LUEN NUORUUTENI KIRJOJA UUDESTAAN

Nämä vähäiset, myöhäiset

vuodet -

kuinka ne kaartuvatkaan

kohti nuoruuttani

kuin kalpea heijastus,

kauhuelokuvan peili

josta puuttuvat kuvajaiset

jotka tekivät olemassaolosta elämän.

Nämä vähäiset, myöhäiset

vuodet ja

käsissäni samat kirjat

kuin silloin

kun elämäni kohosi

vuosien halki,

heikkosiipinen linnunpoika

jota tuulet auttoivat.

Ja nyt,

nyt minä laskeudun,

rikkonaisin siivin

räpytellen

kohti maata

josta en oleva nouseva

lentoon, en

lähtevä juoksuun.

Vähäiset, myöhäiset

vuodet ovat

täällä,

kuihtuneet päivät

ja umpeenluodut haudat,

kivettömät ja kivien

painon tuntevat.

Vähäiset, myöhäiset vuodet.

29.07.2019