Tuo tyttö ei koskaan todella elänyt eikä siis voinut todella kuollakaan... älä tuhlaa kyyneliäsi... Hän oli vähemmän todellinen kuin kaikki nuo sankarittaret.
Oscar Wilde(1854-1900): Dorian Grayn muotokuva(1963; The Picture of Dorian Gray, 1891), sivut 117-118.
Mutta meidän uhrimme, Oscar,
meidän aidot, oikeat uhrimme
oikeassa ja ainoassa elämässä
ovat todella eläneet
ja kärsineet ja kuolleet,
tai ovat kuolemassa
kääntäessämme katseemme pois;
kaikki meidän tekojemme
ja meidän tekemättömyyksiemme vuoksi.
He kärsivät, he menettivät kaiken,
he kuolevat - vain
koska me, Oscar,
emme olleet todella oikeita ja aitoja ihmisiä
hallitsevine omatuntoineen,
ja emme omanneet tahtoa
joka tekee hyvistä aikomuksista
tehtyjä hyviä tekoja
ja estää vahingoittamasta heitä,
jotka ovat rakkaudesta antaneet
tai joutuneet luovuttamaan
kohtalonsa käsiimme.
He luottivat meihin, Oscar;
he luottivat siihen,
että me olemme inhimillisiä,
että me tiedämme ja tunnemme
ja kannamme ihmisen vastuun ihmisistä.
Ajattele, sielun tai ihmiskunnan
kollektiivisen muistin kuolemattomuudessasi,
niitä lapsia, Oscar, joita sinä
käytit hyväksesi. Olit antaa
oman pienen poikasi Douglasin käsiin,
koska et ollut oikea ja aito ihminen;
tarvittiin vankilan kivinen todellisuus
iskemään ihmisyyden kipinä
sinun lihasi heikkouteen. Mutta
mitä nämä myöhäiset ihmisyyden
osoitukset, Oscar, merkitsevät
kun seisomme hautojen
ja tuhottujen elämien äärellä;
me surmaajat, me haudankaivajat?
Eivät yhtikäs mitään.
Ihminen mitataan teoissaan
kun teoilla on vielä vaikutusta;
hänen liian myöhäinen katumuksensa,
sanatulva jolla se puretaan
katkerien vuosien
ja ruohottuneiden hautojen ylle,
on merkityksetöntä
paitsi syyllisen tunnustuksena
rikoksistaan, Oscar.
Inhimillisyyden todella omaavat
sivuuttavat ne ja
muistavat uhreja -
heitä jotka todella elivät,
ihmisinä.
30.05.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti