perjantaina, maaliskuuta 18, 2016

Tappioon päättyvä pako,
se on ihmisen elämä.
Kuolema saa aina ihmisen kiinni
kun tämä läähättää piilossaan
tai kyyhöttää selkä seinää vasten umpikujassa.
Mutta niin kauan kuin hän voi,
ihmisen täytyy juosta, kontata tai ryömiä
koska hänellä on vain elämä
ja ei mitään muuta.
Kuolema tekee elämän merkityksettömäksi,
mutta vasta sen päätyttyä.

18.03.2015
Kun aurinko paistaa,
optimisti ajattelee sen paistavan haudoillekin;
pessimisti etteivät auringonsäteet
lämmitä luita haudoissa.

18.03.2016
Ihminen seisoo koko elämänsä
kuilun partaalla
ja teeskentelee, ettei sitä olemassa.

Ettei hän lopulta
suistu
ja putoa, kuolemaan.

18.03.2016

torstaina, maaliskuuta 17, 2016


1900-luvun suomalaisia kirjailijoita Wikipediasta.
Kollaasiruno



Onerva merkitsi Leinolle paljon: hän oli tälle samalla rakastajatar, äiti ja kumppani.
Helsinkiin saapunut Eino Leino löysi luontevan henkisen kodin nuorsuomalaisen Päivälehden aateyhteisöstä.
Leino kirjoitti tutkimuksen Minna Canth näytelmäkirjailija (1897).
Aho myös suomensi kaunokirjallisuutta, etenkin pohjoismaista mutta myös ranskalaista. 
Silti Canth ehti myös harjoittaa hyväntekeväisyyttä köyhien keskuudessa ja kirjoittaa miehensä toimittamiin Keski-Suomi ja Päijänne-sanomalehtiin novelleja, uutisia ja yhteiskunnallisia kannanottoja, erityisesti raittiuteen ja naisiin liittyvistä aiheista.
Heikkilä oli kiinnostunut ranskalaisesta ja espanjalaisesta kulttuurista; tätä kautta hän tutustui myös roomalaiskatoliseen kirkkoon.
Manner aloitti 1940-luvun lopulla kriitikkona Taiteen maailma -lehdessä.
Sinervo valmistui ylioppilaaksi vuonna 1980, pianonsoitonopettajaksi vuonna 1988 Tampereen konservatoriosta ja filosofian maisteriksi vuonna 1994 Helsingin yliopistosta.
Vuonna 1967 Seilonen, Markku Lahtela, Ilpo Saunio ja Tauno Tuomivaara tuomittiin 200 markan sakkoihin sotilaspassiensa hävittämisestä.
Lahtelan isä oli kansanedustaja ja ministeri Olavi Lahtela ja isoisä kansanedustaja Matti Lahtela.
Manninen suomensi Molièren näytelmän Sievistelevät hupsut ja Luulosairas ja Ferdinand Brucknerin näytelmän Elisabeth.
Marko Tapion tuotannon polttavimmaksi ja keskeisimmäksi teemaksi näyttää erottuvan jopa väkivaltaisia ratkaisuja vaativa isän ja pojan suhde.
Södergran oli modernismin uranuurtaja samaan aikaan kuin T. S. Eliot ja Ezra Pound anglosaksisessa maailmassa.
Kailaan tunnetuimpiin runoihin kuuluva Suomalainen rukous sai vuosia myöhemmin aivan erityisen merkityksen
Ilomantsissa Valalla oli suhde Edvin Stoltin kanssa.
Joenpelto muistetaan eritoten 1970-luvun Lohja-sarjastaan.
Hautajaisissa urkuri Lauri Esko soitti kantaesityksenä Kalevi Ahon Mannerkorven muistoksi säveltämän urkuteoksen In memoriam Honkanummen kappelin pienillä uruilla.
Siljon vanhemmat olivat merimies Alexander Sjögren ja Maria Josefina Harjapää.
Vuonna 1941 Koskenniemi valittiin Natsi-Saksan luoman Euroopan kirjailijaliiton varapuheenjohtajaksi Weimarin kirjailijapäivillä.
Maila Talvio oli lisäksi yhdessä aviomiehensä ja V. A. Koskenniemen kanssa aktiivisesti mukana kulttuuriyhteistyössä natsi-Saksan ja fasistisen Italian kanssa.
Kaukosen lapsuusajalle oli kuvaavaa paikkakunnalta toiselle muutto.
Heidän avioliittonsa päättyi muun muassa naissotkujen vuoksi eroon; kirjoissaan Kalle Päätalo kuvaa avoimesti suhdettaan nuoreen Sääksmäen tyttöön, jonka annetaan ymmärtää synnyttäneen aviottoman lapsen Kalle Päätalolle.
Perheensä elättämiseksi Waltari omaksui ammattikirjoittajan työmoraalin.
Isä-Linna ei osallistunut politiikkaan, mutta kunnioitti presidentti K. J. Ståhlbergia ja tämän oikeudenmukaisuuspyrkimyksiä.
Turtiainen kävi viisi luokkaa Helsingin suomalaista reaalilyseota ja valmistui hammasteknikoksi.
Brita Polttilan isä oli jääkärieversti Väinö Polttila.
Jyrki Juhana Kiiskinen (s. 11. kesäkuuta 1963 Helsinki) on helsinkiläinen kirjailija ja suomentaja, joka on julkaissut runoja, romaaneita ja lastenkirjoja.
Vaikka kirja käsitteleekin rappion ideaa melko kriittisesti, Koskelaisen mukaan sillä on myös hyviä vaikutuksia, koska se saa vaatimaan yhteiskunnallisia parannuksia.
Vaaraa on sanottu unen, lumotun ja romantiikan utuisten maisemien runoilijaksi.
Vaaskivi tuli vain 18-vuotiaana Kalevan toimitusharjoittelijaksi kesäkuussa 1930.
Eläkkeellä ollessaan Viljanen matkusteli Italiassa keräten materiaalia tutkimustaan Romanttinen Hellas ja Rooma varten, joka jäi kuitenkin keskeneräiseksi.
Anhavan teosten hallitsevat runotyypit ovat tiivis lyyrinen mieteruno ja sarjamuotoinen retorinen opetusruno.
Anhava valmistui ylioppilaaksi vuonna 1944 ja suoritti kirjastotutkinnon vuonna 1952.
Hänen lähimmät lyseoaikaiset luokkatoverinsa ja ystävänsä olivat Frans Emil Sillanpää ja Arvo Sotavalta, joista jälkimmäisen kodissa Lempäälän Sotavallan kartanossa Pohjanpää ja Sillanpää viettivät myös lomiaan.
Anhava on ollut vuodesta 2013 Venäläisen kirjallisuuden seuran hallituksen puheenjohtaja.
Jörn Donner on tunnetun Donnerien kulttuuri- ja taloussuvun jäsen.
Sillanpää kävi aluksi vuosina 1895–1898 Jumesniemen kirkko-koulua, ja sitten Haukijärven kansakoulua, jossa opettajana oli hänen pikkuserkkunsa Hilja Tättälä.
Järnefelt oli 1900-luvun vaihteessa maan huomattavin aatehistoriallinen kirjailija.
Meren tuotanto käsittää novelleja, romaaneja, lyriikkaa, kuunnelmia, näytelmiä, esseitä, elämäkertoja ja tietokirjallisuutta.
Larin-Kyöstin vanhemmat Gustaf Israel Larson ja Sofia Vilhelmina Skog olivat Suomeen muuttaneita riikinruotsalaisia ja hänen isänsä piti talvisin Hämeenlinnassa Seurahuoneen ravintolaa ja kesäisin Kaupunginpuiston kesäravintolaa
Johannes Linnankosken kotimuseo on Askolassa.
Jo ennen vuotta 1918 Gripenberg piti itseään uhanalaisen, korkeampaa germaanista rotua edustavan, suomenruotsalaisen aristokratian jäsenenä.
Tämän jälkeen Lehtonen asui elämänsä loppuun saakka kesiä ja ulkomaanmatkoja lukuun ottamatta enimmäkseen Hörneborgin talossaan.
Mäkelä tunnetaan myös lastenkirjailijana, ja hänen luomansa Herra Huu on suomalaisen lastenkirjallisuuden suosituimpia hahmoja.
Rauhalan lyriikka on vahvasti uskonnollissävytteistä, ja sitä onkin luonnehdittu uskonnolliseksi modernismiksi.
Piispa Henrikin sormi ja muita katkelmia -teoksessa (2004) Oksanen kertoo elämästään tekstein, valokuvin ja piirroksin.
Jorma Kapari suomensi muun muassa René Goscinnyn Asterix- ja Ahmed Ahne -sarjakuvakirjoja.
Pelliselle myönnettiin valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha 1984 ja valtion taiteilijaneläke 2002. 
Luonnolla on keskeinen asema lähes kaikissa Kilven kirjoissa ja runoudessa. 
Tämä suunnitelma kuitenkin kariutui, kun 19-vuotiaalla Peltosella todettiin punavihervärisokeus, mikä esti häntä saamasta kelpoisuustodistusta merimieheksi.
Laineen esikoiskokoelma Muovinen Buddha ilmestyi 1967, kun hän oli samana vuonna voittanut Parnasson lyriikkakilpailun.
Lars Huldénin isä oli kirjailija ja maanviljelijä Evert Huldén. 
Joenpolvi opiskeli Työväen akatemiassa 1957–1958 ja hän on toiminut kirjailijan työnsä ohella mainostoimittajana 1959–1962 ja 1966–1967.
Haavikko oli paitsi kirjailija ja kustantaja, myös liikemies kiinteistö- ja metsäkauppa-alalla.
Jo samana vuonna Vartio meni naimisiin kirjailija Paavo Haavikon kanssa.
Saarikosken arkistoa löytyi Norjasta Mia Bernerin jäämistöstä, ja se talletettiin vuonna 2010 SKS:lle.
Pylkköseltä jäi runsaasti julkaisematonta tuotantoa.
Martti Haavio vietti osan lapsuudestaan Nokian Tottijärvellä, jossa järjestetään nykyään vuosittain P. Mustapää -päiviä.
Suhosen vanhemmat olivat vanhemmat professori Esko Suhonen ja filosofian maisteri Alli Suviala.
Salama kävi jonkin aikaa Tampereen klassillista lyseota, mutta koulu jäi kesken.
Rintalan kuoleman jälkeen hänen omaisensa lahjoittivat kirjailijan työhuoneen irtaimiston Oulun kaupungille.
Rekolan tuotanto on päässyt tutkimuksen kohteeksi varsinaisesti vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen.
Nuorena lääkärinä ja psykiatrina Andersson toimi aktiivisesti Marraskuun liikkeessä, joka pyrki kohentamaan muun muassa mielenterveyspotilaiden, alkoholistien ja vankien olosuhteita.
Utrion vanhemmat olivat kirjankustantaja ja Tammen toimitusjohtaja Untamo Utrio ja toimittaja Meri Utrio (o.s. Vitikainen).
Viljo Kajava on haudattu Hietaniemen hautausmaalle vaimonsa Maj Inkeri Kajavan kanssa sukuhautaan (Aulio-Nyman), läntinen uusiosa, kortteeri 18, linja 11.
Kihlmanin tavoitteena oli lapsesta lähtien kirjailijan ura.
Leena Krohn kuuluu Krohnin kulttuurisukuun.
Kivikk’aho työskenteli erilaisissa toimistotehtävissä Sortavalassa, Porissa, Lahdessa, Helsingissä sekä Porin kaupunginkirjastoissa ja Sirkka-lehdessä.
Aila Meriluodon lapsuuden perheeseen kuuluivat vanhemmat, Pieksämäen yhteiskoulun rehtori, filosofian maisteri Kaarlo Meriluoto (ent. Willman) ja lehtori, filosofian maisteri Hilja o.s. Kerppola sekä vanhempi sisar Sirkka.
Vuonna 1965 Viita julkaisi toisen romaaninsa Entäs sitten, Leevi, joka oli tarkoitettu romaanitrilogian ensimmäiseksi osaksi. 
Paronen kuoli keuhkosyöpään 1974 Ahveniston sairaalassa.
Rakel Liehun tytär on filosofi ja kirjailija Heidi Liehu.
Huumorin lisäksi Katzille on ominaista tietty universaalisuus, joka erottaa hänet suomalaisen kirjallisuuden valtavirrasta. 
Harri Tapper omistautui kirjailijanuralleen täysipäiväisesti vasta jäätyään eläkkeelle luokanopettajan työstään vuonna 1985.
Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä (2003) sai paljon huomiota osakseen.
Bo Carpelan asui Espoossa ja harrasti kirjallisuuden lisäksi muun muassa musiikkia ja kuvataidetta. 
Ikätovereittensakin joukossa Hyry on suuri eristäytyjä, joka ei osallistu julkisiin keskusteluihin ja jota ei juuri nähdä tilaisuuksissa.
Liksom on opiskellut antropologiaa ja yhteiskuntatieteitä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Moskovassa.
Siekkiselle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2014.
Jalosen väitöskirjansa aiheena oli Hitaasti kudotut nopeat hetket. Kirjoittamisen assosiaatiosta 1900-luvun suomalaisessa proosassa.
Saaritsa sanoitti useita 1970-luvun poliittisen laululiikkeen klassikoita, kuten ”Laulu Spartakuksesta” ja suomensi muun muassa kappaleen ”Rauha, ystävyys, solidaarisuus”. 
Forsström tunnetaan parhaiten runoilijana, mutta hän on kirjoittanut myös revyitä, kuunnelmia, kamarinäytelmiä, kabareeta sekä tekstejä oratorioon ja yhden kantaatin.
Aronpuro juhlisti 50-vuotista uraansa myös pitämällä "Pyöreitä – Half-Centennial kapaa ja kollaasia" -näyttelyn Tampereen pääkirjastossa Metsossa alteregonsa Banks L Steppburnin kanssa. 
Novellikokoelmassa Elämän koulussa (1986) Kalervo kuvaa tarkasti maalaiselämää, ja humoristisia aiheita hän käsitteli romaanissa Syömäköyhä (1983).
Kostamo kirjoitti ylioppilaaksi Oulun yhteislyseosta vuonna 1957 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1965.
Raamatunkäännöskomitean työhön Nummi osallistui 1973–1990.
Kai Niemisen isä on runoilija ja kiinalaisen kirjallisuuden suomentaja Pertti Nieminen.
On sanottu, että Nieminen on joutunut kokemaan Otto Mannisen kohtalon: oma lyriikka on jäänyt käännöstyön varjoon.
Tuuri on myös suomentanut islantilaisia saagoja, mistä tunnustuksena maan presidentti Vigdís Finnbogadóttir luovutti hänelle vuonna 1983 Islannin Haukan ritarikunnan ristin.
Mikkolan teos Menetetty lapsuus on tarina 17 venäläisestä, jotka joutuivat viettämään lapsuutensa tai nuoruuteensa Suomen Itä-Karjalan miehityshallinnon 1941–1944 ylläpitämillä venäläisperäiselle väestölle tarkoitetuilla keskitysleireillä.
Bargumin äiti oli kirjailija Viveca Hollmerus.
Hollmerus oli naimisissa 1954–2001 englantilaisen diplomaatin Sir James Cablen (1920–2001) kanssa.
Tikkasen isä oli arkkitehti, olympiamitalisti Toivo Robert Tikkanen ja äiti Kyllikki Ingeborg Tikkanen o.s. Vitali (1901—1963). 
Tikkasen vanhemmat olivat professori Gösta Edvin Cavonius ja kansakoulunopettaja Margit Stadius. 
Stenbergin vanhemmat olivat diplomiekonomi ja KHT-tilintarkastaja Emil Gösta Arvid Stenberg ja Toini Kyllikki Reponen. 
Teos oli Villan läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen.
Westerbergin poika on ohjaaja ja käsikirjoittaja Paavo Westerberg.
Von Schoultz on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle samaan hautaan puolisonsa Erik Bergmanin kanssa.
Pulkkinen herätti keskustelua myös elokuussa 1988 Helsingin Sanomissa ilmestyneellä Lähi-itää koskevalla mielipidekirjoituksellaan ”Kuinka länsilehdistö meni PLO:n ansaan”, jossa puolusti Israelin toimia turvallisuutensa takaamiseksi.
Melleri oli monipuolinen kirjoittaja. 
Kunnas asuu nykyisin osan vuotta Tampereella ja osan Ylöjärvellä.
Pennanen ja Jaskari suomensivat yhdessä useita teoksia.
Pennanen oli ensimmäinen Jarnoksi kastettu henkilö.
Erno Paasilinnan tunnettuja kirjailijaveljiä ovat Arto Paasilinna, Reino Paasilinna ja Mauri Paasilinna.
Vanhin poika Petteri Paasilinna on kustannusosakeyhtiö Paasilinnan toimitusjohtaja.
Reino Paasilinna kuuluu tunnettuun veljessarjaan: hänen veljiään ovat Erno Paasilinna, Arto Paasilinna ja Mauri Paasilinna.
Paasilinnan kirjat käsittelevät Lappia, sen ihmisiä ja luontoa.
Jansson piti itseään aina ensisijaisesti taidemaalarina.
Mari Teinilä on kirjoittanut elämäkerran Anna-Maija Raittila: Luottamuksen pyhiinvaeltaja (Kirjapaja 2001).
Ruuthin kirjoissa käsitellään paljon yhteiskunnallisia aiheita, esimerkiksi Ruotsiin muuttoa (Kotimaa, 1974), armeijaa (Korpraali Julin, 1971) ja 1990-luvun alun lamaa (Kolme miestä Toyotassa, 1993).
Kejosta voidaan pitää itseoppineena, sillä hän on käynyt vain kolme luokkaa oppikoulua
Hänen isänsä Simo Korpela oli rovasti ja virsirunoilija.
Junkola on tehnyt myös käännöstöitä.
Säisä asui itse vuosia Espoon Soukassa, mutta tuskastui elämään kerrostalossa. 
Väinö Kirstinän lapset ovat toimittaja Kati Kirstinä (s. 1962) ja kuvataiteilija Anna Kirstinä (s. 1969).
Helvi Hämäläisen serkku äidin puolelta oli Miss Suomi Ester Toivonen, joka myös syntyi Haminassa.
Colliander oli naimisissa kuvataiteilija Ina Collianderin kanssa.
Omien teosten lisäksi Holapan tuotanto käsittää suomennoksia ranskan- ja englanninkielisestä kirjallisuudesta, kuten Claude Simonin romaanin Flanderin tie ja Samuel Beckettin näytelmiä.
Enckellin vanhemmat olivat professori Karl Enckell (1853–1937) ja Vesta Charlotta Edgren (k. 1947), veljiä taas kirjailija ja taidemaalari Rabbe Enckell ja taidemaalari Torger Enckell. 
Enckellin vanhemmat olivat professori Karl Enckell (1853-1937) ja Vesta Charlotta Edgren (k. 1947) ja hänen veljiään olivat kirjailija ja kirjallisuudentutkija Olof Enckell (1900–1989) sekä taidemaalari Torger Enckell (1901–1991).
Hänen isänsä oli kirjailija Rabbe Enckell, ja hänen poikansa Henrik Enckell on psykoanalyytikko.
Siippainen kuoli sydänkohtaukseen Siilinjärvellä.
Pekkanen muisteli kuitenkin jälkeenpäin aikuisiässä lapsuuttaan hyvällä.
Hellaakoski toimi vakinaisena taide- ja kirjallisuusarvostelijana muun muassa Ajassa, Karjalan Aamulehdessä ja Iltalehdessä.
Sinervo tuomittiin heinäkuussa 1941 kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen valtiopetoksen valmistelusta.
Hella Wuolijoki toimi aktiivisesti politiikan kulisseissa ja oli äärivasemmistolainen.
Pentti Haanpää hukkui kalastusretkellä 30. syyskuuta 1955 Pyhännän Iso-Lamujärveen.
Hänen vanhempansa olivat tukkukauppias Bruno Henrik Kokko ja Kaarin Kajava.
Aikalaiset ja myöhemminkin kirjoittaneet ovat olleet hienotunteisia Sarkialle ja käsitelleet hänen homoseksuaalisuuttaan kierrellen.
Diktonius opetti Kuusiselle sävellystä ja Kuusinen Diktoniukselle runoutta.
Jylhä teki itsemurhan vuonna 1956.
Samasta syystä Kilpi ei ole koskaan ollut suuren yleisön suosikki, sillä hänen teoksensa ovat melko vaikealukuisia.
Hilja Kilpi julkaisi vuonna 1915 kirjoittamansa Sillankorvan emäntä-nimisen näytelmän joka esitettiin ensimmäisen kerran Tampereen Teatterissa 13. marraskuuta 1915
Ilmari Turja ja Paavo Alkio kävivät vuonna 1925 polkupyörillä Pohjois-Ruotsin Länsipohjassa tutkiakseen alueen suomalaisvähemmistön heikkoa asemaa.
Kalliolle tyypillistä sovitteluhalua ja yhteistyötä muiden puolueiden kanssa Alkio arvosteli mielistelynä. 
Nuorto pääsi ylioppilaaksi 1927 ja valmistui filosofian maisteriksi 1931.
Parkkari oli SDNL:n jäsenenä järjestämässä Vietnam-mielenosoitusta Yhdysvaltain ulkoministerin Dean Ruskin vieraillessa Suomessa 1966.
Kilpeläinen opiskeli 1950-luvulla Yhdysvalloissa ja aloitti sen pohjalta lähimmäislähtöisen sielunhoitotyön
Toivo Korpilinnan kirjalliseen tuotantoon kuului romaaneita ja näytelmiä.
Esko Korpilinnan isä oli toimittaja ja kirjailija Toivo Korpilinna.
1950-luvulla Bergroth muutti asumaan Italiaan Roomaan ja julkaisi monia Roomaa käsitteleviä esseitä.
Pakkanen on toiminut myös urheilukommentaattorina televisiossa. 
Hirnin perhe vietti kesiään Vihdissä, jossa heillä oli vuodesta 1912 lähtien Suvimäki-niminen kesähuvila Vihdin Haapakylässä Hiidenveden rannalla. 
Halla pääsi Nuori Voima -kirjallisuuslehden ja Nuoren Voiman Liiton kautta yhteyteen muiden nuorten aloittelevien kirjailijoiden kanssa.
Paavolainen oli jo sukeltanut nuoriin kirjallisiin piireihin ja kulttuurikriitikkojen maailmaan.
Jälkimmäisestä Kivimies jätti pois kaikki Sillanpään romaanissa olleet viittaukset Suomen sisällissotaan sillä aihe oli vielä 1930-luvun lopulla hyvin arka.
Raittila purki maaliskuussa 2010 Ajatus Kirjojen kanssa tekemänsä sopimuksen koskien Mannerheim-aiheista romaania, jonka piti ilmestyä rinnakkaisteoksena Solar Filmsin Mannerheim-elokuvalle.
Runoilijana Viljanen otti aluksi vaikutteita eniten V. A. Koskenniemeltä.
Ruoste palveli aluksi upseerina 1945-1947 ja toimi sitten opettajana eri oppilaitoksisssa vuosina 1954-1983.
Aralla on ollut lukuisia luottamustehtäviä.
Riitta Jalosen teoksia on käännetty 14 kielelle.
Tirkkonen työskenteli muun muassa mielisairaanhoitajana, kirjastonhoitajana ja opettajana ennen kuin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.
Rislakki oli ahkera matkailija ja kertoi matkustuskokemuksistaan eri puolilla maailmaa useissa matkakirjoissa.
Pulla oli taitava piirtäjä. 
Parraksen 1968 ilmestynyt esikoisromaani Jojo kuvasi 1960-luvun opiskelijaelämää Tampereella ja siinä palattiin myös Parraksen omiin lapsuudenmuistoihin.
Kankaanpää sai J. H. Erkon palkinnon esikoisrunokokoelmastaan Sukupolvi (1980).
Nokia Dataa vetänyt Isokallio ilmoitti vuonna 1988 tavoitteekseen liikevaihdon nelinkertaistamisen viidessä vuodessa.
Kaitaharju haavoittui polveen sodan loppuvaiheissa 1944 ja sodan jälkeen hän asettui asumaan Kouvolaan. 
Digitoituvat sisällöt ja tekijänoikeudet ovat Jukka Kemppisen erityisaluetta.
Kupiainen oli jatkosodan aikana kirjoittanut runokokoelman Kuolemaan vihityt, josta Olavi Paavolainen sai tehtävän antaa lausunnon sotavuonna 1942.
Luonteeltaan Sylvi Kekkonen oli älyllinen, pidättyväinen ja sisäänpäin kääntynyt.
Markku Onttonen käsikirjoitti ja ohjasi Kätkäläisen pohjalta vuonna 1980 samannimisen elokuvan ja Kättenpäällepanijat-romaanin pohjalta vuonna 1984 elokuvan Kun Hunttalan Matti Suomen osti.
Nummen tuotantoa on käännetty englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi, venäjäksi ja viroksi.
Lauri Kokkonen oli säveltäjä Joonas Kokkosen pikkuserkku.
Teuvo Saavalainen kirjoitti vuonna 1952 estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden alaan kuuluvan pro gradu -tutkielman Leo Tolstoi jumalanetsijänä.
Ennen kirjailijan uraa Sairanen on työskennellyt kirvesmiehenä, rajavartijana ja ohjaajana urheiluopistossa. 
Kirsti Simonsuuri kirjoitti ylioppilaaksi Tyttönormaalilyseosta vuonna 1965, suoritti Postgraduate Diploman Edinburghin yliopistossa Skotlannissa 1969 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1971. 
Käytyään kansakoulun Syrjä muutti sota-aikana Tampereelle ja työskenteli Lokomolla varastoapulaisena ja jyrsijäoppilaana, sitten kenkätehtaalla varastoapulaisena ja vuodesta 1947 lähtien palomiehenä. V
Aution puoliso oli taidemaalari Kari Jylhä.
Komppa on kehittänyt Jyväskylää kulttuurikaupunkina myös yhdistyselämässä. 
Nieminen on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa, valmistunut filosofian maisteriksi. 
Turusen esikoisromaani oli 1982 ilmestynyt tieteiskuvitelma Valmiissa maailmassa.
Kangasniemi julkaisi 1970-luvulla kaksi Lappiin sijoittunutta vakoiluromaania.
Romaanien lisäksi Hassinen on kirjoittanut kaksi Radioteatterin tuottamaa kuunnelmaa.
Koskela toimi äidinkielen lehtorina Rauman seminaarissa 1964–1972 ja didaktiikan lehtorina Rauman opettajankoulutuslaitoksessa 1972–1979.
Rasa tunnetaan erityisesti luontolyyrikkona.
Färding on myös itä-helsinkiläis artistin Notkea Rotan isä.
Karilas syntyi papin poikana.
Koivukari oli perheen ainokainen ja omien sanojensa mukaan kasvoi tavallaan kaksikulttuurisessa kodissa, sillä isä oli raumalainen ja äiti karjalainen.
Skiftesvik on yksi palkituimmista suomalaisista nykykirjailijoista.
Pusa lähti itse merille viisitoistavuotiaana ja seilasi noin viisi vuotta muun muassa tankkereissa.
Viimeksi Pusa oli kirjoittamassa Kotkan nuorison yhteiskunnallisen seuran eli Konysin historiikkia joka jäi häneltä kuitenkin kesken. 
Seppäsen vanhemmat olivat kielenkääntäjä Robert Arnold Seppänen ja Tilda Nikkanen ja puoliso vuodesta 1931 Irma Kaarina Kylliäinen.
Kirjailijaksi Nortamo ryhtyi vasta päästyään keski-ikään.
Varis oli valtion kirjallisuustoimikunnan varapuheenjohtaja vuosina 2007–2009 ja puheenjohtaja 2010–2012.
Korhosen aloitteesta pystytettiin vuonna 1936 Kotalan kylään Martti Kitusen muistomerkki.
Kontion runoja on käännetty useille kielille, muun muassa englanniksi, espanjaksi, puolaksi, ruotsiksi, saksaksi, tšekiksi, unkariksi ja viroksi.
Runoilijana Parkkinen on aforistinen kiteyttäjä.
Härkönen on käsikirjoittanut niin televisiosarjoja kuin elokuviakin.
Tuuliolla oli myös monia kulttuurielämän luottamustehtäviä.
Kahden romaanin lisäksi Korkeakoski kirjoitti myös runoja ja kronikoita eri juhlatilaisuuksiin sekä teki isänsä sukua koskeneen sukuselvityksen.
Vuonna 2000 Rane nimettiin Keski-Suomen kirjallisuuden alan läänintaiteilijaksi.
Lars Sund on yhdistellyt fiktiivistä kaunokirjallista romaania ja faktoihin perustuvaa historiallista romaania.
Mörö on toiminut kuunnelmakäsikirjoittajana, script editorina ja dramaturgina Yleisradiossa 1995–2005
Koposen kirjat sijoittuvat sotien jälkeiseen Kuopioon
Heilala sai esikoiskirjastaan Hyvä on maa J. H. Erkon palkinnon vuonna 1976.
Etto toimi myös pohjoissuomalaisen kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana 1964–1965.
Mollbergin isä on ohjaaja Rauni Mollberg, jonka suhteesta lapsiinsa Eira Mollberg on kirjoittanut kaksi kirjaa.
Mirjam Kälkäjän omasta mielestään hänen pääteoksiaan ovat romaanit Tulijoki (1986) ja Kallis lapsi (1987). 
Lundánin näytelmä Tarpeettomia ihmisiä herätti huomiota ilmestyessään. 
Polva oli ensimmäinen, jolle palkinto myönnettiin. 
Liisa Kyllikki Hännikäinen, oik. Hännikäinen-Sas (s. 30. syyskuuta 1943 Kuorevesi) on suomalainen kirjailija. 
Vuonna 1929 Konkka julkaisi teoksen Taloudelliseen kansanvaltaan! Kansallisen yhteiskuntapolitiikan vaatimuksia ja Urho Torikan nimellä romaanin Me sankarit, joka kertoi hänen sotakokemuksistaan Aunuksen-retken aikana.
Lehtipakinoita Lounela on julkaissut nimimerkillä Kala.
Arkielämän huumori on Tervon keskeinen tyylipiirre.
Julkisuutta Taiga vältteli.
Envall valmistui ylioppilaaksi vuonna 1964, humanististen tieteiden kandidaatiksi 1968, filosofian kandidaatiksi 1971 ja lisensiaatiksi 1976.
Aho kuvaa haltioituneen paisuttelevassa proosassaan usein sopeutumattomia tai epäonnistuneita ihmisiä.
Lahtinen kävi kansakoulun ja työskenteli ennen päätoimiseksi kirjailijaksi ja käsikirjoittajaksi ryhtymistään 1962 leipurina sekä Alkon palveluksessa pesukonemiehenä, myyjänä ja apulaisesimiehenä.
Erjakka kirjoitti myös yhden salapoliisiromaanin. 
Tynni oli jo lapsena kirjoittanut runoja, ja varsinkin kouluaikana hän myös luki paljon runoutta. 
Mustat morsiamet -romaanissa Kähkönen kertoo Savon takamailta Kuopioon muuttavasta Annasta ja tämän kaupunkilaistumisesta.
Arja Tiainen on runojen lisäksi kirjoittanut kritiikkejä, novelleja, kuunnelmia, polemiikkia antologioissa ja lehdissä.
Myös Jukka Parkkisen tytär Leena Parkkinen on kirjailija.
Runoudesta Hotakainen siirtyi lasten- ja nuortenkirjoihin ja romaaneihin.
Kurtén kuitenkin julkaisi omat teoksensa muutama vuosi aikaisemmin, ja keksi niiden julkistamistilaisuuden haastattelussa Yhdysvalloissa nimityksen "paleofiction"
Rossi on kirjoittanut kirjan Raunioista nousee Donbass, jonka on julkaissut vuonna 2015 "Donetskin kansantasavallan suurlähetystö" ja Johan Bäckman Publications.
Kähärin kieli on karjalaismurteen tapaan eloisaa ja temperamentikasta.
Sinkkonen teki itsemurhan vuonna 1976 38-vuotiaana.
Vammelvuo oli vuodesta 1946 naimisissa kirjailija Jarno Pennasen kanssa, ohjaaja Jotaarkka Pennanen on heidän poikansa.
Eeva Tikan sisar on taidemaalari Saara Tikka.
Saisiolla on laaja ja monipuolinen kirjallinen tuotanto. 
Ilpo Tiihoselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 2012.
Seppälä kirjoitti vuoden 2007 loppuun saakka blogia Satakunnan Kansa -lehden verkkosivuilla.
Väisänen on asunut vuodesta 1989 Ranskassa, osan vuotta Pariisissa ja osan Lounais-Ranskan Souillacissa
Järvelä kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1985.
Issakainen kävi keskikoulun ja opiskeli Heinolan seminaarissa ja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolla.
Hirvisaaren isä Aarne kaatui jatkosodassa Lailan ollessa vasta kolmevuotias.
Salminen väitteli filosofian tohtoriksi Åbo Akademissa vuonna 1955 aiheenaan Jarl Hemmer: En studie i liv och diktning.
Häntä vaivasivat kuitenkin päänsärky, masennus sekä aliravitsemuksesta ja huonoista asuinoloista aiheutuneet sairaudet ja nämä heijastuivat myös Juvosen runoudessa.
Vuosina 1946–1952 Paloheimo asui perheineen Vesilahden pappilan piharakennuksessa; hänen toisen vaimonsa isä, Kalle Kahiluoto, oli tällöin Vesilahden kirkkoherrana
Poliittisilta näkökannoiltaan Björling oli alkuun sosialidemokraatti mutta kääntyi valkoiseksi sisällissodan aikana.
Tämän sekä yleisesti Olssonin Södergranista luoman kuvan on usea tutkija kiistänyt.
Railo oli paikalla kun kirjailija Algoth Untolaa (Maiju Lassila) lähdettiin viemään 21. toukokuuta 1918 yhdessä muiden punavankien kanssa laivalla Helsingin kauppatorin rannasta Santahaminaan teloitettavaksi.
Algot Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan Santahaminan vankileirille. 
Asunnan vanhaan riiheen 1940-luvun lopulla sisustama ateljee avattiin yleisölle Ruovedellä 1979
Myös Vuorelan runoilijakoti sijaitsee Keuruulla
Ågrenin kotikaupunki on Uusikaarlepyy.
Toimittaja Christoffer Schildt ja taidehistorioitsija ja kirjailija Göran Schildt olivat hänen poikiaan.
Schildt jakoi asumisensa Suomen Tammisaaren ja Kreikan Leroksen välillä.
Lybeck edustikin romaaneissaan ja lyriikassaan (runot Klockbojen ja Trötta träd) vuosisadan vaihteen pessimismiä.
Lehtimäki sai kuolemantuomion 1918 valtiopetoksesta, mutta tuomio peruttiin kulttuuriväen painostuksen ansiosta, kun hänet todettiin 11. joulukuuta 1918 syyttömäksi.
Kianto tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja kansalaisluottamuksen menettämiseen.
Pakkala kirjoitti romaanien lisäksi joitakin näytelmiä
Kauppisen lapsuusvuodet aviottomana lapsena olivat vaikeat. 
Aino Kallas syntyi suomalaiseen älymystöön kuuluvaan Krohnin perheeseen.
Setälän laaja ja monipuolinen kirjallinen työ jäi jossakin määrin hänen puolisonsa sekä hänen tunnetumpien sisarustensa professori Kaarle Krohnin ja kirjailija Aino Kallaksen varjoon.
Jotuni on haudattu Helsingin Hietaniemeen: U31-1-15.
Lander on taiteilijanimi, joka on lyhentymä hänen aiemmasta sukunimestään Silander.
Karjalaisen on arvioitu esiintyvän oppikirjat ja antologiat mukaan lukien 108 teoksessa.
Syrjän tuotannossa esiintyy toistuvasti omaelämäkerrallisia aineksia.
Inhalla on pysyvä arvonsa Suomen kulttuurihistoriassa.
Pälsin bibliografia on julkaistu teoksessa Memoria Saecularis Sakari Pälsi (1982)
Saastamoinen aloitti novelleilla, mutta siirtyi myöhemmin lyriikkaan ja proosarunoon.
Hänen isänsä Juho Huovinen oli mielipiteiltään antifasistinen, mikä jäi pojan mieleen.
Ahonen edusti tieteiskirjallisuuden filosofista perinnettä.
Hannele Huovin poika on musiikkitoimittaja Kare Eskola.
Uurto asui myöhemmin ulkomailla, romaani Den brinnande ön ilmestyi ruotsiksi.
Suosalmi kirjoitti myös näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia.
Haakana alkoi 1950-luvulla julkaista nuorten seikkailukirjoja.
Rinne kunnioittaa luonnon pyhyyttä ja haluaa säilyttää sen koskemattomana ja alkuperäisenä.
Vuonna 2002 Baltzar perusti Kansainvälisen Romanikirjailijaliiton (IRWA).
Alasalmi sai vuonna 2010 Akaan Viialan Yrittäjien myöntämän Tahto-patsaan, jonka kriteerinä on, että saaja on viialalainen ja on omalla työllään, sitkeydellään ja yritteliäisyydellään saanut aikaan merkittävää itselle ja yhteiskunnalle tai yhteisölle.
Ahdin luovan kirjoittamisen kursseja on kutsuttu ”lyriikan korkeakouluksi”.
Turkka on työskennellyt Helsingin kaupungin kouluvirastossa 1960-luvulla ja 1971–1972, lomasijaisena Auroran sairaalan kirjastossa 1965, Nikkilän sairaalan kirjastossa 1974–1975, Espoon tallissa tallimestarina 1980–1981 ja hevosten hoitajana Honkolan kartanossa Urjalassa 1984−1986.
Ehrnrooth on kulttuurisosiologian dosentti Lapin yliopistossa (1993–), kulttuurihistorian dosentti Turun yliopistossa (1996–) ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa (1999–).
Westö on eronnut ja hänellä on kaksi poikaa.
Rinnekangas on naimisissa ja hänellä on kolme tytärtä.
Niklander varttui Helsingin Käpylässä, mutta perheellä oli tiivit yhteydet Vihtiin, missä sijainnut Salmen kartano, jonka kirjailijan isoisä Alvar Niklander vuonna 1963 oli myynyt ulkoilualueeksi Helsingin kaupungille, oli kirjailijan isän lapsuudenkoti.
Fagerholmin vanhemmat olivat professori Nils-Erik Fagerholm ja kirjastoamanuenssi Kristina Herrgård.
Carlson oli vuosina 1976–1986 naimisissa sosiologian professori Risto Alapuron kanssa.
Raija Siekkinen sai surmansa asuntonsa tuhonneessa tulipalossa. 
Lundbergin teoksista Leo käsittelee ahvenanmaalaisten talonpoikien purjehdusta 1800-luvun puolivälistä lähtien
Laineen teemoja ovat olleet muun muassa rakkaus, perhe sekä äidit ja tyttäret.
Vapaaksi kirjailijaksi Mäkelä ryhtyi vuonna 1994.
Idström kuoli haimasyöpään Helsingin Terhokodissa 2011.
Pimenoff kirjoitti aluksi ruotsiksi, mutta kaikki keskeiset teoksensa hän on kirjoittanut suomeksi. 
Toivo Albert Laakso (s. 1944) on suomalainen kirjailija ja runoilija
Levola on kirjoittanut näytelmiä ja tv-käsikirjoituksia sekä runoja ja proosaa aikuisille sekä lapsille.
Salakka tuli suomalaiseen kirjallisuuteen 1974 runokokoelmalla Muuttolintumaisemaa.
Joensuun romaanien päähenkilö, vanhempi konstaapeli Timo Harjunpää, on sympaattinen henkilöhahmo, joka suhtautuu yhtä inhimillisesti työssään kohtaamiinsa rikollisiin kuin perheeseensä.
Sirkka Laine vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa Parikkalan Särkisalmen kylässä.
Steniuksen teos Totuudesta ja valheesta (Kirjapaja, 2005) kertoo valheesta ja sen eri muodoista.
Ahdin puoliso on toimittaja Ilse Rautio
Esikoisromaani Utuiset neulat ilmestyi vuonna 1960, ja tämän jälkeen Kaipaiselta julkaistiin teoksia tasaisesti muutaman vuoden välein.
Nimikkoseura Timo K. Mukka -seura perustettin kesäkuussa 2010. 
Selja opiskeli Lahden yksityisessä tyttölyseossa, josta hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1942, ja Helsingin yliopistossa. 
Merenmaan sukujuuret ovat Vienan Karjalassa. 
Päästyään ylioppilaaksi vuonna 1930 Parland opiskeli lääketiedettä
Ralf oli Henry ja Oscar Parlandin nuorempi veli.
Parland kuoli tulirokkoon Liettuassa 1930.
Kiovassa syntyneellä Parlandilla ei kertomansa mukaan ollut mitään muistoja ensimmäisistä vuosistaan Ukrainassa.
Esikoisteoksensa Tällaistako on siis nuoruus? (1944) Talvi julkaisi 24-vuotiaana.
Sankari kävi kansakoulun ja suoritti maatalous- ja karjanpitokurssin Kansanvalistusseuran kirjeopistossa sekä useita maatalousalan ammattikursseja.
Kurjensaari kuului presidentti Urho Kekkosen lähipiiriin ja oli aktiivinen toimija Paasikivi-seurassa sen perustamisesta lähtien.
Leskinen jäi opettajan työstä eläkkeelle 1978 ja aikoi omistaa enemmän aikaa näytelmien kirjoittamiseen.
Nopolalla on yksi poika.
Samana vuonna Repo sai Koskenkorva-palkinnon ja hänelle myönnettiin nuorille taiteilijoille tarkoitettu vuosiapurahan suuruinen Aboa-palkinto
Alikersantti Hosia kaatui rykmentin ensimmäisissä taisteluissa Joutsenossa tiedustelutehtävän aikana, kun venäläisen tarkka-ampujan luoti osui häntä päähän.
Kurenniemen vuonna 1665 perustettu sukutila sijaitsee Taipalsaarella, missä Marjatta Kurenniemi kirjoitti monet teoksistaan.
Tyyri kuoli sydänkohtaukseen toukokuussa 2001 ollessaan Espanjassa kävelemässä 400 kilometrin pituista Santiago de Compostelaan johtavaa Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreittiä.
Ojaharju oli aktiivinen veneilijä ja urheilusukeltaja; hän omisti pitkään yhdessä näyttelijä Pertti Melasniemen kanssa nopean tuulilasiveneen.
Jyri Matti Schreck (16. joulukuuta 1927, Tampere – 19. tammikuuta 1982, Helsinki) oli suomalainen runoilija, kustannustoimittaja, dramaturgi ja ohjaaja.
Tultaessa 1980-luvulle Paavilaisen runopuhe on yhä enemmän intiimistynyt. 
Arto Kytöhonka teki itsemurhan 48-vuotiaana helmikuussa 1992.
Vain osa Valkeapään teoksista on myös suomennettu.
Pohjois-Pohjanmaalla läänin taidetoimikunnan piirissä toimi kirjoittajarengas, jossa kirjailija Aku-Kimmo Ripatti oli opettajana ja innostuneena sieluna.
Kirjailijana Salo tuli tunnetuksi runoistaan ja näytelmistään.
Viipuriin sijoittuneista romaaneista Arvoisa rouva Marie (1981) ja Myrttiseppeleet (1982) tehtiin myös televisioelokuvat.
Turusen kirjoilla on lähes aina sama miljöö ja teema, kirjojen tapahtumat sijoittuvat yleensä maalle
Kyrö on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.
Turkan mukaan lyseossa ”tieteellisin käsittein latinaksi opetettiin alistumista”.
Harri Sirola teki itsemurhan 16. elokuuta 2001 Helsingissä hyppäämällä Kampissa metron alle.
Jussi Kylätasku -seura myöntää vuosittain Jussi Kylätasku -palkinnon, joka on joka toinen vuosi myönnettävä dramaturgipalkinto.

17.-18.03.2016

sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2016

Libertiinin harha

Jos meidän on kuoltava,
kuolkaamme kuten Sardanapalus
eikä Kaksoisvirranmaan myöhempi valtias Al-Amin.
Älkäämme paetko virtaan löytääksemme nuolia,
syleilkäämme tuhoa, sen viiltävää terää
ja hehkuvaa tulta, kuten
syleilimme niille kuoleman edessä
uhraamamme lihaa,
verta jonka annamme sekoittua vereemme.

06.03.2016
Kuolema on viimeinen ja
kauhein rakastajistamme.
Sen, mitä aiemmat
opettivat ja arpeuttivat,
se vie meiltä
jäisellä suudelmalla.

06.03.2016

torstaina, maaliskuuta 03, 2016

Muistilista kansalle poliitikoista

Kansan on muistettava, koska poliitikot eivät muista
ja tekevät työttömiksi tai yhteistyömiehiksi ne,
joiden työ on muistaa.

Kansan on muistettava teot ja tekemättä jättämiset,
sodat ja sisällissodat, vaalilupaukset ja vankileirit,
petokset ja valheet, suljetut koulut ja lakkautetut junat.

Kansan on muistettava suuret sanat ja pienet teot,
suojatyöpaikat ja suojatyövirat, loikkaukset
liike-elämään ja takaisin, kytkökset ja sidokset.

Kansan on muistettava poliitikkojen suuret eläkkeet
ja kansan pienet eläkkeet, kansan on muistettava
että pieni on pienen tuki, köyhä on köyhän.

Kansan on muistettava, että jos poliitikko sanoo
"Vihaa heikkoa", "Vastusta avutonta" hän etsii
syntipukkia itselleen ja ystävilleen.

Kansan on muistettava, että poliitikko on pidettävä
lyhyessä lieassa, ruoska valmiina iskemään tämän lihaan
tai hän kääntyy vastaan hampaat irvessä, petturi.

Kansan on muistettava, että poliitikko elää
kansan lihasta ja verestä, kansan ruoasta ja kansan palkasta.
Kansan on muistettava, että poliitikko on vihollinen.

03.03.2016
Lauri Viita(1916-1965)

Kuolit ennen aikojasi, sanovat.
Mutta koska sitten oli määrätty aikasi?
Ehkä aikasi olisi ollut kuolla sotavuosina,
rintamalla, ehkä elit
yli aikasi, sankarihautasi jäi
kaivamatta; tai ehkä
aikasi olisi ollut kuolla polion
halvaannuttamana lapsena, tuberkuloosin
verta sylkemään saaneena nuorena?
Ehkä elit yli aikasi,
vältit määrätyn hetkesi,
elit ja pakenit kuolemaasi, loit,
temmoit ja puskit kohtaloasi vastaan
kunnes se saavutti sinut, olitte yhtä
ja oli kuolemasi määrätty hetki,
metallin ja lihan kohtaaminen.

02.-03.03.2016

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2016

Todellisuus on mitä on harhaa
harhaa ja tuskaa ja verho
jonka takana eivät piileskele Platonin ideat
vaan kvarkit ja säikeet ja ihmiselämän absurdius
maailmankaikkeudessa jossa hän on sattuma
sattumalta hänelle sopivassa kosmoksessa
joka on kuolemaan tuomittu
häkki josta hän ei pääse pakoon lajina
tomuhiukkanen yksilönä
Todellisuus veitsi mieleen
jolla riisua illuusiot kuin sipulista kuoret
eikä tämän tunnustaminen muuta mitään
olemattomuudesta olemattomuuten oleva

02.03.2016
Alpo Ruuthia etsimässä

Hakukone haluaa "korjata" hakuni
'Alpo Ruuth' Alpo Rusiksi;
neljä valtion kirjallisuudenpalkintoa häviää
Stasin vakoojalle. Niin katoaa
kirjallinen kunnia, lapsuuteni Suomen
sanoiksi takonut. Jäljellä on
itseään Mannerheimin näköiseksi luuleva
Hitlerin näköinen mies.

02.03.2016

tiistaina, maaliskuuta 01, 2016

Kaikki nuo vuodet kun pelkäsimme pommien putoavan
kun menimme nukkumaan rukoillen maailman jatkuvan
ja näimme unta kaasunaamareissa raunioissa vaeltavista
ihmiskunnan kuolemasta maailmanlopusta itsetuhosta
ajatella että nuo ajat jolloin pelkäsimme sireeneitä
radiota televisiota kehottamassa tukkimaan kaikki rakoset
ikkunoista ovista ottamaan joditabletteja odottamaan kuolemaa
ajatella että nuo ajat nuo vuodet olivat elämämme parhaat

01.03.2016
Yhä pitenevä valo,
yhä pitenevä hämärä
talven taipuessa kohti kevättä
kauemmin kutoo päivä iltaa,
kasvattaa ilta yötä varjoistaan.

Ilta ja hupenee valo,
kasvaa hämärä,
vielä pitkä on pimeä, tähdetön yö
ja kalpeita Aurinko, Kuu pilvien lomassa
joiden alla väreistä valjuna
hankien kietoma maisema.

01.03.2016
puolipäivän valkoisen ja mustan palettiin
tuo illaksi taittuva iltapäivä sinisen
haaleissa sävyissä
valkoinen taivas siniseksi värjätty
hankiin ripaus sineä
puiden väliin kasvaa hämärä
taivaalle kohoava

01.03.2016
Yhteiskuntasopimus II

Valkoinen lumi, mustat puut
ja Charlie Bird Parker Savoyssa 
kaikuu kaiuttimista.
Fred Trump pidätettiin Klu Klux Klaanin tapeltua poliisin kanssa
New Yorkissa vuonna 1927
ja tänä yönä pojasta tulee republikaanien presidenttiehdokas
supertiistaina.
Hallitus vie keskivertoperheeltä tuhat euroa vuodesta -
ja lisää tarvitaan, sanoo monimiljonääripääministeri;
lestadiolainen tarvitsee lisää rahaa
ostaakseen itselleen taivaspaikan Fred Trumpin rinnalta.
Katoliset sortavat protestantteja,
ilmoitti Klu Klux Klan jälkikäteen.
Valkoinen taivas, valkoinen maa,
mustia puut ja mustaa kuin kahvi ja yö
musiikki, toivonkipinää lyövä.

01.03.2016
Yksi barrikadi voittaa kymmenen yhteiskuntasopimusta
ja kadut on kivetty,
jotta kansalla olisi millä poliitikkoja heittää.

01.03.2016
Nobel-palkinto Suomeen?

Elämme aikaa
jolloin rouva Sauli Niinistö,
tuo lehdistön
"Suomen prinsessa Viktoria",
on
"yksi Suomen johtavista ajattelijoista"
(kustantajansa mukaan).

21. vuosisadan Minna Canth,
Jenni Haukio,
maailmalta tähän mennessä kätketty aarre.
Palkintoja ja tunnustuksia odotellessa,
johda meidät uuteen kulttuurin kultakauteen,
Jenni.

01.03.2016
yhteiskuntasopimus i

mustavalkoinen maisema
värit ja kaikki
suomen talvi
ja kansallismaisema -
sisäinen

siihen viilto halki
alistuneisuuden
japanin lippu
herrojen verta
levittää lumelle

01.03.2016