torstaina, kesäkuuta 28, 2018

SOTARIKOKSIA MYYMÄSSÄ

Mikä se sellainen "vapaussoturi" on, jolla
on kädet suomalaisten veressä hartioita myöten?
'Isontalon Antti', kertoo
kirjakaupan teksti, alennuksella
lahtarin tarinaa kauppaava.
Eihän pienen talon pojasta
olisi ollut vapaussoturiksi", eikä
"Isontalon" poika
voi vähävaraisten puolella olla,
vaan aina lataamassa luoteja
teloittajana tyhjyys kasvoillaan.

28.06.2018
TÄNÄÄN, HUOMENNA

Kaikki päättyy.
Niin sinäkin,
nyt kuolematon.
Tulee päivä,
viimeinen päivä,
ikuisuuden ensimmäinen
jolloin se mikä loputtomana aukeaa
sulkeutuu silmissäsi pimeyteen.
Tulevat viimeiset ajatukset,
hukkuvan huuto äänettömyyteen.
Sinä päätyt.

28.06.2018
SE MIKÄ PÄÄTTYNYT ON

Pihassa ruoho kasvaa korkeana, pensaiden
ja sireenin vihreys
niiden yllä; unohdettuna
pöytä ja tuolit, kuolleen
koiran lelu. Vihreä
valtaa talvella tassuilla kaivetun kuopan,
kuin vajonneen haudan.
Valo ja varjo, nämä
pitkät, lyhyen kesän päivät
ja pilvet yllä sinisen
halki, kuin kädet
kaiken pois pyyhkäisevät.

28.06.2018

maanantaina, kesäkuuta 11, 2018

HÄÄMATKA(1984)

Kirjan vihreällä kannella
aukeaa ovi
ja sen tuolla puolen alaston nainen
jolla pakarat kuin Emilia Clarkella,
käsiä kutsuvat, viileät.
Ihminen, eläin
hakee lihassa jatkuvuutta,
kuvasta tuttua, janoaa
viileää lihaa, kimmoisaa lihaa
joka tyydyttäisi eläimen;
tekee halustaan kuvan,
pois kävelevän, saavuttamattoman.
Ajassa, tilassa ja vartalo
vartaloa vasten, erillään.

11.06.2018
NUORALLAKÄVELIJÄT

Me kävelemme ajan nuoralla,
kömpelöt ja taitavat,
me kävelemme ja horjumme
allamme tyhjyys
ilman turvaverkkoa,
aina eteenpäin -
miten huvittavia, miten
peloissamme me olemme
ennen kuin putoamme,
me kaikki,
ilman turvaverkkoa,
siihen mikä
on ajan tuolla puolen.

11.06.2018

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2018

ELÄMÄN PALAPELI

ihminen kokoaa koko elämänsä palapeliä
joka on hänen elämänsä palasina järjestykseen
pakotettu pala palalta
tehtävä itse
jokainen palanen asetettava
luotava merkitys
kuva joka kestää kunnes on valmis
ihminen ja palapeli
ohi

10.06.2018

perjantaina, kesäkuuta 08, 2018

IHMISKUNNAN VALTIAS

Sinä, jolla on lapsi, olet koko ihmiskunnan äiti tai isä.
Olet Aadam ja olet Eeva,
sinä valitset joka sukupolvessa ihmiskunnan kohtalon;
sinä, jonka tulevaisuuden sukupolvet
unohtavat veresi virratessa heidän suonissaan.
Kerran jokainen ihminen on kohtusi, kiveksiesi hedelmä.
Sinä elät, jotta he eläisivät.
Sinä valitset, miten he elävät.
Sinun on valta ylitse loputtomien sukupolvien,
sinun, arkipäivän raskauttaman,
hartioille on laskettu taakoista suurin.
Sinä olet Atlas joka kantaa maailman tulevaisuutta
kapeilla ja väsyneillä hartioillasi.
Kaikki, aivan kaikki riippuu juuri sinusta.

08.06.2018

maanantaina, kesäkuuta 04, 2018

ONKO FILOSOFILLA SYDÄNTÄ?

Onko filosofilla sydäntä?

Avaa hänen rintakehänsä ja kaiva kunnes löydät
- jos löydät.

Muuten et voi tietää.

Tee se nyt. Heti.

04.06.2018
NELJÄ KYSYMYSTÄ

Onko kuolema elämän arvoinen?

Onko elämä kuoleman arvoinen?

Onko kuolema kuoleman arvoinen?

Onko elämä... mutta te tiedätte, tiedättehän?

Vastauksenkin.

04.06.2018

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2018

SUNNUNTAI, ILTAPÄIVÄ

...ja tulevat päivät kuten tämä,
hitaan valon päivät, aika
varjojen välke, ihminen
ajatusten kimppu, Gordionin
solmu ja miekka
huotraansa ruostunut. Olet,
yhä, ja tiedät
olevasi harha ja toisten
virhe, heille kohtalokas
kuten haudat todistavat.
Miten paljon antoivat
ja lopussa seisoi
petos ja hylkääminen,
kuolema jota nyt kapisena
pelkäät, sanoja pitkin
paeten, raukka elämän
hämähäkinseitissä.

03.06.2017

lauantaina, kesäkuuta 02, 2018

RADIO

Terveyskeskuksessa odottamassa kuin helvetin esikartanossa,
hiessä ja vitun Anssi Kela hoilaa saatanan virttä
joka on jätkän aiemmista kokoonpantu, ja
kun mulkku lopettaa, niin eikö perkele ala
kuulumaan 'Röööpeeeriiin kuuuuu! Röööpeeeriiin kuuuu!
Rööööpeeeriiin kuuuu! Röööpeeeriiin kuuu!"
Ole siinä sitten pyörtymisen partaalla,
kun sekunnit ovat minuutteja; mutta
menneisyyden synneistä on nykyhetki siitetty,
niitä sinä maksat, paskiainen.

02.06.2018