Olen kotona,
katselen kellastuneiden lehtien
putoavan pihakoivuista
villinä kasvavaan heinään.
Olen kotona,
ja kolme vuotta
on poissa,
hämärästi muistettu päivä;
olen kotona,
mutta kuolleet ovat
yhä poissa ja yhä
läsnä, heidän läsnäolonsa
viereisessä huoneessa,
pihalla kulman takana,
piharakennuksen saunassa,
verstaalla, takapihalla;
vain nousta ja mennä
ja nähdä heidät, kuulla
heidän äänensä,
kohottamalla vuosien verho.
Kävellä heidän luokseen,
kaksikymmemtä, kolmekymmentä
metriä ja neljä, yksitoista
vuotta - niin
lähellä, niin lähellä,
heidän läsnäolonsa,
heidän läsnäolonsa
heidän poissaolossaan.
31.08.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti