TALVINEN REQUIEM

Tämän aamun harmaassa, raskaassa

talvisessa valossa

me kaikki

olemme haamuja, kuolleet

ja elävät ruskeiden runkojen,

mustan metsän ja harmaan taivaan

välissä, kostea maa,

mutainen maa, kuolleet lehdet

ja pudonneet oksat,

lätäköt joista kasvomme

eivät heijastu, vain rukoilevien

puiden lehdettömät oksat.

Me emme rukoile, me

haamut, elävät ja kohta kuolevat,

kuolleet joita kannamme mukanamme;

me emme rukoile, me

odotamme, harmaassa raskaassa

talvisessa valossa

me kaikki

odotamme jotakin,

lumipisaraa tai sadepisaraa,

raetta, ihmettä

kuin linnun huuto tai

toisen ihmisen ääni.

Tämä ei ole ihmeiden

aika, tämä

ei ole rukoilemisen

aika, tämä

on kuihtumisen

jälkeinen aika,

jolloin haamut

odottavat, odottavat

että heidät

joku punnitsisi

ja kutsuisi

elämään

tai vapauttaisi

unohdukseen...

12.11.2018