maanantaina, tammikuuta 26, 2015

Moderni Descartes

Toiset puhuvat minusta,
olen siis olemassa

ja se satuttaa.

26.01.2015

tiistaina, tammikuuta 20, 2015

Kansainvälinen sotarikostuomioistuin

Pienet tappiot oikeuttavat suuret verilöylyt,
sanoi Yhdysvallat
kun Israelin sotarikoksia
Gazassa puolusti.

20.01.2015
Olipa kerran
kokoomuslainen,
joka ansaitsi
elää
- ja muita satuja.

20.01.2016
Amfipoliksen viisi luurankoa

Oi arkeologi!

Luiden sirpaleista
on sinun koottava
kuolleet ihmisiksi,

luettava luista
heidän elämänsä
kuin shamaani,

herätettävä heidät,
Lasarukset,
ajan äidinsylistä.

20.01.2015

maanantaina, tammikuuta 19, 2015

Jomei-keisarin(593-641) ensimmäisen haudan löytymisestä Japanissa

Keisarin hauta tuhannenkolmensadan vuoden jälkeen:
Kiviä siellä, kiviä täällä kasoina
muistoina käsistä
jotka kerran niistä
kasasivat muistomerkin sortajalleen.

19.01.2015
En minä sinulle anna,
lukija, rakennuspalikoita
omaa minääsi, maailmankuvaa varten.

Minä annan sinulle rautakangen,
polttopullon ja kourallisen vihaa.
Käytä ne hyvin.

19.01.2015
Je Suis Charlie, Je Suis Baga

Ellei uhri ole valkoinen
ei rikosta tapahtunut,
yhä vieläkin
maailman tiedotusvälineiden,
poliitikkojen ajatus
ruumiiden joukosta
uhreja valitessaan.

19.01.2015
Lohduttaa lukea
Astrid Lindgrenin masennuksesta;
mikään ei lämmitä enemmän katkeraa mieltä
kuin 'menestyjien' päiväkirjoihinsa
kirjaamat toiveet kuolla.
Epäonnistuja, sinäkin Astrid,
itsellesi.

19.01.2015
Älä tapa ihmistä,
tapa kokoomuslainen -
edes itsessäsi.

19.01.2015
Lunta ja tuulta
tammikuun taivas,
valkoinen maailma
jonka keskellä
sanat pyyhkiytyvät pois.

19.01.2015
Kokoomuslaisen kuolema

Yksikään kokoomuslainen ei ansaitse,
eikä yksikään kokoomuslainen ole koskaan ansainnut,
elää.

Se, joka on ulkoisesti ihminen,
mutta sisäisesti väillä sitä,
mikä tekee ihmisestä inhimillisen,
ei ole ihminen.

Kuolema on parasta
mitä voi tapahtua kokoomuslaiselle -
luonnon virheen korjaaminen,
armelias lopetus sille mikä ei voi
koskaan tavoittaa ihmisyyttä
sitä teeskennellessään.

Kuolema on suurin armo
minkä kukaan voi koskaan
kokoomuslaiselle suoda.

19.01.2015

lauantaina, tammikuuta 03, 2015

Sauli, se TV:stä tuttu

Vain Suomessa heinäseipään nielleen oloista,
hitaasti, vähän mutisten julkisuudessa puhuvaa miestä
voidaan kuvailla "puolivallattomaksi".

Vähän vähemmän "vallattomuutta"
ja miehen voisi kantaa suoraan torille
omaksi patsakseen.

03.01.2015