Ars Poetica Finlandiae

Suomalaisen runouden ongelma

on täydellinen epäpoliittisuus,

kantaaottavuuden puute

- harvassa diktatuurissakaan on

kirjoitettu näin vallitsevasta yhteiskunnasta,

maailmantilanteesta vapaata

runoutta runouden vuoksi,

muotoa sisällön kustannuksella,

loputonta keskeislyriikkaa...

Katselen valokuvaa kuolevasta lapsesta

leikkauspöydällä, kaikki sisäelimet

näkyvissä, osa raajoista puuttuu

- varma kuolema, ja tässä samassa maailmassa

jossa tuo rikki revitty lapsi

surmattiin valtion toimesta,

maailman seuratessa sivusta,

maailman, jossa suomalainen runoilija

jota äsken luin, julkaisi runoja sipulista pöydällä.

Mitä sanoa taiteilijoista,

joilla ei ole mitään sanottavaa

maailman epäkohdista, ruumiskasoista,

massatyöttömyydestä, ruokajonoista,

massasukupuutosta, etnisestä puhdistuksesta,

rotusorrosta, poliitikkojen raukkamaisuudesta?

Miksi lukea heitä,

jotka ovat sokeita

omalle ajalleen?

19.03.2015