Odotan kahvin tippumista, syön mandariineja,
kauraleipää ja juustoa sokerittoman mehun kanssa,
luen Richard Aldingtonin runoja, totean sotaa edeltävän
julmuuden hänen sanoissaan rammoista, ja kuinka
vasta hänen itsensä kaltaisten hyvinvoivien nuorten
miesten teurastus ympäriltään teki hänestä itsestään
inhimillisen, kaivoi ihmisyyden esiin kuin tykinammus
mutaan vajonneet, kahdesti rummellut ruumiit,
ja ripusti ne roikkumaan piikkilankaan, jolla
Ensimmäinen maailmansota oli hänen mielensä
kietonut. Se sota teki monesta runoilijan,
mutta hänestä se teki enemmän,
ihmisen jolla oli omatunto
ja sen ruoskima raivo.
04.04.2023
#Runo #Runot #Runous #Runoutta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti