keskiviikkona, marraskuuta 28, 2018

KÄVELYLLÄ

1
Harmaiden pilvien alla
maisema vetäytyy mustaan
ja valkoiseen,
olemassaolon ytimeen.

2
Mustan joen yllä
valkoiset puut
kurkottavat
toisiaan kohti.

27.11.-28.11.2018
TUULEN KATKAISEMA

Äsken niin täynnä elämää
ja osa maailmaa
niin että sitä oli mahdoton
ajatella ilman häntä,

ja nyt, nyt
puusta tuulen irti repimä oksa,
vanha ja hauras levätessään
maassa, liikkumatta.

Enää ei taivu oksa tuulen
tahdissa, ei kevät tuo silmujaan
ja kesä vihreää runsauttaan
sen kautta; eivät enää

linnut istu sillä laulaen
kevään kesäksi ja pesän
täyteen poikasia ja niille
siivet ja ilman siipien alle.

Ei enää koskaan tule
kevättä, ei kesää.
Tulee lumi joka hautaa,
hautaa ja unohtaa.

28.11.2018

tiistaina, marraskuuta 27, 2018

OODI SUOMEN KANSALLE

Roistot ja heidän perseennuolijansa
ovat tämän maan kermaa,
ja näiden päähänpotkimat eivät kapinoi
vaan nuolevat oman verensä
sortajiensa kengistä
mutisten mitä he tekisivät
jos löytäisivät vielä jonkun itseään heikomman.
Roistojen ja perseennuolijoiden naurussa
he kuulevat kiitoksen
ja kumartaisivat syvään
elleivät olisi edelleen polvillaan,
unelmoimasssa mitä veritekoja he tekisivät
jos löytäisivät jonkun itseään heikomman.
Sillä ylös ei suomalainen lyö,
vaan alas.

27.11.2018

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2018

OODI ISÄNMAALLE

Minä luen Engelsin Anti-Dühringiä sängyssä
vanha valkoinen kissa vierelläni.

Koko elämäni tämä maa
on kussut minun kengilleni.
Seisonut vieressäni
ja kussut ja kussut.
Sitä sillä riittää,
virtsaa, sitä
se on täynnä, virtsaa,
koko helvetin kirottu maa.

Sanoilla minä sidon
teidät olemassaoloon,
teoilla minä teidät
revin irti siitä,
maailmasta, olemassaolosta.

Potkaisen Dostojevskin Myskinin
alas sängyltä, potkaisen
ruhtinaan alas lattialle.
Sängyssäkin minä
olen ollut idiootin kanssa.

Sellainen maa,
että paska nousee aina huipulle,
kelluu siellä ja haisee
ja ihmiset sanovat, että
kyllä siinä on komea
ja hyvältä haiseva paska,
hyvä on sen kengänkorkoon
takertuneena tavallisen ihmisen
taittaa taivalta
synnytyslaitokselta ruumishuoneelle.

Ympärillä lahoaa
koko maa. 

Käännän sivua
ja luen mikä olisi pitänyt lukea
kaksikymmentäviisi vuotta sitten.
Vanha valkoinen kissa
kääntää kylkeä, sen
on hyvä olla, kuin
vanhan porvaripresidentin
nuoren runotytön vieressä.

25.11.2018
OODI PÄÄMINISTERILLE

Lestadiolainen lentää yksityiskoneellaan
ensin eduskuntaan pääministerin paikalle,
sitten taivaan porteista sisään;
raha tekee hänestä Jumalan Valitun -
ja penis ilman kondomia.

Kaiken elämässään hän
on saanut ilmaiseksi;
hikiseksi hän on tullut vain saunassa -
Jumalan Valittu, lestadiolainen mies
ja Maalaisliiton poikia.

25.11.2018

lauantaina, marraskuuta 24, 2018

Ylhäältä latvasta
ei tahdo nähdä, miten
puu lahoaa
alhaalta ylös.

Niin on
yhteiskunnankin
laita.

24.11.2018

Anna jumalalle se,
mikä jumalan on:

Tyhjyys.

24.11.2018

torstaina, marraskuuta 22, 2018

PAAVO AKSELI KANGASNIEMI(28.10.1913-22.11.1970)

Olet ollut kuolleena
neljäkymmentäkahdeksan vuotta
ja poikasi, jonka tuskin tunsit,
vajaat kaksi.

Jonka tuskin tunsit -
miten kauniisti sanoin
miehestä, joka hänet hylkäsi.
Hän sanoi paljon tylymmin.

Hän ei koskaan seisonut haudallasi,
kuten en ole seisonut minä,
eivätkä tyttäresi, uskon.
Ei kukaan veresi jakava.

Ei kukaan meistä
ole seisonut tomusi yllä,
ei kukaan meistä tiedä
vieläkö ovat luusi maan sylissä.

Jos jokin häilyvä sirpale
sinua yhä elää, sidottuna
olemassaoloon, tiedä:
Yhä me kärsimme teoistasi.

Yhä elämme varjosi alla,
yhä virheesi virheidemme siemenet ovat.
Yhä niitämme katkerin käsin
tuskan, jonka kerran kylvit.

22.11.2018
A:lle

Kuten siskosi
iässäsi, leikit kullankeltaisella samovaarilla
tietämättä mikä se on, keiden se oli -
keiden kädet ovat koskettaneet sitä,
tietämättä huonetta jossa se lepäsi
vuosikymmenet, osanen
tuota rauhaa ja turvaa
jonka me tunsimme, täällä,
katkerien vuosien jälkeen
isoisovanhempiesi samovaari
ja sinun pienet kätesi koskettamassa
sitä, kuten siskosi,
kuten kerran meidän,
vuosina jotka tulevat sanat
ja valokuvat jotka näet
jättävät sinulle oudoksi
ja vieraaksi, meidän
kadotettu lapsuutemme,
sinun ja siskosi perintö.

22.11.2018
Ohi kynttilän ikkunalaudalla
kuuraiseen maahan, valon oranssiin kiilaan
talojen välitse, auringonsäteiden
tanssiin katoilla
katse rauhaan
omassa mielessä.

22.11.2018

maanantaina, marraskuuta 12, 2018

TALVINEN REQUIEM

Tämän aamun harmaassa, raskaassa
talvisessa valossa
me kaikki
olemme haamuja, kuolleet
ja elävät ruskeiden runkojen,
mustan metsän ja harmaan taivaan
välissä, kostea maa,
mutainen maa, kuolleet lehdet
ja pudonneet oksat,
lätäköt joista kasvomme
eivät heijastu, vain rukoilevien
puiden lehdettömät oksat.

Me emme rukoile, me
haamut, elävät ja kohta kuolevat,
kuolleet joita kannamme mukanamme;
me emme rukoile, me
odotamme, harmaassa raskaassa
talvisessa valossa
me kaikki
odotamme jotakin,
lumipisaraa tai sadepisaraa,
raetta, ihmettä
kuin linnun huuto tai
toisen ihmisen ääni.

Tämä ei ole ihmeiden
aika, tämä
ei ole rukoilemisen
aika, tämä
on kuihtumisen
jälkeinen aika,
jolloin haamut
odottavat, odottavat
että heidät
joku punnitsisi
ja kutsuisi
elämään
tai vapauttaisi
unohdukseen...

12.11.2018

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2018

KOLMINAISUUS

Löivät Jumalan pojan ristille,
mutta unohtivat itse Jumalan
ja Pyhän Hengen;
pahasti jäi työ kesken
kun ristit kohotettiin
kohti taivasta.

11.11.2018

tiistaina, marraskuuta 06, 2018

SE, MIKÄ MEITÄ KAIKKIA ODOTTAA

Muista, kaikkien elämäsi
koettelemusten keskellä,
että kerran et ole mitään.

Tulee viimeinen ajatus,
ja elämä on ohi, on pimeys
ja kaikki tämä
mitä elämäksi sanotaan
kuolee kerallasi.

Älä lohduttaudu sillä,
että maailma jatkuu muille -
he ovat salaisuus, ja
heidän tietoisuutensa,
sinulle hetkissä paljastettu,
kuolee ja on poissa,
ja on kuin sitä ei olisi koskaan ollut.

Maailma itse jatkuu,
sinä sanot, mutta kaikki
on saman katoavaisuuden lain alainen
kuin sinä ja jokainen elävä.
Kiertotähdet kuten Maa
kuolevat, itse aine
on kuolevaista ja lopussa
on vain iäinen, ääretön
tyhjyys vailla ainetta tai muutosta,
lopullinen kuolema
kaikelle.

Muista, kaikkien elämäsi
koettelemusten keskellä,
että kerran kaikki tämä on poissa.

06.11.2018

maanantaina, marraskuuta 05, 2018

KUN HE ELIVÄT

Et ajattele menettämiesi kuolemaa,
vaan heidän elämäänsä -
kun he hengittivät, kun he iloitsivat,
kun kuoleman hiljainen kylmyys
oli kaukana heidän naurustaan.
Muistelet heitä kuten he olivat
kun he olivat rinnallasi,
kun tunsit heidän hengityksensä kasvoillasi
ja heidän kätensä kosketuksen ihollasi.
Ja silti, silti heidän kuolemansa,
sen todellisuus heidän poissaolossaan,
musertaa sinut.

05.11.2018
LAUANTAINA, ILTAPÄIVÄN AURINGOSSA, KATSOIN

Nurmi kasvaa kuin
se olisi kasvanut tässä
sata vuotta, aina,
ennen kuin nämä
hiekkapolut ristesivät,
ennen kuin kirkko
kohosi keltaisena kankaalle.
Nurmi kasvaa kuin
se ei kätkisi sinua,
kuuttakymmentäyhdeksää vuottasi
lapsuudesta alas Rovaniemeltä
parakeista Kemiin tehtaan varjoon,
Pirkkalaan jossa kukaan
ei pelannut Veitsiluodossa
oppimaasi jääpalloa. Nuolialan
koulu, laukkutehdas ja puusepän verstas,
Rosendahlin hotelli jonne teit talonmiehen asunnon
ja josta sinut irtisanottiin synnyttyäni,
"Saat enemmän aikaa vauvan kanssa"
oli mestari sanonut sinulle.
Nurmi kasvaa kuin
se ei kätkisi kaikkea tuota,
sinua joka pelkäsit kuolemaa
koska olit kohdannut sen niin usein.
Nurmi kasvaa kuin
se ei olisi kasvanut vain
kahta kesää, vangiten
sinut auringolta, elämältä,
isä.

05.11.2018
JA TÄMÄ ON TEILLE ILMOITETTU

Kaikki papit joutuvat helvettiin.
Eikä kukaan siellä
kuule mitään
loputtomalta saarnaamiselta,
psalmien hokemiselta.
"Katukaa, jotta Jumala teidät pelastaisi!"
kajahtaa jokaisesta liekistä,
Neron kynttilästä,
jonka sydämenä loimuaa pappi.
"Ylistetty olkoon Herra,
maan ja taivaan valtias!"

05.11.2018
AARO HELLAAKOSKI(1893-1952)

Minä halusin vain tappaa suomalaisia.
Muuta minä en elämältä pyytänyt
(paitsi goottilaisen fontin, ja
sen minä sain, mutta jouduin
siitä luopumaan) ja sitä ilman
minä jäin. Mitä voi
valkoinen mies tehdä sen jälkeen
kun ei voi hangelle vuodattaa
suomalaisten punaista verta?
Kirjoittaa runoja, opettaa tyttöjä,
polttaa piippua, tuijottaa kaukaisuuteen
ja odottaa näkevänsä siellä
Tampereen palavan, taas.

05.11.2018