ET IN ARCADIA EGO II

Tämän marraskuisen keskipäivän kirkas valo

johtaa minut onnellisempien päivien muistoihin

ja kutoo ne osaksi tätä synkempää olemassaoloa,

johtaen minut harhaluuloon

että jos lähtisin kadottamieni luokse,

en löytäisi kuuraisia hautoja

vaan eläviä ihmisiä hengitys huuruten

kullanhehkuisissa auringonsäteissä.

Ollen kahden olemassaolon välissä,

kadottamani ja sen jota elän tässä

kirpeässä pakkaspäivässä;

epäröimättä valitsisin sen joka on kätketty

kuuraisiin hautoihin, ja jonka muistot

kirkas valo on kutonut osaksi

tätä päivää, kuten mieleni sen kokee,

kera ristiin kirjotun kivun ja epätoivon.

06.11.2019