Runoilijan ei sovi ottaa kantaa kuin
(kuviteltuun) rakkauteen,
kuolemaan (fiktiiviseen, mielellään),
seksiin (jota täytyy olla paljon),
parisuhteeseen (rakkaus+seksi=parisuhde),
miltä runoilijasta juuri nyt tuntuu,
millainen sää on kun katsoo ulos.
Ajankohtaisia kysymyksiä ei
runoilijan sovi pohtia,
se osoittaa kypsymättömyyttä,
kyvyttömyyttä luoda itsenäistä,
omaperäistä taidetta.
Siksi ei saa kirjoittaa pommien
äitiensä syliin surmaamista lapsista
kaukaisilla toreilla,
vaan siitä, kuinka panon
jälkeen tupakka (muka) maistuu hyvältä
ja tuo mieleen muistoja
aiemmista panoista.
Ja kuinka tämän jälkeen
juodaan olutta.
Tietenkin voi ripotella
runonsa täyteen viittauksia
filosofeihin ja säveltäjiin,
rikkoa niiden rakenne
ja käyttää siellä
sun täällä vieraskielisiä tekstejä:
Latina on aina hyvä,
italia tai saksa pettävät harvoin.
Englanti ei oikein sovi,
sitä kun nyt osaavat lähes kaikki.
Todella sivistynyt,
syvällinen runoilija
vaivaa kustantajaansa
kreikalla kreikkalaisin
kirjaimin painettuna.
Sen edessä tietää
olevansa tekemisissä
runoilijoiden runoilijan kanssa,
Parnassokselta keskuuteemme laskeutuneen
- tai Yleisradiosta...
09.11.2009
