TUONELAN LINTU

Lentää äänettä lintu musta maasta hämärän,

saapuu lintu musta varrelta virran kuoleman,

hakee lintu musta maasta elämän sielua ihmisen,

kantaa kohti halki verhon olevan alas Tuonelaan.

Kenen sielun hakee lintu musta kuoleman,

kantaa luo virran mustan maassa Tuonelan,

kenen silmät sulkee laulu linnun sen,

kenen sydän sammuu, väsynyt?

Kuka iäisyyteen herää maassa Tuonelan,

missä on yö ikuinen ja virta musta juoksee,

äänetön? Varjo keskellä varjojen,

kuka meistä pian on?

Ehkä kuulet laulun mustan linnun sen

alla näiden yön kirkkaiden tähtien,

ehkä kuulen sen; kerran kuulee laulun sen

ihminen jokainen ja iäti tähdet poissa silloin on.

Siellä missä pesii lintu musta kuoleman,

siellä loista tähdet ei, ei kimmellä vesi

virran Tuonelan valossa Auringon. Siellä

varjot hämärässä, mykät, muistaa elämän.

28.04.2019