Vanhat muistot, joiden viiltäviä teriä
eivät vuodet ole ruostuttaneet,
vuosikymmenien takaa nousten vievät
minut luoksenne vaivaiskoivujen,
harmaan kiven ja harmaan taivaan maahan.
Oi kuinka kipeää tekee olla
nuoren itseni lyhyessä varressa,
seisoa vieressänne sanaa sanomatta,
kun tunturien huippuja verhoavat pilvet
kuten nyt kuolema teitä. Vain
minä tiedän minne vie se tie
jonka varrella olemme,
muistojen viiltäessä minua auki.
18.11.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti