sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Porvarillinen Suomi 

Sille, jolla on paljon, on
paljon annettava.
Siltä, jolla on vähän, on
paljon vietävä.
Näin tasapainoitetaan
yhteiskunta. 

28.04.2013
Ihmistä se muistuttaa
katsetta voi harhauttaa
älä silti erehdy niin uskomaan
ei ihmistä ole alla
kokoomuslaisen kuoren

28.04.2013
Tänä iltana taivas haalistunut
pursiseuran lippu
keisarillisen Venäjän sotalaivastolta kopioitu,
punaisen pelossa
salkoon nostettu
keisarillisen Saksan sylissä istuen
huomaamatta sen tulevan kuoleman merkkejä.
Ruskea ruoho
jalkojen alla
kuin porvarin omatunto.

28.04.2013
Päivä toisensa jälkeen
Aurinkona putoaa
taivaanrannan taa
tulessa.

28.04.2013
Mitä tasavallan presidentti Sauli Niinistö voi tehdä isänmaan hyväksi

Kuolla
u
o
l
l
a

Mennä pois
lippujen liehuessa
poliitikkojen
surupuheiden kera.

Tyhjyyttään kumisten.

28.04.2013

lauantaina, huhtikuuta 27, 2013

Luen tuhat vuotta sitten kuolleiden buddhalaisten munkkien runoja,
ajelehtivia pilviä, sinisinä virtaavia jokia, erakon asumuksia vuorilla
punaisen auringonlaskun värjätessä taivaanrannan.
Kauan sitten päättyneitä elämiä, tomua ja tuhkaa,
irvistäviä pääkalloja kenties, sammaleen ja mullan alla
sirpaleita luista kuin nämä runot sirpaleita mielistä.

27.04.2013


perjantaina, huhtikuuta 26, 2013

 Huhtikuun 26.

Kevät, syksyinen vesisade
rummuttaa ruskeiden vesilätäköiden pintaa,
maidonvalkeat pilvet peittämässä
lokakuisen maiseman taivasta,
rajaamassa maailmaa.

Ei silmuja puiden oksilla
ja joku kävi kaatamassa
tienlaidan pajut kissoineen
viime kesän kuolleelle ruoholle.
Vain lintujen laulu
kertoo keväästä.

26.04.2013

torstaina, huhtikuuta 25, 2013

Recordatio

Ohi sammaleen peittämän,
lahoavan kaivon kannen
muistoista raskain askelin
tavoittaen tutun istumakiven
pihlajan alla, kolme
vuosikymmentä muistikuvien
sirpaleina, tuskana mielessä.
Pitenevien varjojen keskellä
mennyt ja nykyisyys
sekoittuen kuin varjot,
alkavassa illassa ne
lävistävät auringonsäteiden kiilat.

25.04.2013
Kevein linnun jaloin,
hypähdellen,
saapuu kevät
ja aloittaa laulun
kertoen reviireistä,
kumppanin kaipuusta,
pesän rakennuksesta
ja poikasista
silmujen vasta ilmaantuessa
koivujen oksiin.

25.04.2013

perjantaina, huhtikuuta 19, 2013

Joka päivä yli sata kuollutta Syyrian sisällissodassa,
useita kymmeniä Irakin sodassa, Afganistanissa,

pikku-uutisia, tavanomaista, tiedotusvälineille,

mutta kun lennokeistaan ohjuksia omin luvin muissa maissa
ammuskelevien yhdysvaltalaisten täytyy kokea pommi-isku,

kolme kuollutta,

niin se on olevinaan suuri tragedia ja kauhun aihe,
ja silloin, myönnettäköön,

oma myötätuntoni hupenee nopeaan tahtiin
kun yhdysvaltalaiset perskärpäsineen esittelevät

itsekeskeisyyttään ja tietämättömyyttään.

Sitten samat vielä ihmettelevät, miksi heitä vihataan,
kun itkettyään arkkujen äärellä

rientävät taas valitsemaan lennokeilleen murhattavia.

Eivät ymmärrä, että rikos se on ihmisiä
ihmisiä murhata vaikka onkin Yhdysvaltain

sotilas, presidentti.

19.04.2013

tiistaina, huhtikuuta 16, 2013

1
Hupeneva lumi
vapauttaa metsän kävelyä varten,
askel askeleelta
pälveltä pälvelle
kohti kevättä
halki harmaan valon päivän.

2
Talven ja kevään välissä
pysähtynyt suru,
se mikä ei vielä ole kadonnut,
se mikä ei vielä ole ottanut
katoavan paikkaa
hetken yhdessä, rinnakkain.

16.04.2013

maanantaina, huhtikuuta 15, 2013

Siddhartha

Luin Hermann Hessen Siddharthaa
vesipisaroiden valuessa ikkunaa vasten.
Jotakin olemassaolon kauhistuttavuudesta
oli Hesse tavoittanut, sen
ankeudesta joka harmaiden päivien lailla
käy kalvamaan sisintämme.
Me seisomme tyhjyyden laidalla,
siitä nousseina, siihen putoavina
ja etsimme jotakin, jolla
tyynnyttää mielemme pelon
niin kauan kunnes horjahdamme.
Mutta yksilön itselleen löytämä
viisaus ja rauha ei ole mitään
ihmiskunnalle,
ellei sillä voi parantaa
toisten särkyneitä, kipeitä mieliä,
raottaa pilviä Auringon edestä.
Tätä ei Hessen Siddhartha
ymmärtänyt, jättäen jokaisen
yksin kärsimään oman tuskansa.

15.04.2013

Elämä on asioiden
taakseen jättämistä;
nykyisyyden, sen mikä on,
uhraamista tulevaisuuden vuoksi -
sen mikä voisi olla -
ja vuosien jälkeen
taakseen jättämänsä löytämistä
edestään, mielestään,
kipeinä haavoina
jotka eivät sulkeudu.

15.04.2013

sunnuntaina, huhtikuuta 14, 2013

Repaleiset pilvet,
vaaleansininen taivas
niiden aalloton meri
Auringon alla.

14.04.2013
Pilvinen kevät,
kuin syksy ja sitten
yhtäkkiä Aurinko,
kirkkaus ja kevät on
kevät, heräämisen aika.

14.04.2013
Kevät, purojen
solina, tihkusade,
saappaiden muta.
Peltojen takaa, sumun
halki tummana metsä.

14.04.2013
Tämä päivä on
mutainen askel kohti
kevään silmuja.

14.04.2013
Sade, kylmä
keväinen sade
tekee hangista puroja,
lapsista kesän
mutaisia airueita.

13.04.2013

lauantaina, huhtikuuta 13, 2013

Sulavat lumet,
mutainen, routainen maa
ja viime syksyn kellastunut ruoho
paljastuvat talven
kuukausien alta.
Kolea, pilvinen kevät,
sumuinen päivä
hukuttaa itseensä
kaukaiset hakkuiden
silpomat rinteet.
En tiedä minne
olen matkalla
tässä tuulisessa maailmassa.

13.04.2013

torstaina, huhtikuuta 11, 2013

Pilvinen iltapäivä,
luen Flaubertin nuoruuden pergamentin
ja pölyn tuoksua
vanhaa kahvia juoden,
väsyneenä, pettyneenä,
valju päivä, valju mieli,
pilvien raosta auringonsäde
tanssii vastapäiselle seinälle kuvion,
valon kalligrafian.

11.04.2013
Joskus tulee hetki,
joka katkaisee elämän
niin kahtia,
että sen jälkeen
ihminen elää vain
katuakseen.

11.04.2013
Pentti Saarikoski(1937-1983)

Pitkästä aikaa luin Saarikoskea.
Miten helppoa olikaan kirjoittaa runoja,
miten vaikeaa elää tuo elämä,
kuluttaa se pois kunnes
vain runot jäivät,
miehen seisoessa yhä
kauemmaksi jäävällä rannalla,
vaikeana hahmottaa
vuosien takaa.
 
11.04.2013
Runoilija lohkoo pieniä sirpaleita itsestään,
tallettaa ne runoihinsa
ja jakaa lukijoilleen.
Saa näiden mielet
raskaiksi ajatuksistaan:
"Ajattele hetki minun ajatuksiani.
Näe hetki maailma
minun sanojeni, silmieni kautta." 

11.04.2013
Kylmä valo, valkoiset hanget,
tie sentään lumesta vapaa, routiva,
ruskeana kiemurtelee halki valkoisen,
katoaa tummanvihreään metsään.
Haaleansininen taivas, repaleisia pilviä
ajelehtimassa, ajatusten lailla
suuntaa vailla talven ja kevään välissä.

11.04.2013
Yöllä, kuutamon valossa
moni pieni jalka
juoksi lumelle tarinan
aamun tavoittaa.

11.04.2013
Pitkä talvi ei käänny kevääksi,
lumi narskuu yhä kävellessä
haaleansinisen taivaan alla.
Maiseman koleus heijastuu
mielen jäätyneestä pinnasta.

11.04.2013

perjantaina, huhtikuuta 05, 2013

Ota nauloja, lautaa ja kristitty.
Tee krusifiksi.

05.04.2013
Siionistikristittyjen Jeesus puhuu

Jeesus sanoo: Varastakaa maat.
Jeesus sanoo: Ajakaa ihmiset kodeistaan.
Jeesus sanoo: Tappakaa heidän lapsensa.
Jeesus sanoo: Kiduttakaa heitä.
Jeesus sanoo: Hyökätkää pakolaisleireille.
Jeesus sanoo: Sulkekaa heidät muurien sisään.
Jeesus sanoo: Pilkatkaa heitä.
Jeesus sanoo: Nöyryyttäkää heitä.
Jeesus sanoo: Murhatkaa heidät.
Jeesus sanoo: Ylpeilkää teoillanne.
Jeesus sanoo: Valittakaa ja huutakaa,
raivotkaa jos he uskaltavat vastustaa.
Jeesus sanoo: Sorto on oikeutta.
Jeesus sanoo: Vuotakoon veri.

05.04.2013

keskiviikkona, huhtikuuta 03, 2013

tiistaina, huhtikuuta 02, 2013

Iltakävely

Valo kajastaa yhä taivaanrannassa,
entisen kanttorin pihassa haukkuu koira.
Hänellä oli tapana ampua naapurien kissoja.
Tähtiä taivaankannella, Venus
syleilee puiden latvoja. Autojen
valot leikkaavat yöksi
hämärtyvää iltaa. Kuuntelen
Radio Vegaa - kun etsin
taivaalta tuttuja tähdistöjä
etsii toimittaja Suomen kartalta
kauppasaksojen jäljiltä Thüringeniä.

02.04.2013