TAMMIKUUN TAIVAS

Jäätä ja valoa,

purppuraan kirjottu taivaanranta;

tämä sammuva päivä,

uuden vuoden airut,

sytyttää surujen kekäleet

tummenevaan sineen.

 

2.1.2016-24.09.2020

KUOLEMA, SYNTYMÄ

Päivä kuolee yöhön

syntymättä uudestaan,

mutta askeleessa lasten

tunnistamme käynnin kuolleiden.

Yöpakkasen syksyssä murtama kukka

ei koskaan kuki uudestaan,

mutta silmissä taaperon tunnistamme

katseen jonka näimme sammuvan.

Eilinen ei koskaan saavu uudestaan,

ja huominen astuu haudalla tämän päivän,

mutta lihassa ja veressä elää muisto

joka kurkottaa yli kuoleman, syntymän.

16.09.2020

VALO JA PIMEYS

Jokaisen yön pimeys

on sama:

Kosmos

koskettamassa maata;

jokaisen päivän valo

on eri,

miljoonia vuosia

auringon sydämestä matkannut.

08.02.2013-16.09.2020

KOTONA 3

Ikkunan takana taas

tuttu piha, syyskuun tuulessa

putoavat kellastuneet lehdet

kuten ennen; radiossa

laulaa mezzosopraano syksyn

vesien kuoleman joutsenesta,

ja missä ovat tyttöni -

alla mullan ja soran,

kaukana poissa, kadotetut;

mitä aiheutin teille

tein sen myös heille,

jotka kirkkomaan alla

eivät kuule kuusiemme havinaa,

eivät sinistirilippua näe

läpimärkänä ja repaleisena

riepuna lepattamassa.

Kuolleet ja kadonneet

ihmisten elämä ja toiveet,

pehmeäturkkiset koirat lempeine silmineen,

jäljellä sateinen syksyn maa,

sama näkymä joka lohduttaa

himmenevillä muistoillaan,

kaukaisilla vuosilla

kun syksyn vesillä vielä

kauniina uivat muuttavat joutsenet

tummine kuvajaisineen.

16.09.2020

MITÄ HYÖTYÄ ON TÄLLAISESTA IHMISESTÄ, SERKKUNI?

Nyt, kun

olen paljon vanhempi kuin olit koskaan,

kadun etten syleillyt itkevää äitiäsi

kun hän tiesi kuolevansa,

muistan kuinka kuoltuasi

löysin tietokonettanne korjatessani

työhakupaperisi; siinä

lyhyessä tekstissä sinä elit yhä,

ja oli toivoa paremmasta,

ja keittiössä istui yhä äitisi,

vuosia ennen kuolemaansa,

hän jota en kyennyt lohduttamaan

kuten en äitiäni, siskonsa

kuoleman todistajaa

ja kohtalon jakajaa;

en pelastamaan enkä lohduttamaan,

vain muistamaan.

31.08.-15.09.2020

METAMORFOOSI

Tässä illassa

olet se mitä on jäänyt

ihmisestä joka olit,

menneisyydessä;

ihminen,

jonka yhä näet kuvana

mielessäsi

kun ajattelet itseäsi.

Hyvä ettei hän

ole näkemässä,

tuo vuosikymmenten

varrelle riisuttu

ihmisenkotelo,

joka tuotti

koiperhosen syksy-illan

kylmään.

15.09.2020

UUSI ALKU

Tässä syksy-yössä

kylmä sade pyyhkii pois

sen mikä oli,

kuoleva kesä ja kaukaisten

päivien muistot;

tälle läpimärälle maalle

tähdettömän yön pimeydessä

me rakennamme sen

mikä on yhä luotavissa:

Vähän, mutta enemmän

kuin poispyyhkäisty tuska,

on nouseva syksyn vesistä.

13.09.2020

SYKSYN VIRTA, TUONELAN VIRTA

Syksy on elämän ja kuoleman vuodenaika,

viimeinen kirpeänkolea näytös

elämän joka päättyy

kuolemaan,

kun syksyn tummat vedet kantavat

oksien kullan ja tulen

yli syvyyksiensä

hiljaisuuden.

12.09.2020

ENNEN YÖTÄ

Syksyisen ilta-auringon valossa

nähdä kaikki mikä oli,

mikä olisi voinut olla -

se mitä jäi elämästä,

se minkä vie mukanaan

olemassaolosta tyhjyyteen.

Kaikki on mennyt

paitsi muistot.

Se oli aina oleva näin,

ihmisen osana katumus ja kaipaus

ennen unohdusta,

mutta kuinka pian -

siinä on ero onnellisen elämän

ja hukkaan heitetyn välillä.

11.09.2020