KELLO 03.06

Äänetön, äänetön syksy-yö

kunnes

pimeyden halkaisee ääni ja valo.

Hypähtää olemassaoloon

tasku-universumissani ja katoaa.

Virtuaalihiukkaseni metallia

ja ytimessä lihaa, vettä ja luuta

kallon kypärässään päämäärä,

jostakin jonnekin. Ja

pois tästä kokoon

käpertyneestäni kosmoksestani.

Puiden lehvistöt humisevat,

tähän yöhön,

tähän syyskuun yöhön

minä olen eksynyt.

28.09.2018