lauantaina, marraskuuta 16, 2019

EPÄTOIVO

Epätoivo vallitsee, kuolemien
ja menetysten synnyttämä epätoivo,
ja vasten sitä jokainen päivä
kalpenee ja kuihtuu,
jokainen päivä
yhtä katkeraa huomista ennustava.

Ja kun toivo herää, heikko ja hauras toivo,
pelko saa vallan, epätoivon
siittämä pelko, ja saa
meidät toimimaan kuin
syrjäytetty Kiinan keisari,
joka antoi jokaisen hänelle
syntyneen poikalapsen kuristettavaksi
osoittaakseen syrjäyttäjälleen harmittomuutensa.

07.11.2019
KYPSYMÄTTÖMYYS

Miten miellyttävä ja syvään viiltävä tuntemus
tämän kirkkaan marraskuisen pakkaspäivän valossa
ja yksinäisyydessä:
Luen Hessen Demiania kolme vanhaa kissaa vierellani
ja mieli pulppuaa iloa tunteesta,
jota järki ei voi haastaa,
vaikka kauhistuneena sitä kavahtaa:
Että olen kuin kaksikymmentäviisi vuotta sitten,
sama ja muuttumaton,
ja kaikkien näiden vuosien pettymykset
ja päiviäni varjostavat menetykset
ovat virranneet ohitseni hiomatta minusta
jotakin muuta kuin olin
ennen kuin ensimmäisen kerran astuin harhaan.

06.11.2019
ET IN ARCADIA EGO II

Tämän marraskuisen keskipäivän kirkas valo
johtaa minut onnellisempien päivien muistoihin
ja kutoo ne osaksi tätä synkempää olemassaoloa,
johtaen minut harhaluuloon
että jos lähtisin kadottamieni luokse,
en löytäisi kuuraisia hautoja
vaan eläviä ihmisiä hengitys huuruten
kullanhehkuisissa auringonsäteissä.

Ollen kahden olemassaolon välissä,
kadottamani ja sen jota elän tässä
kirpeässä pakkaspäivässä;
epäröimättä valitsisin sen joka on kätketty
kuuraisiin hautoihin, ja jonka muistot
kirkas valo on kutonut osaksi
tätä päivää, kuten mieleni sen kokee,
kera ristiin kirjotun kivun ja epätoivon.

06.11.2019
GAZA SUOMALAISESSA TIEDONVÄLITYKSESSÄ

Ei tietoa kuolenuhreista, julistaa Yleisradio
tekstiteeveessään ja edessäni
Middle East Media Centerin sivulla kuva
Israelin tappamasta 27-vuotiaasta Ahmad Shahrista.
Eikä sanaakaan 96 ihmisestä jotka haavoittuivat
Israelin tulituksessa perjantaina,
ennen kuin raketteja laukaistiin.

Suomalaiset ulkomaantoimittajat ja
suomalaiset tiedotusvälineet
valitsivat puolensa jo vuosikymmeniä sitten,
ja totuus lepää murhattuna heidän jaloissaan
kurkku auki leikattuna,
ja heidän käsissään on veitsi,
jonka ruosteisesta terästä veri ei kuivu.

06.11.2019
HAAMU HAMLETIN

Muistakaamme haamua vanhan Hamletin,
ja kohtaloaan hänen:
Kiirastulen liekit vuoksi rikosten
joista vaietaan.

Kun kuolleina ovat valtiaat Tanskan
ja nuoren Fortinbrasin on valtaistuin,
me tiedämme kohtalosta vanhan kuninkaan,
ettei kuolemassa ole ohi tarina nuoren Hamletin.

Uusi haamu synkillä muureilla Elsinoren
yön pimeinä tunteina liekkejä paeten
kenties pian kohtaa eloonjääneen Horatiuksen
pyynnöin, käskyin verenvuodatuksen...

05.11.2019
KADUT JOTKA UNOHDIMME

Ei aika jota kutsumme menneisyydeksi
ole poissa, vain me
olemme tämän olemassaolon kaupungin asukkaina
unohtaneet kadut jotka johtavat
noihin hetkiin, ja kaipauksessamme
noihin päiviin ohitamme usein
ne läheltä, ne - ja ihmiset,
jotka niihin jätimme.

05.11.2019
IHMISEN PROTEUSMAINEN LUONTO

Minä maksan tästä paikasta, hän huutaa
parkkipaikalla, nelikymppinen mies
punaisessa takissa ja nuhruisenharmaassa pipassa,
ja selostaa jotakin videon tekemisestä seuraavalla kerralla,
ja kun hänelle kera taputuksen olalle
sanotaan Tee niin,
hän hämmästyy ja nyt, aivan toisella äänensävyllä,
muuttunut mies, puristaa suustaan ulos sanat
Mikä sinuakin vaivaa?

05.11.2019
USKOVAINEN

Ei uskonto petä sinua,
sinä petät itseäsi uskonnon avulla,
pystytät kulissit elämän,
kuoleman tuolle puolen
ja vaellat niissä
avoimin silmin
ja suljetuin mielin.

05.11.2019
KIIRASTULI

Tähän elämä
on tuonut meidät,
tai ehkä me
ohjasimmme elämän tähän:

Jokainen päivä
on kiirastuli
ilman toivoa
paratiisista,

ilman toivoa
unohduksen virran
vedestä, ilman
toivoa anteeksiannosta.

10.11.2019
KERRAN

Kerran tulee päivä, jolloin
sinua ei enää ole,
jolloin ketään meistä
ei enää ole näkemässä
uuden päivän valoa,
hengittämässä sisäämme aamuilman
kirpeyttä. Eikä
tuo päivä
ole oleva vähäisempi
kuin tämä.

10.11.2019
HARHA

Olemme aikaan sidottu harha,
toisten kuolevaisen lihan
ja oman mielikuvituksemme tuotetta,
kimppu sotkeentuneita ajatusten lankoja,
ja kuin aamu-usva
me hälvenemme todellisuuden aamuruskossa.

10.11.2019
KUOLEMA

Nyt on jäljellä vain kuolema,
sen pelko ja odotus,
se - se ja katumus, turha
ja toivoton katumus
joka ei maailmaa muuta
ja tee tapahtunutta tekemättömäksi,
vain uurtaa yhä syvemmäksi
tuskan rotkot mieleen.

11.11.2019
59

Horemhebin viidessäkymmenessäyhdeksässä virallisessa
hallitusvuodessa lepäävät kätkettyinä,
kuin sisälmykset kanooppisiin ruukkuihin,
Akhenatenin, Smenkharen, Tutankhamenin ja Ayn vuodet
valkoinen ja punainen kruunu päässään.

11.11.2019
JUMALA

Jotta jumala ei polkisi
ihmisiä jalkoihinsa,
on ihmisten poljettava
jumala ja uskonto
kantapäidensä alle.

11.11.2019
Jotta jumala ei polkisi
ihmisiä jalkoihinsa,
on ihmisten poljettava
jumala ja uskonto
kantapäidensä alle.

11.11.2019