perjantaina, heinäkuuta 31, 2015

olen ruostunut naula
lahoavassa seinässä

31.07.2015
haifan pakolaiselle

elämästä poissa
tuttavani syöpään kuollut
pieni koiransa vierellään
yhä valokuvassa nukkuu pois
kipujaan maanpakolaisuuttaan
viimeiset viikot
unta ja tuskaa muistoja
niin monia hyviä muistoja
viimeinen viesti
ja muistan äitini
muistan äitini
ajan joka on kadotettu
kuin lämmin turvallinen käsi jota en enää tavoita

31.07.2015

maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Aamu lupaa mitä aamut lupaavat
valoa Babylonian aikamittojen
kellokoneistojen kirskuntaa niiden jauhaessa ajan
tomuksi ja muistoiksi
jotka saavat meidät luulemaan eläneemme
kaikki nuo pois lipuneet hetket
palasemme

Oi valo ja päivä
antakaa minulle uni ja unohdus
yö maailmojen välissä
pysähtynyt hiljainen hämärä
jolloin en kuule sydämeni sykkivän
pois tietoisuuttani

27.07.2015

perjantaina, heinäkuuta 24, 2015

sade rummuttaa maata
tuhansin ja tuhansin iskuin
takoo esiin monotonisen musiikkinsa
tänä kalpeana aamuna
joka usvaan kiedottuna
näki unta tulen lämmöstä
kadonneesta auringosta
jonka kuolleista palannut jousimies
murhattu aisankannattaja raivoissaan
ampui alas

24.07.2015
älä kysy mitä rikas voi tehdä
maailmalle ihmiskunnalle
maalleen
sinulle

kysy mitä me voimme tehdä
hänen rahoillaan ihmiskunnan maailman hyväksi
kun hän kaivaa kymmenen vuotta
ojia uudelleenkoulutusleirillä

24.07.2015
emmekö me ole
liian vanhoja
tähän
tähän elämään?

24.07.2015
aamun metalli joka isien sydämet sammuttaa
tahraa vieraan tappajan saappaat vereen
saappaat jotka tallovat kuolevan kodin lattiaa
koska yksinkertaiset ja sydämettömät oikeuden myyvät
Firenzen poika mielistellen uhrien veressä
kierii ja ulvoo sorron voittoa
pikku Caesar Herodekselleen

24.07.2015

torstaina, heinäkuuta 23, 2015

lintujen lakannut laulu
niitetyn kesantopellon kuolleet kukat
harakka ja varis katsovat ja odottavat
iso oranssi kissa näkymätön hiiri
elämän ja kuoleman peli
salama leikkaa taivaan
odotan ääntä
ylitse maan

23.07.2015
En minä kirjoita runoja.
Minä
pyydän anteeksi
kunnes
vaikenen yöhön.


23.07.2015
ei en voinut muuta vastata 
kuin nyökätä
koskaan emme olisi kyenneet
hautaamaan sinua niin syvälle
etteikö aivojemme harmaa massa
olisi väristen levännyt tuhkassasi

23.07.2015
sinisen taivaan poikki
eilisen haalistunut uni
yhteistä ne sirpaleet
yhä veremme heijastavat
suru silmiimme poltettu
eikä enää alas katsonut
meihin jotka ryömimme
häpeämme tomussa

23.07.2015
kivet lipuvat altani sydämen
sulavat jäätiköt tulevat sukupolvet
hukkuneiden kaupunkien raunioissa
kiroten muistavat meidät
vedenpaisumuksen jumalat
emme tuleen ja tuhkaan
sferoidia haudanneet
kuten pelkäsimme lapsuuden unettomina öinä
tulevien jäätiköiden muisto
kanna minut paadeltani
vieraiden vuosien sanattomaan hautaan

23.07.2015
Radio soittaa sameissa vesissä
raskaasti lipuvaa viulua ja pianoa
lumpeita kasvaa mutaan hukkuneista
polkupyöristä joiden ruostuneet
kettingit näkevät yhä unta jaloista
Karajan heiluttaa luisia käsivarsiaan helvetissä

23.07.2015
olimme tietenkin kaikki
kuolleita tuon iltapäivän valossa
veri kuivunut haavamme kärpäsiä mustanaan
veljemme serkkumme teloittajamme
nauroivat tupakoivat hampaat keltaisina
ikenet veressä kuolemallemme
ja me me yhä muistimme lapsuutemme
päivät leikit joista olimme
yrittäneet kertoa kun he latasivat

23.07.2015

sunnuntaina, heinäkuuta 19, 2015

Rikas, hemmoteltu vesa ja slummien pieni kaivertaja

Käänsin James Merrillin pienen runon
ja minua alkoi kuvottamaan,
kun tajusin kenen runon olin mennyt kääntämään
- niitä Merrilleitä,
Merrill Lynchin Merrilleitä,

ja niin minun oli pakko kääntää
Itä-Lontoon slummien Isaac Rosenbergin runo,
hänen, joka meni sotaan ja kuolemaansa
vain palkan vuoksi,
elättääkseen äitinsä
ja hautaan menivät tulevaisuuden toiveet,
kaikki maalaukset ja runot
joita kuollut käsi ei enää tehnyt.

19.07.2015

lauantaina, heinäkuuta 18, 2015

Pastissi

I
Jalo viha mikä liekkinä leimuaa
ja karrelle polttaa maan,
se korkealle nouskoon
ja tulimyrskynä levitköön
kunnes oikeus on
voittanut vääryyden
ja sortajat liekit niellyt on. 

II
He, jotka vääryydellä
kansoja sortaneet ovat,
nyt alla jalkojen sorrettujen
tuhkana, luina taipukoot
kun vapaus koittanut on
liekkinä hehkuvana.
On tuomio pantu täyteen,
on oikeus tapahtunut.

18.07.2015

lauantaina, heinäkuuta 11, 2015

Katselen valokuvaa

Nuori nainen, mustaan ja punaiseen
pukeutunut, puettu.
Jemenilänen.
Alaleuan repinyt auki
saudien ohjuksen räjähdys,
riekale roikkuu sivussa.
Valkoiset, pienet ylähampaat näkyvissä
punaisen lihan keskellä.
Katse hämmästynyt
enemmän kuin järkyttynyt.
Yhä elossa; voimme
olettaa hänen selviävän -
jos sairaalalla yhä riittää sähköä,
leikkausvälineitä, lääkkeitä.
Jos hän säästyy tulehdukselta,
uusilta ilmaiskuilta.
Itse hän puki itsensä mustaan,
Saudi-Arabia punaiseen.
Vain valkoinen yhä puuttuu,
Jemenin lipun kolmas väri,
käärinliinan väri. 

11.07.2015
Czeslaw Milosz(1911-2004)

Etuoikeutettu kaipasi nostalgisesti takaisin aikaa,
joka oli monesti kärsimystä, paskaa ja verta tavallisille ihmisille;
sanoi: "Mutta minähän ajattelen myös teidän parastanne!",
tuo joka opiskeli Pariisissa kun sähkövalo
oli monelle vielä ihme, kaukainen haave.
"Vapaus" hän sanoi, "vapaus", hän toisti;
vapaus olla aatelisnaisen ja virkamiehen etuoikeutettu poika
Puolan miehittämässä osassa Liettuaa.

11.07.2015
Tunti Roy Ayersin seurassa

Lepän oksat taipuvat tuulessa, lehdet mustia sinivalkoista taivasta vasten.
Oi kallis isänmaa!
Pursiseuran repaleinen lippu yhä osoittaa kunnioitustaan tsaarille.
Roy Ayers laulaa auringonpaisteesta.
Aurinko ei paista, pilvien takana sen kehrä.
Helioksen poika ei kyennyt hallitsemaan isänsä taivaallisia vaunuja, suistui Maahan ja kuoli.
Sisaret, surusta, muuttuivat... miksi? En muista. Ovidius kirjoitti siitä.
"Mitä, mitä minä tunnen auringonpaisteessa."
Eivät kysy, vaan julistavat, Roy Ayersin kappaleessa.
Laulu hiipuu pois. Norjanangervo vapisee silmieni edessä, lasin minusta erottamana.
Kreikkaa kuristetaan taas. Furmanin yliopiston entinen oppilas kukkoilee.
Koska näemme hänet juomassa viinaa liivijengiläisten kanssa?
Hallituksen keskinäinen solidaarisuus vaatii sitä.
Eilen RoPS kaatoi HJK:n. Kyllä oli katkeraa helsinkiläisille.
Hakkaa päälle Latvian poika! Älä anna helsinkiläisten voittaa!
Nestemäinen rakkaus. Roy Ayers, taas. Sanat ovat energian tuhlausta.
Kesäkuussa kaapeli- ja antennitalouksissa näkyy National Geographic Channel!
Lasku edessäni pöydällä, eilen maksettu.
Joseph Brodskyn Veden peili roikkuu tietokoneen päällä, pokkarina.
Miksi englanninkielinen versio nimestä? Miksei kunnon Josef tai Iosif Brodski.
"Kuka tuo mies on? Kertokaa minulle, kuka tuo mies on?" oli Brodski huutanut kadulla.
Osoittanut Breznevin muotokuvaa roikkumassa kadun yllä. Joskus 1960-luvun lopulla.
"Ystävät, meidän on uskottava johonkin, tai kohta on liian myöhäistä." Roy Ayers.
LP:ltä vuodelta 1971. Ensimmäinen vuosikymmeneni.
Elviksen kanssa elossa samaan aikaan.
Yleisradio: Suuri valiokunta hyväksynyt Suomen neuvottelukannan
– "Ei kerrota tässä vaiheessa julkisuuteen"
Joskus hävettää olla suomalainen. Ajatella, fasistit hallituksessa.
Eikä porvareita yhtään hävetä. Eivät osaa.
"Yeah, he's a superstar. Yeah", Roy Ayersin kuoro häviää taas hiljaisuuteen.
Neljänkymmenenneljän vuoden taakse.
Aina Yhdysvallat on sotimassa jossain päin maailmaa. 
Sitten itkevät, kun pilvenpiirtäjiä sortuu. Itkevät ja kiduttavat. Jumala Amerikkaa siunatkoon.
Kaupunki kukkulalla. Kaikkea sitä paskaa.
Elviskin leikki FBI:n miestä ja pelkäsi kommunisteja.
Pilvet lipuivat Auringon edestä.
Siinä se fuusiolla energiaa tuottava kaasupallo taas hehkuu.
Kahdeksan minuuttia menneisyydessä, Aurinko, aina. Menneisyys lämmittää meitä.
Kaikki minkä aivomme tuottavat meille kuvina silmiimme osuvista valonsäteistä,
on menneisyyttä.
Elämme aina menneisyydessä.
Roy Ayers se ei uskonut liikaa sanojen voimaan kun tuota levytti.
Jenkkien Uudet Taivaanrannat -luotaimelta uusia kuvia Plutosta.
Kuolemanvaltakunnan herra.
Sitten naureskelevat venäläisten ydinvoimalla toimivien jäänmurtajien nimille.
Nimesivät yhden luotaimensa Genesis.
Unohtivat vain asentaa laskuvarjojärjestelmän oikein.
Meni halki kun osui maahan, Maassa.
"Mikä sota? Sota vapauden puolesta. Sota, sota, sota. Sota vapauden puolesta."
Roy Ayers.
Mikäpä sota ei olisi käyty vapauden puolesta? "Meillä ei ole aikaa olla väsyneitä."
Nukuin tänään myöhään, ilman maskia, maskin kanssa ja ilman sitä.
Levottomat unet. Painajainen Keski-Suomen metsistä, pikkuteistä, metsäteistä.
Vieläkin hirvittävää.
Miten ne voivat elää siellä? Keski-Suomessa. Pirkanmaa se on toista maata. Vielä Hämettä.
Ei ihme, että Jyväskylästä pohjoiseen maantiellä katuvaloja maaseudun, metsän halki.
Valoa pimeyteen. Ei kuulkaa, ei täällä.
Ehkä pitäisi vaihtaa musiikkia, Roy Ayers toistaa itseään.
Sellainen vetelä 1970-lukulaisuuden tuntu.
Notkumista, tiedättekö, ilman päämäärää,
kun suuret haaveet, aatteet ja unelmat ovat poissa.
Vuodella 2015 on sentään suurena aatteena köyhien kurittaminen.
Rikkaiden rikastuminen.
Silmien sulkeminen Välimeren aaltoihin hukkuvilta pakolaisilta Euroopassa.
Silmien sulkeminen massasukupuutolta ja ilmastonmuutokselta,
kaikkialla missä meidän herramme rikkaat
ja heidän renkinsä poliitikot kokoontuvat.
Tony Blair: "Kadun vain ketunmetsästyksen kieltämistä." Irak, mikä Irak?
Kokoomuslainen joka lyhtypylvääseen, niin kauan kuin riittää.
Jatketaan maalaisliittolaisilla, noilla Jumalan kalvinistihenkisillä Valituilla.
Lars Leevi ja Paavo Hurri. Kuinkahan monta lasta he yhteensä raiskasivat?
Epäsuomalaiset voi myydä orjiksi Islamilaiselle Valtiolle.
Sivu heidän omasta kirjastaan.
Miten olla kusipää ja saada suosiota ja vaalimenestystä.
Pilvet kätkivät taas Auringon.
G2V-luokan tähti, pintalämpötila vajaat kuusituhatta astetta.
Ikä noin 4,67 miljardia vuotta. Ytimen lämpötila miljoonia asteita.
Ei tule mustaa aukkoa meidän tähdestämme, vain valkoinen kääpiö.
Valkoinen kääpiö, niin kuin Suomen nykyhallituksen ministerit.
Iäti himmenevät, kunnes jäljelle jää valoa säteilemätön musta kääpiö.
Suomen Yleisradio: "Suomen pisin mansikkatorttu valmistui Heinolassa - kuvat"
On taas syytä olla ylpeä siitä, että on suomalainen.
Kuulitteko, siellä Salossa?
Mitä tuhansista työpaikoista. Positiivista henkeä ja mansikkatorttua.
Köyhiltä pois mikä rikkaiden on. Suomi nousuun!
Tuuli nousee ja harakat laskeutuvat hakkuuaukealle.

11.07.2015

perjantaina, heinäkuuta 10, 2015

Heinäkuun iltana

Viileä ilta.
Lintujen laulu yhä kauempaa.
Valo, varjot
vähenee, kasvavat.

10.07.2015
Kaipuu marsalkka Pilsudskin Puolaan

Milosz oli puolustavinaan kolhooseja pelännyttä talonpoikaa,
mutta ei pitänyt heitä älyllisesti itsensä kaltaisen
"intelligentsian" jäsenen vertaisena
(joita hän moitti, kun hän nämä halusivat
tehdä maailmasta paremman).
Siinä on konservatiivisen älykön kuva:
Halveksii konservatiivisen maailmankuvan vankeja,
itseään "alempia" -
ja vastustaa heitä, joilla
on yhä säilynyt usko paremman tulevaisuuden
luomista kohtaan.
Miloszille, niin voimme lukea rivien välistä,
olisi riittänyt katolinen kirkko ja sotilasdiktatuuri,
talonpoika aristokraatin edessä nöyristelemässä.
Talonpojalta hän ei tietenkään kysynyt mitään,
tai halveksimaltaan työläiseltä.

10.07.2015
Kysyt, keitä me
olemme,
me ihmiset?

Olemme harha,
jonka aika
on käymässä
yhä vähäisemmäksi.

10.07.2015
 Väkivalta ei ole ratkaisu - paitsi silloin kuin se on

Eniten kadun, tällä hetkellä,
niitä kertoja kun en
lyönyt, hakannut, potkinut
ihmisiä, kun olisi pitänyt.
Se, uskon niin, olisi
tehnyt paitsi minulle hyvää,
niin etenkin monelle heistä.
Lyömiseksi tulemisen puute
loisti heistä, heidän persoonistaan.
Ehkä heistä olisi tullut inhimillisiä
muutaman nyrskiniskun
ja kylkiluihin suunnatun potkun
avulla, noista kusipäistä.
Kun konttaa verenmaku suussa
maassa, niin siinä oppii nöyryyttä.

10.07.2015
Usva hakkuuaukean yllä,
heinäkuun yö,
käsistä lipuva kesä
kuin se kliseen elämä
jota ei eletty
kun odotettiin
unelmien prinssiä, prinsessaa
ja lottovoittoa.
Pilvet lipuvat yli,
yö enteilee sadetta,
muistaa illan lämpimät pisarat
jotka takoivat maata.
Kolme kuukautta
ja katselen ensimmäisiä
lumihiutaleita,
talven järkähtämätöntä pimeyttä,
pientä kuolemaa.

10.07.2015
Tulevaisuus petetään
tyytymällä liian vähään;
ei tulevaisuus voi olla
varoen tehty kompromissi,
ei siten saada aikaan
ihmisyyden arvoista maailmaa.

10.07.2015
Itä-Euroopan kansainvälisen tason kulttuurielämän kuolemasta vuoden 1989 jälkeen

Miten ironista,
että kommunistidiktatuurien loppu Itä-Euroopassa
tiesi noiden maiden
kansainvälisen tason kulttuurielämän kuolemaa.
Kaikki nuorempien polvien luovuus viemäriin
kapitalistisen vapaan markkinatalouden
ja sen version demokratiasta myötä.

Väität vastaan, tietenkin,
mutta mieti, kuinka moni nimistä,
jotka heitä minua vastaan
on viisissäkymmenissään ellei vanhempi,
kuinka moni tuli esiin vasta vuoden 1989 jälkeen?
Niinpä. Ylistät minulle
kommunismin vesoja kapitalismin areenalla,
sukupolvea, jonka jälkeen
ei enää tule mitään.

10.07.2015
Kahlitut mielet

Lehteilen Miloszia, hymähdän;
mietin, tajusiko
hän ennen loppua,
että kahlitut mielet
olivat sittenkin sillä puolella,
jolle hän oli loikannut -
mielet, joita eivät
sulje vankilan muurit,
vaan henkiset kalterit
ja raha. Kun vanki
ei tiedä olevansa vanki,
hän ei kaipaa vapautta.

Toki hänen täytyi aavistaa,
ellei tietää, kuten
hänen oli pakko huomioida
verilöylyt ja kansanmurhat hänen
oman puolensa toimesta -
jonkin verran on pakko nähdä,
vaikka keskittyykin
vastapuolen virheisiin.
Olla näkemättä Agricolan tukkia
omassa silmässä,
tai teeskennellä,
ettei sen painoa,
sen tuottamaa kipua tunne,
sen hinnan maksoi
Milosz'kin kun valitsi puolensa.

Eikä vuoden 2015 Puolassa
ole yhtään
kansainvälisesti merkittävää kaunokirjailijaa,
ei taiteilijaa.
Miloszin puolen voiton perintö.
Miloszin perintö,
kahlitut mielet
jotka eivät näe kahleitaan
ja istuvat selleissään
kiittäen vanginvartijoitaan
vapaudestaan.

10.07.2015

keskiviikkona, heinäkuuta 08, 2015

Ellei tulos ole täydellinen,
ei yritys kannattanut

- miten vihaankaan heitä,
jotka näin ajattelevat!

Kaikki ihmisen toiminta
on epätäydellistä, aina.

08.07.2015

tiistaina, heinäkuuta 07, 2015

Sokeana Parnassoksella

Ei ole taidetta taiteen vuoksi
sen enempää kuin putkitöitä putkitöiden vuoksi,
siivousta siivouksen vuoksi
tai kirurgiaa kirurgian vuoksi.

Ihmisen toiminta
on aina toimintaa
joko ihmisten hyväksi
- tai heitä vastaan.

07.07.2015
Eilisen uutinen

Hirvittävästi ylipainoinen mies
vaatii "tiukkaa kuria Kreikalle"
ja höllentää vyötään,
laskee sitten alemmas
jotta maha saa lössähtää vapaaksi,
miettii sitten,
että on aika
ostaa uusi vyö
tai tehdä lisäreikä nykyiseen,
kun tuntuu tämäkin
jo kutistuneen.

07.07.2015
Sielunmessu Antonio Tabucchille(1943-2012)

Lueskelen Antonio Tabucchin Requiemia
ja mietin, kenen uniin
tai houreisiin päiviin
hän astuu nyt,
sydämensykkeen erottamana siitä,
mitä todellisuudeksi sanotaan.

Ehkäpä hänet voi nähdä
jollakin Lissabonin kadulla,
mereen ja menetettyihin valloituksiin viettävällä,
väkijoukossa, tai istumassa
kahvilan pöydässä,
hieman erossa muista,
kaljuuntunut, silmälasipäinen pienehkö mies,
mietteliäänä, toisesta ajasta
silmiimme osuneena.

07.07.2015

maanantaina, heinäkuuta 06, 2015

Menestyvän yhteiskunnan
salaisuus on siinä,
että se onnistuu
estämään enemmistöä jäsenistään
katumasta elämäänsä
ennen kuin vasta
kuolinvuoteellaan.

Siltä ei enää nousta barrikadeille.

06.07.2015
Tuokaa minulle Teemu Selänteen pää

Tänä iltana
joka on hehkuva pätsi
tuokaa minulle
kannullinen
kylmää raikasta mehua
ja Teemu Selänteen
pää.

Joisin kannullisen mehua
ja kääntyisin sitten
Teemu Selänteen päätä
kohti ja kysyisin:
"Teemu, miksi
noin hämmästynyt ilme?"

06.07.2015
Angela Merkel

Mikään ei järkytä vallassaolijoita
enempää kuin oman tien valitseminen
kun he ovat ensin neuvoneet "sen oikean".

He tosissaan uskovat, että oikeassa oleminen
on osa heidän omaa minuuttaan
ja joka ei heitä tottele, on aina väärässä.

"Totuus, se olen minä", he julistavat,
"ja se joka minun tieltäni eksyy,
on ikuisesti kadotettu."

07.06.2015
Terroristeista

Tappavat miljoonia toisissa maissa,
eivät voi hyväksyä sitä,
kun omia kansalaisia
tapetaan kymmenittäin.

Julistavat vakavina tuomiota
ja kostoa, pitävät
hiljaisen hetken
eivätkä koskaan pysähdy ajattelemaan.

06.07.2015
Ei kuolema ole uni,
ei kuolema ole yö,

ei siitä herätä ylösnousemukseen.

Ihminen keksii vertauksia,
keksii toivon

kun toivoa ei ole.

Kuolema ei ole olotila,
kuolema on hetki,

sammuvan tietoisuuden epätoivo.

Kuolema on hetki,
jolloin ihminen

ei voi enää mitään.

Kuolema on hetki,
jolloin tietoinen osa maailmaa

lakkaa olemasta.

06.07.2015
Mitäpä ei kalvinistikin
joskus antaisi
vapaasta tahdosta?

06.07.2015
Painajaisten jälkeen tuuli sulkee ikkunan,
kuuntelen kärpäsen surinaa,
muistelen unessa kävelleeni lahonneella sillalla
yli lahdenpoukaman tumman veden,
seisoneeni umpeenkasvaneen tien edessä
illan hämärässä. Käännyin takaisin,
katselin sillalla kasvavia sieniä
ja tiesin, että tämä oli tie kuolemaan.

06.07.2015
Oxi

Oi Kreikka, minkä teit -
suuren teon, mahtavan teon,
vallankumouksellisen teon
rahan ja pankkiirien diktatuuria vastaan!

Aatteensa ja kansansa, maansa myyneet
valittavat, nämä jotka
pelastivat pankit hinnalla millä hyvänsä,
uhraten sukupolvien edistyksen

ja sukupolvien toivon,
nämä jotka puhuvat taloudesta,
talouskasvusta ja markkinoista
aivan kuin tavalliset ihmiset

olisivat niitä varten, eikä
talous normaaleja ihmisiä varten.
Nämä omantuntonsa,
nämä aatteensa myyneet!

Heille tämä on katkera päivä,
näille suuripalkkaisille hyvinvointivaltioiden leikkaajille,
heille jotka istuvat samassa pöydässä pankkiirien kera,
heille jotka eivät enää tiedä

mikä on tärkeää, minkä varaan
tulevaisuus rakennetaan:
Ihmisten, ei rahan, ei "markkinoiden".
Huonosti voivat ihmiset rakentavat

itsensä näköisen tulevaisuuden,
sairaan, toivoa vailla olevan,
alasajetun. Sitä, Kreikka,
nousit vastustamaan!

Toivo on sanassa "Ei",
toivo on sanassa "Oxi",
toivo on suoristetussa selässä
ja nöyryyden sulkemisessa pois sanoista ja äänestä.

07.06.2015
Puhuvat rakkaudesta
suljetuin huulin,
sormilla
jotka ihoa vaeltavat.

06.07.2015
Tänäkin aamuna
kahvia ja tuulta,
auringonpaistetta
ja aika liukenee
kuin sokeri kahviin,
on vain tämä hetki,
ulkona kumartavat puut
vaaleansinistä taivasta vasten.

06.07.2015

sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2015

Älä lannistu, Kreikka,
vaan äänestä EI.
Ei orjuus ole sinua varten,
ei nöyrä sortajan
käskyn totteleminen.

Älä lannistu, Kreikka,
äänestä EI
ja äänestät "Kyllä" vapaudelle!

05.07.2015
Palanen Flanderin historiaa

Kun Flanderin tanskalainen kreivi Kaarle Hyvä
oli 1127 kuollut ja hänen tappajansa
sullottu tynnyriin, jonka ulkokuoreen
oli naulattu pitkiä nauloja,
ja tynnyri oli heitetty vierimään mäkeä alas,

haettiin kreiviksi veljensä vangitseman
Robert Lyhytnenän poika
Clito, monien silmissä Englannin tuleva kuningas
ja Normandian tuleva herttua -
poliittisesti oivallinen valinta;
mutta nuori Clito ei kestänyt kuin vuoden
ja kreivillinen veri vuoti taas,
kolmannen kerran peräkkäin,
nyt taistelukentällä.

Ei ollut oppinut Balduin VII kohtalosta Clito,
kumpikin kuoli kaksikymmentäkuusivuotiaana
ja päätään puistellen Flanderin
aateli ja kirkkoruhtinaat kaivoivat esiin
sukutaulut; oli taas valinnan aika.

05.07.2015

lauantaina, heinäkuuta 04, 2015

Yli miljardilla ihmisellä ei ole vessaa
ja heidän kuona-aineensa saastuttavat heidän juomavetensä.

Voi kumpa saisimme aikaan sodan,
jossa pystytettäisiin vessoja, asetettaisiin jätevesiputkia

ja kaivettaisiin kaivoja,
vaikka sitten kauko-ohjatuilla roboteilla.

04.07.2015
Tänäkin aamuna
maailma on täynnä
rikkaita kusipäitä
ja nälkään kuolevia lapsia.

04.07.2015
Murha Qalandiyassa

"Hän teki sen mitä hänen täytyi tehdä puolustaakseen itseään",
julistavat Israelin miehitysjoukot kenraalin ammuttua
17-vuotiasta poikaa päähän ja rintaan.
Kolmetoista vuotta sitten Israelin miehitysjoukot tappoivat
hänen kaksi veljeään,
nyt oli Muhammed Hani al-Kasbahin
vuoro kuolla miehittäjien käsissä,
tappaja Israel Shomerin hymyillessä valokuvissa;
laiton siirtokuntalainen, lapsen murhaaja.
Samat valheet aina, sorto ja miehitys ja murha
ovat "itsepuolustusta"
ja paareilla kuollut poika.

03.07.-04.07.2015

perjantaina, heinäkuuta 03, 2015

Parempi verta barrikadeilla
kuin hiljaisia ruumiita köyhäintalossa,
kivi palatsin ikkunan läpi
parempi kuin kaipaava katse
sen takaa nöyrin mielin.

03.07.2015
Aamu, minun iltani
kahvin täyttämän yön jälkeen
kävely, muutama sivu kirjaa
ja uni läpi
päivän hehkuvan pätsin
kunnes on taas ilta,
minun aamuni.

03.07.2015
Jos vihaat itseäsi,
on helpompi oikeuttaa
vihasi toisia kohtaan.

Eikä viha omaa itseään kohtaan
koska nouse estämään
vihaa toisia kohtaan.

Toisin kuin Narkissoksen tauti,
egoismi, rakkaus itseä kohtaan
mikä tukahduttaa

rakkauden toisia kohtaan,
myrkyllisenä,
kaikennielevänä.

03.07.2015