Puolipilvinen iltapäivä, lämmin,
kotipiha on lähes lumesta vapaa
vain muutamaa varjopaikkaa
lukuunottamatta. Lämmin on
kuollut syksyn ruoho,
maatumista kaipaavat ruskeat,
jalan alla hajoavat lehdet.
Maan pinta tuntee ilman lämmön,
alastomalla oksalla laulava lintu
tuntee sen, mutta laulupuun
juuret tuntevat roudan, maan missä
lepäätte. Kylmää on olla
routaisen maan sylissä,
yksin maan painon alla,
kun kevät tuo lämmössään
ylösnousemuksensa.
Mutta myös olette yhä
mielemme varjopaikoissa,
poissa routaisen maan taakan alta,
varjopaikoissa valon ja pimeyden leikkaamissa,
joissa kohtaatte itsenne
kuolleina ja elävinä,
hämmästymättä,
kuin vanhat tuttavat,
kunnes itse tunnemme
routaisen maan painon
yllämme.
04.04.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti