Valossa hiipuvan kynttilänliekin
runoilija-parka, puolihullu,
täysin juoppo, itsellensä
kuolemattomuutta kirjoittaa,
vaikka itse Kuolema jo nurkassansa
istuu, katsoo kellon keskiyötä
lyövän, odottaen käsistä
tärisevistä kirpoamista kynän.
- On jo aika mennä, sanoo Kuolema;
silloin sammuu sydän, taipuu pää,
pöydän päälle lyyhistyy
juoppo runoilijanrenttu, ja
paperinsa, tiheästi raapustettu,
kynttilästä nappaa liekin,
palaa kirkkahasti
kuten laulaja elämän,
palaa lyhyesti.
06.02.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti