MITÄHÄN RAUTATIEASEMALLA OIKEIN TEHDÄÄN

Parikymppinen poika keltaisessa liivissä

tulee kukkoilemaan, koska torkahdin

istualtani hetkeksi; hän vaatii saada tietää

mitä minä teen täällä, rautatieasemalla.

Mitäkö minä täällä teen, sinä päätä lyhyempi

poika; olen juuri lähettänyt mustalle taivaalle,

meren ylle naisen, tuhottuani kaikki

hänen haaveensa, sitä vain minä täällä teen.

Sitä minä täällä teen, poika keltaisessa liivissä,

helvetin esikartanossa odotan junaa

ja pikku piru on tullut, pikkuruisen valtaisen

valtansa juovuttamana, piikittelemään.

Mitähän rautatieasemalla oikein tehdään.

Poika innostuu itsestäänselvyydestä,

kasvot vääntyvät sadistiseen hymyyn,

hän on nyt onnessaan, eikä tiedä

mikä lohduton raivo repii minua,

vaatien purkautumaan keltaliiviseen poikaan,

takomaan naamaa nyrkillä ja lyömään

päätä lattiaan; ei tiedä, luulee olevansa

koskematon, kuolematon vallassaan,

alkaa vaatimaan tietää mikä juna ja milloin.

Minulla on valta ajaa sinut ulos täältä,

pentu julistaa, eikä tiedä virnistellessään

kuinka lähellä on sairaalareissu.

Ei ymmärrä lyhyt poika keltaisessa liivissään

kuinka hän on minulle kuin helvetin lähettämä;

niin kipeästi haluaisin tuntea hänen naamansa

nyrkkiäni vasten, jotta en hetkeen syyttäisi itseäni.

Kai se on saanut selkäänsä sen jälkeen,

monikin pojan piessyt; pitäisi kai olla tyytyväinen

etten minä, mutta tässä maailmassa

ei edes omatunto palkitse järjen käyttöä.

06.10.2019-03.06.2022