Lämpimän lokakuun illan viimeisessä,
punertavassa valossa
kävelen pudonneilla lehdillä
painuneen hautasi luo.
Sinun pitäisi kävellä
vanhana ja väsyneenä
rinnallani yhä, sillä
kuolema vei sinut liian varhain,
kuten isäntäsi, omassa
kivettömässä haudassaan.
Ja silti te olette molemmat
läsnä täällä tässä
illan tyyneydessä,
elätte, kauttani tai yhteydessä,
en välitä; en ole yksin.
05.10.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti