Syyskuun ensimmäisen aamun harmaa valo

ennen puolta kahdeksaa,

istun sohvalla,

äitini lampun valossa,

luen Pablo Nerudaa ja Kaarlo Sarkiaa,

unisessa mielessä sekaisin

toisen ilo ja toisen masennus,

masennus jota en elokuussa 1989 tunnistanut,

toinen näkee mustekalan kauneuden,

toinen rumuudessa mustekalan

ja ennen kuin rakastin Pabloa

ja runoja aseina

rakastin Kaarloa,

mutta nyt näen Pablossa runoilijan

ja Kaarlossa mielenterveyspotilaan.

Sairaus ei kanna runoutta,

ei kokonaisen runoilijanelämän halki,

mutta ilo,

ilo piirtää runot mieliin ja sydämiin.

01.09.2014