Muistan teidät, itseäni nyt nuorempina,
Tornionjoen hiekkaisen rannan luona
juomassa kahvia teltan edessä.
Oliko Kekkonen vielä presidentti,
vai jo Koivisto? Ehkä molemmat -
muistojen sirpaleista,
monesta illasta ja aamusta,
vuosien varrelta,
mieli kokoaa verisin sormin
yhtenäisen maiseman.
Jos jokin teitä yhdisti, niin se oli
Lappi, ja me - ja meistä minä,
teidän pettymystenne ja kuolemanne
tuleva arkkitehti, olen kävelemässä
kumisaappaillani joenrantaa,
peläten sen vettä, kuvitellen näkin
tai joen itsensä aallon
kohoavan sieltä tempaamaan
mukaansa. Mutta ei näkki,
ei Tornionjoki armahtanut teitä.
Tunturit kohoavat taivaanrannassa
kuin tulevat vuosikymmenet,
jääkausien louhimat tunturit,
raskaat ja synkät, odottavat,
pettymystä ja kuolemaa tuovat
katkerien virheiden vuosikymmenet,
joiden mädännyt sato kestää kauemmin
kuin muisto noista päivistä
jolloin tekin olitte ehkä
hetken onnellisia.
09.03.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti