Meo Patri

Jätin Lauri Viidan ulos kaiteella roikkuvan maton päälle.

Siinä sitä hivelee illan viimeinen puna,

hellästi valkoista kantta

hiipuva valo ja lämpö.

Päivä sammuu, ihminen nukkuu kipunsa pois

ja on levossa kylmin otsin.

Sanat jäävät, odottavat jotakuta tulevaksi,

jäävät käsien veistämät esineet,

seinät ja katot kerran ylös nostetut.

Ovat yhä, valossa ja pimeydessä,

sanat ja kätten jäljet,

mutta kerran ovat taas hiekkaa

Egyptin pyramidit valaiden luiden yllä.

14.02.2017