Juon mustaa kahvia, mustaa
kuin syksy-yö ikkunoiden takana,
ja jostakin syystä muistelen teitä
juomassa mustaa kahvia saaressa,
keitettyä mustassa pannussa
avotulella. Näen liekit räiskymässä
päivällä, iltahämärässä, kädessäni
peltimukin kahvia maidon kanssa.
Siitä on vain hetki, neljäkymmentä
vuotta, kolmekymmentäviisi vuotta,
siitä on ikuisuus, minä olen vanha,
ja maailma on vanha, ja yö on
pimeämpi kuin koskaan silloin
jolloin aallot liplattivat lähes äänettä
vasten kaislaisia rantoja kun vene
oli kulkenut ulapalla ohi kuin
elämän vuodet.
16.09.2024
Runo Runoja Runot Runous Runoutta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti