Lainasin viisi Jarkko Laineen,

Suomen kirjallisuuden

Turpean Vanhan Miehen

kirjaa;

paljon on viinaa tarvittu

että siloposkisesta runoilijanuorukaisesta

tuli mitä tuli,

kirjoja suoltava kirjailijaliiton ja Parnasson

entinen pomo joka oli luullut

istuvansa niillä palleilla

kunnes sammaloituu.

Kiukustuttavaa on lukea hänen rakkausrunojaan:

Ruma, vanha mies kirjoittaa rakkausrunoja

aidosti rakastuneena, rakastettuna?

C´est impossible!

Että joku sellaiseen rakastuu,

sitä minä en usko,

vaan kuten Ovidius selitti,

kirjoittaa muusta kuin elämästään,

keksii kaiken,

vanhusparka,

kun ei korkean iän vaivoistaan

voi imagosyistä kirjoittaa.

Ja siksi rakkausrunoja,

vaikka vain sokea, sormeton nainen

voisi häneen rakastua.

Ja vain hullu tai sokea, sormeton mies

voisi kuvitella muuta,

pitää itseään haluttavana.

Mutta kuten Platon kirjoitti,

runoilijat ovat valehtelijoita,

mutta toki useimmiten vaarattomia.

Varsinkin jos antaa niiden

julkaista kirjan kerran vuodessa,

kuten Jarkon tässä. 

25.03.2004