Juon kahvia mustana
kääntäessäni Edward Thomasin runoa,
kirjoitettua hänen kolmanneksi viimeisenä
syntymäpäivänään, linnunlaulu
ja kirkonkellojen sointi
sointumassa yhteen kevään kynnyksellä
runoilijan mielessä ja omassani,
sotatalven taipuessa sotakevääksi
kohtalon punoessa polkua Arrasiin,
ja nyt - tämän lukevan menneisyydessä
- ulkona paistaa syksyaurinko
kirkkaana siniseltä taivaalta,
runsaita pilviä kuin Hollannin kultakauden
maalauksissa, pilviä kuin Rubensin
runsasmuotoisia kaunottaria
joiden viereen oli hyvä nukahtaa
kylminä talviöinä kun kanaalit jäätyivät.
Menneisyys on se missä me olemme elossa.
24.09.2025
#Runo #Runoja #Runot #Runous #Runoutta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti