Päivä kuolee yöhön
syntymättä uudestaan,
mutta askeleessa lasten
tunnistamme käynnin kuolleiden.
Yöpakkasen syksyssä murtama kukka
ei koskaan kuki uudestaan,
mutta silmissä taaperon tunnistamme
katseen jonka näimme sammuvan.
Eilinen ei koskaan saavu uudestaan,
ja huominen astuu haudalla tämän päivän,
mutta lihassa ja veressä elää muisto
joka kurkottaa yli kuoleman, syntymän.
16.09.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti