ÄITINI, DIVARIN PITÄJÄ JA URSULA K. LE GUIN(1929-2018)

Olemme pienessä divarissa tamperelaisen supermarketin yhteydessä.

Vuosi on suunnilleen 1987.

On, käsittääkseni, talvi. Ulkona jo pimeä. Valo

divarissa on hämärä ja valju.

Olen ujo, kuten aina, joten äitini kysyy puolestani

divarin pitäjältä, keski-ikäiseltä mieheltä

jolla muistikuvassani on parta, olisiko heillä

sci-fi -kirjoja. Äitini, joka

piti Valerian ja Laureline -sarjakuvista.

Mies vastaa ystävällisesti (olin häpeissäni,

että äitini täytyi kysyä, olin häpeissäni

että hän kysyi, ja tämä ystävällisyys

yllättää minut) ja seuraavassa muistikuvassani

ojentaa minulle Pimeyden vasemman käden pokkaripainoksen.

Olen muistikuvassani (oli se tosi tai ei)

hämmentynyt ja hieman haltioitunut. Helpottunut.

Ei kauhua, ei Stephen Kingiä, ei "lapsellista" Jules Verneä,

vaan aitoa tieteiskirjallisuutta. Olen

tyytyväinen, että äitini kysyi, kirjaa

joka on yhä minulla. Ensimmäistä.

Kaikki muu tuli jälkikäteen, Osattomien planeetta

ja Maameren tarinat, Maailma, vihreä metsä.

Kaikki mikä tuli, tuli äitini ansiosta,

nuo hetket ihmisyydessä

kaukaisilla planeetoilla.

24.01.2018