Illassa me yhä näemme aamun,
me jotka synnyimme
auringon noustessa
emmekä ole näkevä
sen nousevan uudestaan.
Me jotka tiedämme kuolevamme,
olevamme huomisen tomua,
me kiellämme tyhjyyden
olevan lähellä, sydämenlyönnin
päässä, odottamassa.
Me katsomme iltaruskoa
ja näemme vähenevässä valossa
nousevan auringonkehrän enteen,
ja sanomme "Vielä on aikaa",
kun hiekka on jo juossut loppuun.
16.10.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti