tiistaina, tammikuuta 12, 2016

Ecce Homo

Illalla satanut lumi
ja kaiken kietova pimeys,
tammikuun yö,
musta ja valkoinen,
musta ja kylmä ilma ja taivas,
valkoinen ja kylmä maa,
niiden kosketuskohdassa
ihminen, ihminen
kolea ja kylmä,
ihminen pimeä ja yksin,
ihminen välissä maan ja taivaan,
tammikuun yönä.

12.01.2016
Maailman tomu, maailman tuhka

Tomua ja tuhkaa, maailma
ja ihminen poismenonsa jälkeen
tomua ja tuhkaa,
kun raskain askelin kivuliaana yönä
tai kepeästi kuin siivilleen kohoava lintu kesäaamuna
on poistunut
ja maailma hänen takanaan on sulkeutunut,
jättäen vain hänen lihansa ja luunsa,
atominsa maailmankaikkeuden kiertoon.
Tähtien tomu, kuolleiden sukupolvien tuhka,
tulevien siemen,
hän, joka ei enää koskaan palaa.

12.01.2016

lauantaina, tammikuuta 09, 2016

Sorrettu,
kun sortajiesi ystävät
vaativat sinua
"antamaan rauhalle mahdollisuuden"
ja alistumaan rauhan nimissä,
anna vihalle ei vain mahdollisuus,
vaan valta.

09.01.2015

lauantaina, tammikuuta 02, 2016

Ylitse lumiharson peittämien autioiden peltojen
auringon kipinät maiseman sytyttävät
kirkkaaseen, kylmään valoon,
palavaan pakkaseen tammikuun aamuna
herää maisema jäinen.

02.01.2016
Jäätä, valoa
tammikuun pakkaspäivä
kirkas, hämärä.

02.01.2016

perjantaina, tammikuuta 01, 2016

Kuolleista neroista ja elävistä filosofeista

Hulluko se, joka hullun todesta ottaa,
kirjoittaa kymmenet, sadat sivut
selittäen viisauden juontuvan mielestä sairaasta,
sen tuskasta, ahdistuksesta, kuvitelmista
ja öisistä harhoista, päivän ja elämän pelosta?

Ei, vaan filosofi oppinut, joka murenevista tiilistä
rakentaa tietonsa linnan, laastilla peittää
seiniä halkovat raot,
antaa mahtavat sanat kantamaan kuolleen töitä,
valtaansa kietomiaan.

Harhoista uuttaa tietonsa nektarin
filosofi, kuolleiden hiipuvien mielten kuvien
hauraasta pronssista hän takoo itselleen työkalut
maailmaa ja mieltä mittaamaan, nostaa
rintakuvan linnansa vallille ja julistaa:

Tämän nimissä minä hallitsen!
Kuolleiden hulluus käsissäni
viisaudeksi taipuu, shamaanina selitän
hämärien maiden hiljaiset viestit,
elävien edessä kruunaan itseni tällä tiedolla.

01.01.2016