JENNY

Eräänä kuulaana lopputalven iltana,

kun taivas kajastaa yhä sinessä,

istut lukemassa Sigrid Undsetin Jennyä

ja huomaat nauttivasi siitä

lähes yhtä paljon kuin mukillisesta kahvia

joka tyhjenee kädessäsi ja

tiedät että monta vuotta on kulunut,

kuin huomaamatta, ja silti kasvaneina

elämäksi; tiedät, ja tiedät

olevasi keski-ikäinen, vanha, kuin

ruusupuska lumen keskellä ulkona,

piikkejä, mutta ei ruusuja, kohmeessa

ja värit taivaanrannassa tummuvat kohti avaruutta;

sinä juot kahvin loppuun, haet lisää

ja otat Undsetin Jennyn uudestaan käteesi,

ja luet, ja vielä hieman kauhistuneena, nautit

siitä mitä luet, ja tiedät,

tiedät että vuodet ovat vähenemässä

ja lumen mentyä ruusupensas

tuottaa vähemmän kukkia kuin viime kesänä,

vuosi vuodelta enemmän piikkejä kuin ruusuja.

23.03.2018