lauantaina, maaliskuuta 30, 2013

torstaina, maaliskuuta 28, 2013

Elämän merkitystä
ei löydä sen ulkopuolelta.

Elämä on itsensä selitys.

28.03.2013
Ihmisten välinpitämättömyys
on yhtä tappavaa
kuin heidän julmuutensa.
Jokainen kiduttaja,
jokainen teloituskomppanian jäsen
tarvitsee tekoaan varten
miljoonien ihmisten
sanattoman rikostoveruuden.

28.03.2013
Päivät lipuvat ohitse,
pilvet lipuvat yli maan.

Maan kestäessä
ihminen on
sadepisara pilvistä.

28.03.2013

Kevät,
kasvavan valon,
silmujen ja ensimmäisten kukkien
vuodenaika,
jolloin
tuo harhoista julmin,
toivo,
tekee taas kodin ihmismieleen.

28.03.2013

keskiviikkona, maaliskuuta 27, 2013

Maaliskuun kylmät
päivät väistyvät kevään
valon tieltä.
Talven koleat tunteet
Auringon polttamia.

27.03.2013

Tanka. 5-7-5-7-7.

sunnuntaina, maaliskuuta 24, 2013

SAMER ISSAWILLE

Ei ruuan puute
ole tappamassa sinua,
sankarini,
vaan hiljaisuus
on tappamassa sinut,
ihmiset jotka tietävät
mutta katsovat pois
teeskennellen, etteivät
he näe.

24.03.2013
Kuun valossa
hanget sininen meri
halki yön
kohti aamun rantaa.

24.03.2013
Päivät kuluvat
kohti kevättä, talvi
lämpenee pois.

24.03.2013
Samer Issawi

Tänään jo 246 päivää nälkälakossa

Niin moni kertoo innokkaasti
kuinka he mieluummin kuin näkisivät nälkää
eläisivät vuosikymmeniä rotusortohallinnon vankina,
hukaten elämänsä vankisellissä
kun vieraista maista tulleet
varastavat heidän maansa.
Alistuen, nöyrtyen, nöyryyttäen itseään,
mieluummin kuin nähden nälkää
vapauden ja oikeuden puolesta.
Enemmän kuin sortoa
he pelkäävät vastarintaa.

24.03.2013

perjantaina, maaliskuuta 22, 2013

Palestiina länsimaiden mukaan

Vain sortajalla
on oikeus
puolustaa itseään.

Sorretun on
aina ajateltava
sortajan etua.

Sorrettujen on
ansaittava vapautensa
alistumalla.

22.03.2013

torstaina, maaliskuuta 21, 2013

PLANCK

Eilen maailmankaikkeuskin oli nuorempi
ja kaikki liikkui nopeammin,
nyt 80 miljoonaa vuotta
vanhempana,
hitaammin askelin
kosmos laajenee.

21.03.2013

Tämä on tietenkin tarkoitettu humoristiseksi.
Auringon kehrä
hankien yllä. Kultaa
ja valkoista.
Talvi suistuu kohti
kevään silmuja.

10.03.2013 
Talvi, ja kevät
odottaa, sen sateiset, 
mutaiset päivät.

10.03.2013 
Talven jälkeen jo
kaipaan tulevan kevään
vesisateita.

10.-21.03.2013
Kahvia, kävely ja runoja,
televisiosta jalkapalloa.
Kylmä aurinko yllä
jäisten hankien.
Kevättalven sunnuntai.

10.03.2013  
Kevään valo jo
maaliskuun pakkasessa 
taivaan avaruus

16.03.2013  
Hanget siniset
iltapäivän valossa,
avara taivas.

16.03.2013
Kirpeä ilma,
kuulaana kaartuva
avara taivas.
Hanget yhä aaltoina
käyvät yli maan.

16.03.2013
Maaliskuu, talven
väistyvä hämärä,
valoisat illat.

16.03.2013
Kevään valo,
talven pakkanen, hanget.
Kesäiset unet.

16.03.2013
Unessa talven
keskellä näin koivut 
kesän lehdissä.

16.03.2013  
Tulee valoisa
ilta, pitkät varjot ja
hehkuva taivaanranta,
taivaan tummenevaan
sineen tähdet.

16.03.2013  

maanantaina, maaliskuuta 18, 2013

Jolloin tavoittaen menneen
ajatuksissaan, tuoden sen eloon,
on valmis astumaan pois tästä hetkestä,
entisen itsensä kuoriin,
toiseen, onnellisempaan aikaan,
ja sitten, sitten
moderni Orfeus,
jokin saa meidät kääntymään...
ja menneisyys on taas menneisyys,
muistoja, kadotettu...

18.03.2013

lauantaina, maaliskuuta 16, 2013

huomenna olet jo tomua
maa on
auringon sylissä palava tuhkaksi
aurinko
sammuva valkoisena kääpiönä
kosmoksen pimeyteen
ylihuomenna haihtuvat
mustat aukot
kaikki aine hajoaa
on vain tyhjyys
ikuisesti kylmenevä
syntymää odottaen

16.03.2013
Pienet kukkaset haudalla
joita kevään viima jäätää.
Pienet kukkaset pienellä haudalla
ja vanha nainen, kasvoton, ikuinen.
Kuinka monta tuhatta vuotta
ovatkaan hänen kaltaisensa vanhat naiset
käyneet näillä haudoilla.

1995

Televisiokuvaa YK:n Storvald Stoltenbergista Bosniassa

Storvald hymyilee kätellessään Karadzicia,
seuraavassa kuvapätkässä Storvald hymyilee kätellessään Mladicia
ja sitten Storvald kättelee Milosevicia - ja hymyilee,
hymyilee leveää, onnellista hymyä
ja sanoo jotakin,

joka saa Milosevicin naurahtamaan.
Sitten kuva Irmasta, joka kuoli,
kuten niin monet muut Irmat,
muslimit, katolilaiset, ortodoksit,
mutta ei Storvald
heille hymyile, ei.
Hän hymyilee vain sotaan syyllisille.

Todennäköisesti 1995
Televisiouutiset

Sodat ja kuolema kolmannessa maailmassa
kerrotaan ohimennen, tunteettomasti.
Vanhan hanurimestarin kuolema
saa toimittajan kyyneliin.

1995

Kuollut harmonikan soittaja oli ehkä Paul Norrback(1930-1995), mutta en enää muista runon innoittanutta tapahtumaa. Vähän epäilyttää, että kyseessä olisi ollut Norrback.

torstaina, maaliskuuta 14, 2013

runo syntyy aivoissa
karkaa paperille
sormien
kynän kautta
juoksee vapaana
mielestä mieleen

14.03.2013
Li Po ei hukkunut jokeen kuun kuvajaista syleillessään,
ei tavoittanut Kuun jumalatarta
ja tämän kuolemattomuuden eliksiiriä juovuksissa,
vaan kuoli sänkyyn sairauden murtamana
kovia tuskia kärsittyään.
Jälkimaailma tahtoi antaa runoilijalle
runollisen kuoleman,
antaa armon,
jota elämä ei suonut.
Nopeasti virtaavan joen,
pienen veneen ja pilvettömän yön,
Kuun kalpean heijastuksen aalloissa.

14.03.2013

sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2013


Kuolleet ovat läsnä meissä,
ja tulevat;
menneisyys ja tulevaisuus
yhdistyvät meissä.

Me olemme side
joka yhdistää;
puun oksa,
josta puhkeavat
uudet silmut.

01.04.2004, muokattu 10.03.2013.

Jos jonakin päivänä kaikki ihmiset
pitäisivät kaikkia muita ihmisiä
ihmisinä,
niin silloin voisimme
luottaa siihen,
että tulevaisuus on olemassa.
Että ihminen on kaikkea sitä,
mitä inhimillisyydeksi kutsutaan.

30.01.2004
Runous,
kuten kaikki
ihmisen teot maailmassa,
on pohjimmaltaan
yritys jättää jälkiä
omasta olemassaolostaan.

10.03.2013

Ihminen, idealisti, 
uskoo kärsimyksen merkitykseen;
luulee että se muuttaa asiat.
Ei se muuta. Eikä toisen posken kääntäminen.
Väkivalta muuttaa asiat,
se kun kohde on kerrankin oikea,
ja lopputulos
- jos tarpeen -
tarpeeksi verinen.
Eivät sortajat aseiden piippuihin
laitettaviin kukkasiin kaadu.
Eivät neilikat heitä kaada,
vaan se, että aseet käännetään heitä vastaan.
Palava mielenosoittaja on vain
itsemurhan tehnyt hullu sortohallinnolle.

24.01.2004

lauantaina, maaliskuuta 09, 2013


Päivät lumihiutaleita
valkoisia valkoista vasten. 

18.01.2004
Tupakka suupielessä
oli Albert Camus'n keino
viestittää Kuolemalle:

Tule ja ota minut.

Kuolema tuli ja otti,
syleili puuna
miestä ja metallia.

09.03.2013
Lainasin viisi Jarkko Laineen,
Suomen kirjallisuuden
Turpean Vanhan Miehen
kirjaa;
paljon on viinaa tarvittu
että siloposkisesta runoilijanuorukaisesta
tuli mitä tuli,
kirjoja suoltava kirjailijaliiton ja Parnasson
entinen pomo joka oli luullut
istuvansa niillä palleilla
kunnes sammaloituu.

Kiukustuttavaa on lukea hänen rakkausrunojaan:
Ruma, vanha mies kirjoittaa rakkausrunoja
aidosti rakastuneena, rakastettuna?
C´est impossible!
Että joku sellaiseen rakastuu,
sitä minä en usko,
vaan kuten Ovidius selitti,
kirjoittaa muusta kuin elämästään,
keksii kaiken,
vanhusparka,
kun ei korkean iän vaivoistaan
voi imagosyistä kirjoittaa.
Ja siksi rakkausrunoja,
vaikka vain sokea, sormeton nainen
voisi häneen rakastua.
Ja vain hullu tai sokea, sormeton mies
voisi kuvitella muuta,
pitää itseään haluttavana.
Mutta kuten Platon kirjoitti,
runoilijat ovat valehtelijoita,
mutta toki useimmiten vaarattomia.
Varsinkin jos antaa niiden
julkaista kirjan kerran vuodessa,
kuten Jarkon tässä. 

25.03.2004


Uutiskuvaa Irakista 

En voi väittää,
ettenkö olisi iloinnut
yhdysvaltalaisen helikopterin
kaarron muuttuessa
savuiseksi
putoamiseksi
kohti kuolemaa.

26.01.2004

Thomas More(1478-1535)

Viisaus ei pelastanut mestauslavalta,
kun periaatteet voittivat viisauden.
Periaatteiden vuoksi Utopian varovaisesta
kirjoittajasta tuli marttyyri.

Valtaa ei hänkään kyennyt vastustamaan
kun sitä tarjottiin,
mutta elämästä hän kykeni kieltäytymään
kun hänen oli tehtävä valinta.

22.12.2003
Lintu sirkuttaa koleassa aamussa 
kalpea maisema valjujen pilvien alla
harmaa valo
kesän vihreys haalistunut
minun pitää mennä
ottaa omakseni tämä päivä
sen pysähtynyt haikeus 

13.07.2008
Jos haluat ärsyttää kristittyä
pyydä häntä puhumaan
Pyhästä Hengestä.

09.03.2013
Yhdysvalloissa poliitikot ja toimittajat
kilvan valittavat Iranin ydinaseiden uhasta
ja innoissaan julistavat,
kuinka Israel on valmis
tappamaan kaikki Iranissa ydinaseillaan.

09.03.2013
Me olemme kaikki
huomisen muistoja.

Meidän elämämme
ennen unohdusta

vanhusten sanoja,
vanhoja valokuvia.

09.03.2013
Benyamin Netanyahu
on Päivi Räsäsen
paavi.

09.03.2013
PÄIVI RÄSÄSEN JEESUS

Kun Hän ei viettänyt aikaansa
katsellen eläimiin sekaantumista
Hän kävi tuhoamassa samarialaisten hedelmätarhoja
ja pieksemässä lammaspaimenia.

09.03.2013

perjantaina, maaliskuuta 08, 2013

Vastaus Allen Ginsbergille(1926-1997)

Buddha kuoli
ja täytti
suuren tyhjyyden.

08.03.2013
Runous on
yhden mielen
kädenojennus
toisille.

08.03.2013
Kevättalven sininen taivas,
valkoiset hanget halki maiseman.
Tuuli lennättää lunta
puiden oksilta
joilla pian on silmuja.
Nyt vielä pöllyää lumi,
narskuu kenkien alla
jotka kohta tuntevat
kevään mudan.

08.03.2013
Ihmiset ovat etsineet jumalaa
tarpeeksi kauan.
Tulkoon jumala
etsimään ihmistä
jos on olemassa.

08.03.2013
Mietin kaikkia noita runoissaan joutilasta
esteetikon elämää viettäneitä
runoilijamunkkeja ja munkin kaapuihin
kietoutuneita maallikoita.
Kuinkahan täysiä
heidän kerjuukulhonsa
olisivat olleet,
jos enemmistö niiden täyttäjistä
olisi osannut lukea?

08.03.2013
Jo antiikin Kreikassa
vanhat miehet
runoissaan
ylistivät
nuorten miesten kuolemaa
sodissa.

08.03.2013
Kevät, muistot
jääpuikkoja
räystäillä.

08.03.2013

sunnuntaina, maaliskuuta 03, 2013

Hengittäminenkin
voi olla
poliittinen teko
jos joku
haluaa sinun
kuolevan.

03.03.2013