Lumesta raskaina seisovat pihapuut
tämän iltapäivän valkeudessa,
ja elleivät metsänreunan
korkeat männyt ja kuuset
kohoaisi vain muistoissa,
uskoisin murtaneeni ajan muurin
ja olevani vapaa näkemään teidät
tämän tammikuun iltapäivän valkeudessa,
jossa aika, hetken, taipuu itseensä
- mutta vain ihmisen mielessä.
Aika, joka murtaa ihmisen,
ja tuo alas satavuotiaat puut,
nostaen nuoret koivut ja pajut
sulkemaan monesti astutut polut,
ei murru ihmisen epätoivon
ja katkeran toivon edessä;
ja kerran on lumesta raskaana
olevan puun alla oleva
nyt kaipaavan ihmisen
lumenpeittämä hauta.
18.01.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti