ÄITINI, DIVARIN PITÄJÄ JA URSULA K. LE GUIN(1929-2018)

Olemme pienessä divarissa tamperelaisen supermarketin yhteydessä.

Vuosi on suunnilleen 1987.

On, käsittääkseni, talvi. Ulkona jo pimeä. Valo

divarissa on hämärä ja valju.

Olen ujo, kuten aina, joten äitini kysyy puolestani

divarin pitäjältä, keski-ikäiseltä mieheltä

jolla muistikuvassani on parta, olisiko heillä

sci-fi -kirjoja. Äitini, joka

piti Valerian ja Laureline -sarjakuvista.

Mies vastaa ystävällisesti (olin häpeissäni,

että äitini täytyi kysyä, olin häpeissäni

että hän kysyi, ja tämä ystävällisyys

yllättää minut) ja seuraavassa muistikuvassani

ojentaa minulle Pimeyden vasemman käden pokkaripainoksen.

Olen muistikuvassani (oli se tosi tai ei)

hämmentynyt ja hieman haltioitunut. Helpottunut.

Ei kauhua, ei Stephen Kingiä, ei "lapsellista" Jules Verneä,

vaan aitoa tieteiskirjallisuutta. Olen

tyytyväinen, että äitini kysyi, kirjaa

joka on yhä minulla. Ensimmäistä.

Kaikki muu tuli jälkikäteen, Osattomien planeetta

ja Maameren tarinat, Maailma, vihreä metsä.

Kaikki mikä tuli, tuli äitini ansiosta,

nuo hetket ihmisyydessä

kaukaisilla planeetoilla.

24.01.2018

SISARENLAPSET

Minä olen varaäiti, sanoo

kahdeksanvuotias veljeään sylissään

keinuttaessaan. Hymyillen,

tyytyväisenä, molemmat.

Kaikki sisarrusten riidat

vielä kaukana tulevaisuudessa,

nyt vain hymy heidän välillään.

24.01.2018

Autojen valot lumisateessa

kello kuudelta aamulta;

onnelliset menossa töihinsä

sahoilla, joita ei

kymmenen, kahdenkymmenen vuoden päästä ole.

Kuihdu, kuole; lumessa

hakkuuaukea, haava

maisemassa joka vuoti

kolmekymmentä kultarahaa.

24.01.2018

Jokainen sotilas

sotii häviämään tuomitun

armeijan ja valtakunnan

puolesta.

Historiassa

ei ole voittajia.

23.01.2018

OSASI, IHMINEN

Huomenna

et enää ole täällä,

ihminen,

ja ylihuomenna

muistosikin on poissa.

Olet kuoleva,

ja vähemmän:

Muistosi

on tomua ja tuhkaa,

eilisillan tuulenvire

joka ei enää puhalla,

aamun kaste

kun on jo iltapäivä.

Unohdus on osasi.

Tyhjyydestä

sinä olet tullut,

tyhjyys

sinä olet oleva.

Elä

nämä lyhyet, kipeät hetket

muistaen

osasi.

21.01.2018

RUMIN MUKAAN

Olet kypsyvä hedelmä puun oksalla,

olet taivas ja syvä meri,

yksi tietoisuus uponneena itseensä.

Sinä kypsyt

ja kerran olet jättävä oksan

ja oleva meri ja taivas

ja tietoinen, että olet.

21.01.2018

Lumisade.

Äänetön maailma.

Tämä on

lopun tuolla puolen.

18.01.2018

HETALLE(02.12.2009-14.01.2018)

Luulen, että se olet sinä joka huoaten liikahdat rakkaalla sohvallasi.

Mutta ei, se on sinun ystäväsi.

Ja sinä et koskaan enää tule lepäämään rakkaalla sohvallasi,

jonka kosketuksen tunsit vain tunteja sitten.

Et enää koskaan lepuuta kuonoasi tyytyväisenä käsinojalla.

Et enää koskaan heilauta tassuasi minulle sohvaltasi

haluten minun paijaavan sinua.

Sinä olet poissa, rakas tyttöni.

Sinä olet poissa, rakas tyttöni,

niin äkisti sinä olet poissa ja yhä

äänet kertovat sinusta, yhä

ajattelen ne kuullessani: "Hetahan se siellä."

Ja sitten muistan,

ja sitten tyhjyys on mielessäni ja sisuksissani,

sinun poissaolosi

ja kaikki, mikä kuoli

sinun kanssasi, meidän rakas tyttömme.

15.01.2018

KADU, SYNTINEN

Älä pyydä armoa

heiltä, joita vastaan

et ole rikkonut.

Pyydä armoa

uhreiltasi.

Edes

heidän haudallaan.

13.01.2018

IKUINEN RAKKAUS - KUOLEMAAN ASTI

Julistaessaan rakkautensa ikuisuutta

kaksi ihmistä oikeasti lyövät vetoa;

että toinen on se, joka

joutuu kokemaan hetken,

jolloin nuo sanat eivät ole totta:

Yksinolon rakkauden "ikuisuuden" jälkeen.

12.01.2018

KÄÄNTÄJÄSTÄ

Kääntäjä on eunukki

vartioimassa viriilin ruhtinaan haaremia,

auttaen maailman silmien eteen

yhä uudet purppurasyntyiset

joita hänen omat lantionsa eivät tuota.

10.01.2018

OI SISARENPOIKANI

Oi sisarenpoikani, naurava sisarenpoikani

hellän sisaresi sylissä lepäävä,

oi sisarenpoikani jolle jokainen hetki

on värien ja äänien ja kosketuksen ihme -

oi sisarenpoikani, sinä joka elät hetkessä

tulevaisuutta varten; oi naurava ja itkevä

ja hymyilevä sisarenpoikani, sinä ja hellä

sisaresi olette se rauha

joka minulle on yhä suotu

tämän surujen maailman keskellä. Sillä

elämä, oi sisarenpoikani, on usein katkera

kulkea, hämärä ja vaikea tie kulkea.

Oi naurava sisarenpoikani, oi hymyilevä

sisarenpoikani, sinä joka itket

maailman aidoimmat kyyneleet, puhtaimmasta

tunteesta syntyneet, oi sisarenpoikani!

10.01.2018

KUURA

Puiden vitivalkoiset lehvistöt

katulamppujen valossa, pakkasen

lahja tammikuun yöhön. Musta

ja valkoinen, maailma

pelkistetty kahteen väriin,

äärimmäisyyksiin - ja

valkoinen hukkumassa mustaan.

11.01.2018

Viimeinen valo taivaanrannassa purppuraa ja kultaa,

päivän kuolema sinisten hankien takana.

Mustana kohoaa metsä, yötä kutova.

Taivaan lävistävät tähtien viestit

vuosisatojen takaa.

Muistot, kuin jääpuikot, heräävät.

09.01.2018

ALFA JA OMEGA

1

Vanhainkodin vieressä lasten leikkikenttä.

Ehkä se on viesti vanhuksille:

Tämän te olette ainaiseksi menettäneet.

He, jotka leikkivät täällä,

omaavat elämän nyt.

Tai ehkä se on lupaus

elämästä, kuoleman

vääjäämättömyydestä huolimatta;

uusi elämä nousee sielläkin

missä vanha elämä päättyy.

2

Lasten nauru

vanhusten, sänkyihinsä sidottujen,

korvissa.

Ehkä moni ei

enää tiedä,

tuleeko se ulkoa

vaiko halki

kadotettujen

vuosikymmenten.

07.01.2017

Ambulanssi lähtee hitaasti

vanhainkodin pihalta.

Ei enää kiirettä.

Se on ohi,

elämä.

07.01.2017

ENNEN KUIN FILMI KATKEAA

Kello kahdeksan jälkeen aamulla ulkona koirien kanssa,

vesikeli tammikuun toisena päivänä

ja maailma kauhistuttava tyhjyys, avoin kuilu

vailla pohjaa. Miten jatkaa

kun ei ole minne jatkaa? Seiso

tyhjän päällä.

Se ei eroa putoamisesta

vailla loppua.

02.01.2018

VULGAARIEN TOIMITTAJIEN MAA

Sanni on tämän päivän kansallisrunoilija,

kirjoittaa hiilisataman Sanomat

osoittaakseen ylpeyttään toimituksensa

sivistymättömyydestä.

On niitä tässä maassa

ennenkin ollut suosittuja laulajia,

mutta ei ennen näin

sivistymättömiä toimittajia.

01.01.2018

HUOMISEN HUOLET

Pertti Niemiselle(1929-2015)

Huomisella on tämän päivän

ja eilisen huolet, runoilija,

omiensa lisäksi.

01.01.2018

OLEMASSAOLO

On turha etsiä merkitystä

maailmasta,

ihmisen maailmasta

ja luonnosta,

maailmankaikkeudesta.

Se mikä on, on

koska se on.

Vailla päämäärää,

sokeiden voimien ajamana

kukin ja mikin

kohti

omaa kallionkielekettään

jolta pudota.

01.01.2018

2018

Kävelyllä kahdeksalta aamulla.

Mustaa ja kitkerää kuin vanha kahvi.

Kaukaisuudessa haukkuu koira yksinäisyyttään,

ensimmäinen auto joka ajaa ohi

on poliisin mustamaija,

sitten taksi - kummallakin omat asiakkaansa.

Tekee niin helvetin pahaa

kävellä täällä

ja muistaa koko ajan

teidän hautanne

ja että maailma on loppunut.

Lumi narskuu.

Koira on lopettanut haukkumisensa.

Tämä helvetin tie

voisi jatkua loputtomiin,

eikä sillä olisi merkitystä

enempää kuin nyt.

01.01.2018