

Ikuinen kuolema,

olemattomuus on meidän osamme,

sitä olet noiden sanojesi jälkeen maistanut

ja se on sinut tyhjiin juonut.

Olet kohdannut ihmisen osan

maailmankaikkeuden autiudessa.

Emme elä ikuisesti, Baudelaire,

emme edes tämän myöhäiskesän aamun kirkkaudessa

jossa valheellinen toivo

kuin kesän viimeinen perhonen

tuntee lämmön siivillään

kellastuneiden lehtien pudotessa.

17.08.2019

POHJOINEN MAA

Tyhmä kansa,

tyhmäksi tehty

ja tyhmyyteensä tyytyvä,

on ahneen

herran paras

tuki ja turva,

pelastuksensa

hirttonuoralta

ja laakeriseppele otsallaan.

15.08.2019

HÖLDERLIN: TEOKSET(2012)

Ei tarvitse olla nero

arvatakseen, että

Hölderlinin Teosten

kääntäjän salanimen taa

ei kätkeydy mies,

vaan nainen; mies

ei koskaan kätkisi

vakan alle elämäntyötä,

tekisi vaatimattomuudesta

vuorijonoa. Niin

vaatimatonta miestä

ei vielä ole

naisesta syntynyt.

(Mutta kysykäämme:

Olisiko kustantaja

lähtenyt mukaan

tähän narrinpeliin

jos Johan L. Pii

olisi mies?)

15.08.2019

MUODONMUUTOKSIA

Missä määrin Bethlehemin

surmattujen lasten kautta

näemme hämärästi muiston

aitojen henkilöiden, Herodeksen

teloittamat poikansa

joiden olisi parempi ollut

olla hänen koiriaan Augustuksen mukaan,

ja makkabealaisten viimeiset prinssit,

hellenistisiä nimiä kantaneet

ja kuninkuuden muistoa

jonka vuoksi heidät oli kaadettava?

Vuosisata ja kuolleista

prinsseistä, teineistä ja aikuisista

miehistä, tulee surmattuja pikkulapsia

uskonnollisen muistin rinnoilla.

15.08.2019

PÄIVÄ TAIDEHISTORIAA

Tämä ilta Poussinin siveltimellä maalattu,

värit ja valo kypsien hedelmien runsautta

mutta aamu oli Magritten sinistä autiutta,

ja ajatus vaelsi usvan lailla tyhjillä kujilla.

13.08.2019

JOS IHMINEN

Jospa ihminen voisi kuolla

kuten kuolee kesä -

hitaasti ja vailla tuskaa,

halki pitkien raukeiden päivien

hiipuen kohoavaan hämärään.

13.08.2019

KESÄN TOIVEITA

Ilta-aurinko antaa tuulen

keinuttamille puiden lehvistöille

taas kevään kirkkauden;

tuulen joka kuljettaa

jo pudonneita 

kultaisia lehtiä,

kesän toiveita.

13.08.2019

KOSKETUS KUOLEMAN

Kaikki

mitä kosketan

muuttuu

kuolemaksi.

Kuka

lähestyisi minua

samalla kosketuksella

kuoleman?

11.08.2019

AIKA JA IHMISET

Ajan ratas

jauhaa ihmiset tomuksi,

rakkaamme tomuksi

joka lipuu

sormiemme lävitse

menneisyyteen

kadotettuna.

11.08.2019

VIELÄ VIHREÄN ELOKUUN AAMUNA

Aamu, ja kirjoitan sanat

lukematta jäävät

valossa joka ei ole toistuva,

valossa myöhäisen kesäaamun

vielä vihreän elokuun,

jo kylmien öiden elokuun,

tähtien kirjomien öiden elokuun.

Kirjoitan sanat

aamun joka ei ole toistuva,

minä harha yö ja valon rajan.

Kirjoitan sanat

ja lasken pois

kuin vanhemmat avutta kuolleet.

Kun kullaksi muuttuu

kesän vihreys

ja peittää haudat,

kun kuura kimaltaa päivän

koittaessa, aamuna

joka on tämän aamun

viileä, myöhäinen sisar,

missä olen silloin

näkemättä hukkuvien sanojen

kirjoittaja, synneistä raskas

ja turhasta katumuksesta vanha?

10.08.2019

ITKUSI

Itket. Musiikki saa sinut

itkemään, elämä

ja sen pettymykset

joiden aallot musiikki

heittää mielesi rannoille;

kuohuvat, kylmät aallot

jotka hauraita rantojasi

takovat, rapauttavat.

Niin suojaton olet

tämän maailman

ulapalla, yksinäinen

saari jonka

rantaan päädyin.

09.08.2019

KUOLEMANKAIPUU

Ei ihmisellä

ole kuolemankaipuuta,

on tuskattomuuden kaipuu -

jano vapautua

elämän takomista kahleista

ja olla vapaa;

elämänjano, mielenrauhan

jano se ajaa ihmisen

kuiluun, eivät kivet

sen pohjalla ja

pimeys lihan

ja kiven liitosta

syntyvä.

09.-10.08.2019

AL-MUHTADI

Halki Samarran kattojen juoksee

turkkilaisia pakoon valkoisissa

kalifi, kreikattaren poika.

Juoksee, mutta ei juokse nuolta

nopemmin ja murskatuin

kiveksin kuolee

laajojen, suorien katujen Tigriksen

kaupungin ylle; kuolee

ja kaikkialla taivaanrannan

takana kuolee valtakunta,

ajelehtivat maakunnat

pois kuin veneet virralla

kohti Bagdadia ja Basraa.

Hän oli muistanut al-Mansurin

häikäilemättömyyden epätoivon

hetkenään, mutta yksi

irtihakattu turkkilaisen

pää ei tammennut vuosikymmenen

heikkoutta ja rappiota.

Vain yksi suunta on

ajalla ja menneisyyden

opetukset ovat miekan

terä vailla kahvaa.

09.-10.08.2019

HYVÄ TAHTO EI RIITÄ

Ajattele, että haluat ihmisille

vain hyvää,

mutta että luonteesi

heikkous, sen viat

saisivat aikaan vain pahaa

ja mitä lähempänä

ihminen sinua olisi,

sitä enemmän hän kärsisi

elämässään vuoksesi

- aina hautaan saakka.

Pelkkä ihmisen hyvä aikomus

ei ole mitään

jos se ei ole yhdistettynä

vahvaan tahtoon;

hänen vuokseen kärsivät

ja hänen takiaan kuolleet

eivät kärsineet vähemmän,

eivät ole vähemmän kuolleita

kuin he, joiden kohtalo

ratkaistiin pahaa tahtoneiden

ihmisten käsissä.

10.08.2019

SYVYYDESTÄ

Syvyydestä minä huudan sinua, oi herra

jotta voisin iskeä tikarini meteoriittiraudasta tehdyn

sinun kylkiluidesi väliin kaivertaen lihaa

joka kerran Jaakobin kanssa paini

niin kuin painii vähäinen jumala

onnettoman orjansa kanssa.

25.08.2016

PEILI

Sateisena huhtikuun

viimeisen päivän iltana,

kolean ja kostean,

pilvien väistyessä äkisti

laskevan auringon kulta

saa koko maiseman

hohtamaan, heijastuen

mieleen - vai

onko se maisema,

joka heijastaa mieltä?

Näenkö maiseman

peilinä sisimpäni,

vai olenko itse

vain maiseman valon

ja värin, äänen

ohjaama; sidottu

luontoon kuin

kasvi, minä

joka muurahaispesiä

tuhoten elin

varhaisen lapsuuteni?

30.04.2013-07.08.2019