On myönnettävä,
etten täysin ymmärrä,
mitä neljäsataa vuotta
on oikein nähnyt
Shakespearen näytelmissä.
Mutta ehkä lähestyn
niitä liikaa historiallisen
todenmukaisuuden,
maantieteellisen todenmukaisuuden,
yleensä todenmukaisuuden suunnalta.
Ja silti olen Aristoteleen runousoppini
lukenut, tiedän näyttämötaiteen
rajoitukset ja vaatimukset,
jopa jotakin siitä mitä yleisö
vuonna 1604 halusi nähdä,
ja silti näen Jagon kuljettavan
kaikkia kuin pässiä narussa
kunnes draaman kaari vaatii
että sokeat näkevät
ja Hamlet lopettaa jahkailunsa,
hullut saavat takaisin järkensä,
murtuneet kuningaskunnat eheytetään,
ja se minkä Shylockin ja Calibanin
on annettu hetkeksi kyseenalaistaa
restauroidaan ja julistetaan todeksi ja hyväksi,
ja oman pikkukaupunkinsa
mittapuulla vauras porvarismies
kuolee ja saa haudalleen veistoksen
jota vuosisadat hylkivät, koska
eihän runoilijan pidä näyttää lihakauppiaalta,
runoilijan pitää näyttää Shakespearen
näytelmien ensipainoksen Shakespearelta,
Shakespearen Shakespearelta. Ja minä
yhä odotan kohtaavani näytelmissä
myytin neron, enkä Stratfordin kynämiestä.
23.04.2025
#Lyriikka #Runo #Runoja #Runot #Runous
Lyriikka Runo Runoja Runot Runous
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti