Lopussa palaamme
vuosikymmeniä koskematta olleisiin kirjoihin;
kirjoihin, jotka ahmittiin, nautittiin,
laitettiin sivuun, unohtamatta;
avaamme, näemme nimikirjoituksemme
lapsekkaalla käsialalla nimiösivulla,
ja oudosti helpottuneina
me alamme lukemaan,
muistaen hämärästi juonen,
muistaen hämärästi lukijan -
lukijan, josta osa yhä
elää tämän kirjan sivuihin yhtyneenä
(ei mustetahraisia sormenjälkiä,
ehkä hius) itse sanoihin,
lukukokemukseen sulautuneena.
Meediona me kutsumme poismenneen
sivujen paperintuoksusta;
koko ajan tätä kirjaa lukeneen -
kaikki kolmekymmentä vuotta -
kadotetun, itseemme,
lopussa.
14.02.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti