JOEN YLI PUIDEN SIIMEKSEEN

Varhainen aamu, saunasta

tulon jälkeen lojun sängyssä

kahvia kaivaten ja liian laiskana

nousemaan ylös ja keittämään sitä,

luen Hemigwaytä ja

omat Adrianmeren muistoni

nousevat syyttävinä kaukaa,

ja vajoavat taas ajan syvyyksiin,

vaaralliset matalikot,

kun yhtäkkiä iskeytyy tietoisuuteen

lukemani rivin merkitys:

Kuoleva eversti

on viidenkymmenen -

vain seitsemän vuotta minua vanhempi!

Puistattaa tajuta,

kuinka vanhan aika on tehnyt

minusta vuosissa, minut

joka en tunne itseäni vanhemmaksi

kun noissa kolmenkymmenen

vuoden takaisissa muistoissa;

seitsemän vuotta,

viiteenkymmeneen -

ja kuten eversti tietää kuolevansa

pian, tiedän minä

väsymyksessäni

etten ole koskaan tuota

ikää saavuttava, sillä

olen omalla hitaammalla tavallani

ruumiini pettämä, ja

vuosissa rajattu, kaartuen

loppua kohden

kuin silta yli kanaalin

joiden harmaista vesistä

sen kuvajainen ei heijastu.

02.05.2020