ELÄMÄ

Elämä ei ole

menneisyydessä, ei tulevaisuudessa;

kuten menneisyys

ja tulevaisuus ovat vain

nykyhetkessä, on

elämä aina

ja vain nyt.

31.12.2018

ELÄ, IHMINEN

Elä kuin jokainen päivä

olisi kuisuus

ja ikuisuus

yksi päivä.

Elä kuin huominen

ei koskaan tulisi,

elä kuin elämä

olisi vailla loppua.

29.12.2018

MEIDÄN TÄYTYY ELÄÄ

Meidän täytyy elää

kuin uskoisimme

elämällämme olevan merkityksen,

kuin uskoisimme

omaan kuolemattomuutemme.

Meidän täytyy elää

painautuen lohdullisia

harhoja vasten,

kietoen itsemme niihin,

jotta voisimme elää.

Meidän täytyy elää

kuin jokainen päivä

ei voisi olla viimeinen,

meidän täytyy elää

kuin ikuisuus olisi edessämme.

29.12.2018

KISSOJA JA IHMISIÄ

Kissa kurkkii ikkunasta

kuinka naapurit riitelee ulkona

ja paukkuu ovi.

"Vai noin ne tappelee ihmiset",

näkee kissan naamasta lukea.

Äsken väijyi käytävässä

toista kattia, joka hädissänsä

maukui. Nyt

hakee oppia ihmisiltä

kuinka kynsitään sanoilla.

18.12.2018

OI IHMINEN

Pian et enää ole,

oi ihminen,

kuin syksyn sade

kuin talven lumi keväällä

olet poissa.

Sinun osasi on kadota,

lailla koivun lehtien

syksyn tuuli repii sinut

elämästä, hautaa

alle hankien.

Tulevat uudet lehdet

silmuina oksille,

tavoittavat sadepisarat

ja kuolevat, maatuvat

ja unohtuvat.

Oi ihminen,

elä edes yksi päivä

muistaen kaikki ne vuodet

jolloin olet poissa

koskaan palaamatta.

18.12.2018

TALVIYÖ

Emmekö anna, emmekö anna

kuoleman valkoisen tulla?

Kylmä kuin pakkanen talviyön,

kuolema valkoinen.

Emmekö anna, emmekö anna

kuoleman valkoisen tulla?

Jäätävä kuin Kuu yllä hankien,

kuolema valkoinen.

Elämä kituva sammuu, sammuu

lailla kynttilän, yksin talviyössä.

Käsi hellä laittoi hankeen,

jätti alle jäisen Kuun.

Sammuu valo yöhön,

hanget hohkaa kylmää.

Kuolema kulkee kuunsäteissä,

kuolema valkoinen.

15.12.2018

JÄÄKAUDEN ÄÄNI

Joessa juoksevan veden ääni

on syvän, leveän joen ääni,

joen joka virtaa suoraan

ja voimalla. Joki

jonka katse tavoittaa

on matala, mutkitteleva

ja hidas; vesi

on matalalla, pohjan

kivet näkyvät.

Tähän jokeen ei hukuta,

tämä joki ylitetään

jalkoja kastelematta,

mustalta kiveltä mustalle kivelle

hyppien. Siitä

on tullut puro joulukuun hämärässä,

vähäsateisen vuoden lopussa

se tarrautuu olemassaoloonsa.

Sillä on yhä ääni,

vieras ja outo tälle purolle,

ääni jostain kaukaa

kun se uursi tätä rotkoa

jääkauden sulavemisvesien virratessa

vetäytyviltä jäätiköiltä.

05.12.2018

HILJAISUUTEEN

Kaikki lähtevät, poistuvat hämärään.

Valot himmenevät. Huomaat

olevasi yksin näyttämöllä,

penkit edessäsi ovat tyhjiä.

Mitä tapahtuu, kun

valot sammuvat?

Oletko sinä yhä,

onko näyttämö yhä,

pimeydessä?

05.12.2018

UNESTA YÖHÖN

Herään, päivä on mennyt ohi.

Valo on jäänyt päälle, verhojen

välistä kurkottaa pimeys.

Poikakissa tulee tervehtimään,

rapsutan päätä, otan

Wang Wein lattialta ja luen

muutaman runon. Hänellä

vielä syksy, ikuisesti,

minulla on talvi. Nousen,

toinen kissa tulee ja johdattaa

minut keittiöön, valkoinen

aave pimeässä. Hänellä

on nälkä, ja minulla,

minulla on kahvinjano tultuani

takaisin sieltä, missä

minun on parempi olla.

Siellä, missä voin kävellä

menneisyydessäni kuin

Wang Wei huvilansa puutarhoissa.

03.12.2018

IMPROVISOINTIA

Kirkkoherra syö joulukuusta.

Rakastan sinua kuin hautakiveäni.

En ole kovin omaperäinen.

Eilen oli teidän syntymäpäivänne,

kuolleiden.

Ulkona ikkunan takana

on maailma lakannut olemasta.

Luen kuolleen miehen kirjaa.

03.12.2018