PIKKULAPSIA UIMARANNAN LAITURILLA

"Tiedäksää mikä on katiska?"

"En."

"Se on semmoinen vedessä mihin kalat uivat."

"Mitä ne siellä sitten tekevät?"

"Emmää tiedä."

"Luuleks sää mua tyhmäksi?"

"En."

"Sä varmaan luulet mua tyhmäksi."

"En."

"Mitä ne kalat sitten siellä tekee?"

"On."

"Mitä?"

"No ne ui."

"Ai."

31.05.2019

Hiljaiset kadut,

autiot tiet,

ei laulu kadotetusta Karjalasta,

vain kuoleva kunta

jonne evakoita tuotiin

ja joka nyt,

Karjalan laulumaiden lailla,

äänettä vajoaa aikaan.

31.05.2019

PEDON HAMPAISSA

Ihminen on nälkäisen ajan ruokaa,

ajan terävät saalistajan hampaat repivät

hänen lihansa ja mielensä,

repivät ja raastavat hänet paloina

ajan Moolokin kitaan,

niin hän katoaa maailmasta

aikakausien nieluun, hän

joka näkee itsensä

tämän maailman valtiaana

jonka todellinen herra on aika,

joka murentaa vuorijonot

autiomaan sannaksi

ja mantereet meren hiekaksi.

30.05.2019

ÄIDILLE

Miten voi kaikki kipu

ihmisen kantama

keskittyä näihin pieniin

palasiin maata,

siihen mitä ne kätkevät

sisäänsä ja

maailmalta, ovat

ottaneet meiltä

ja tehneet poissaolosta

kaiken keskiön?

29.05.2019

USKELA 1913

Niin vähäisestä riippui kaikki se

mikä oli myöhemmin tuleva;

hätäkasteen saavasta vastasyntyneestä

torpparipariskunta kummeinaan,

kaksi veljeä kolmesta haudassaan

eikä hänen uskottu elävän;

heikon taimen sydämen kestävän

kuten se oli kestävä, tekevän hänestä

miehen, komean ja kaunisäänisen

ja elämän halki pakenevan

lapsia ja surua tuottaen,

särkynyt ihminen elämiä rikkoen -

kauan sen jälkeenkin kun odotettu

kuolema oli pysäyttänyt syöpänä

keski-ikäisen miehen sydämen syksyyn.

Täällä, sirpaleina, hänen kupeidensa

ja pakonsa tuotteet, kuolleina

ja elävinä, nousten vastasyntyneestä

kasvonsa ajalle menettäneiden

keskellä, kuolemaan tuomitusta

joka eli ja siitti ja särki, ja

oman kipunsa leiman jätti meihin.

29.05.2019

NÄMÄKIN PÄIVÄT PÄÄTTYVÄT KERRAN

Nämäkin päivät päättyvät,

nämäkin tuskat ovat kerran ohi,

päättyvät ja eivät tule enää

uudestaan, kuten

emme tule me kyynelten lapset

kun kaikki maailman kivut

ovat meidät jättäneet

ja olemme yhtä

kanssa tuulen ja sateen.

Tulevat uudet päivät,

tulevat uudet tuskat

uusille ihmisille,

mutta meidän on rauha

kuuttoman yön

ja syksyn lehtien levon.

27.05.2019

RIPPITUOLISSA

Yön tunteina, verkkaisina

ja liian nopeasti kuluneina

kesän valkeudessa, taas

käyty läpi samat vanhat

kysymysten haavat -

"Miksi?" yhä uudestaan

ja turhaan, sillä vastaus

kysymyksen lailla säilyy,

mieleen kaiverrettuna:

"Siksi", ja omantunnon

peili näyttää syyllisen.

Armahda itsesi, ihminen,

jos et tahdo katua.

27.05.2019

KUOLEMASTA KUOLEMAAN

Miten kohtalo meitä käsitteleekään, ihmisiä,

verensekaista savea. Antaa takaisin

minulle sen mikä oli olemukseni

ja elämäni ytimessä, antaa sen takaisin

nyt, kun olen niin paljon muuta menettänyt

enkä siitä kykene iloitsemaan. Niin

kauan olin ilman sitä, nyt

tulisin toimeen ilman -

jos saisin takaisin sen, minkä

sen jälkeen kohtalolle menetin. Niin

ahne minä olen, ihminen,

palapeli elämän käsissä, että yhden

kadotetun palan tullessa liitetyksi

takaisin itseeni minä en iloitse,

en iloitse vaan tunnen tuskaa

ja kaipaan kadottamaani

enemmän kuin ennen. Niin

kohtalo käsittelee meitä ihmisiä,

verensekaista savea, ottaa ja antaa,

mutta aina nuoruutemme jälkeen

on meiltä jotakin poissa, osa

itsestämme, läheisemme enemmän osa

itseämme kuin raajamme. Heitä

ei korvaa se, että olen saanut

lukemisen lahjani takaisin; ilman

heitä nämä kepeästi vaihtuvat sivut,

nämä nopeasti luetut kirjat,

ovat vain tikariniskuja lihassani

joka kaipaa vain heitä.

19.05.2019

KUIN PERHOSEN SIIVENLYÖNNIT ON IHMISEN ELÄMÄ

Elät ja ajattelet

kuin olisit kuolematon,

ihminen;

miten voisikaan

muuten olla?

Olet aina

ollut täällä,

aina elänyt,

tämä maailma on sinua varten.

Siten se sinun

mielellesi näyttäytyy:

sinä ja maailma olette yhtä.

Mutta toinen teistä

oli täällä ennen toista

ja synnytti hänet -

ja toinen on oleva

täällä toisen jälkeen

ja hautaava hänet.

Oi ihminen,

kuolematon itsellesi:

Parempi sinun on

tämä unohtaa,

olla näkemättä perhosen

lyhyessä elämässä kohtalosi.

19.05.2019

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ

Kalpeita lehtien nuput

harmaassa illassa,

pilvien valkoisen katon alla

sateen pisaroidessa

kevät, sen vihreys

erillään syksyn väreistä,

syksyn tuulista ja sateesta

takaisin palanneista.

Linnut ovat vaienneet,

kuin jo olisivat nousseet

muuttomatkalleen

tyhjistä pesistä.

12.05.2019

KEVÄTYÖ

Päivä on sammunut yöhön,

kevään lyhyeen, koleaan yöhön,

lintujen laulamaan yöhön

on sammunut harmaa päivä.

Yö on musta, musta

kuin syksyn yö,

kevään viima käy kylmänä

kuin käy syksyn tuuli.

Tässä pimeydessä,

tässä kylmässä mustassa yössä,

en erota kevään koleaa, pimeää yötä

syksyn valon sammuttavasta viimasta.

Vain lintujen laulu,

lintujen kutoma maisema äänistä,

kertoo keväästä, että saapuvat kesän

helteiset päivät, saapuvat juhannuksen liekit.

11.05.2019

KEVÄTSADE

Kolea päivä, sadepisaroiden päivä,

niiden ropina vasten lasikantista pöytää,

pöytää jolle unohtunut hattu

Kreetalta, lähes kolmenkymmenen vuoden

takaa; silloinkin satoi, 1991,

lämmintä sadetta, Välimeri

ei koskaan niin harmaa kuin taivas

tämän päivän yllä. Myöhäinen

kevät, myöhäinen elämä,

nämä asiat unohtuneet elämän

varrelta, elämästä, sateen

hakkaamille pöydille

ja mikä on jäljellä, mikä

on jäljellä on pilvien

harmaa katto kuin syvä,

aaltoina laskeva meri.

10.05.2019

NÄMÄ VAIKEAT PÄIVÄT

Nämä vaikeat päivät,

vaikeat vuodet -

elämä aina muistuttaa

kun suruusi uponneena

annat vuosien kulkea tuskana,

elämä aina muistuttaa:

Vielä huonommin,

vielä paljon huonommin

voivat asiat olla,

surusi moninkertaistua,

syyllisyytesi musertaa sinut,

liian heikon Atlakseksi.

Sinun selkäsi

ei vuorijonoja,

taivaan lakea kanna;

ei kahta ihmistä,

ei edes yhtä,

ei edes sinua.

10.05.2019

HELIOS

Häikäisevä kullanvalkoinen kiekko,

silmissä sen kuvajainen

yhä katseen siirryttyä huoneen varjoihin.

Aurinko nousee

sen valoon hukkuvan metsän yli,

yli tämän päivän,

elämien joita se kantaa.

Aurinko nousee

yli murheiden, ilojen, arjen.

Nousee, ja laskee

toisilla taivailla,

aamu ja ilta,

alfa ja omega,

ouroboros.

10.05.2019

AAMU, KELLO 06.21

Aurinko yhä puiden takana,

mutta maisema unisena, hereillä

valossa; vihreä ruoho,

lehtiennuput oksilla,

viileä, viileä tuuli

ja autot, matkalla

ihmisiä kantaen. Päivä

alkaa, yö on ohi

paitsi hämärimmissä

kätköissä metsässä,

metsässä joka

kätkee Auringon.

10.05.2019

YLÖSNOUSEMUS

Kevät herättää eloon luonnon,

me sanomme;

ylösnousemus

joka ei koskaan

tule meidän

osaksemme.

Meidän

on loputon kuolema,

alku ja loppu,

ei luonnon evankeliumi

joka toteutuu

joka kevät.

06.05.2019

HETALLE

Löydän pienen punaisen sukkasi, roudan

ylöstuoman, vajonneelta haudaltasi

ja kaikki suru on noussut

sen myötä ulos mieleni hämärästä

tuoden mukanaan kyyneleiden keväisen tihkun.

01.05.2019