"Kesä 1968" kirjoitettu kuulakärkikynällä Günter Grassin
Peltirummun nimiösivulle. Yksi Otavan kauniinrumista
Seitsentähdistä, painettu vuonna 1967, ostettu Porista
käydessämme sisaresi luona. Kaksi yhtymäkohtaa sinuun,
isä, sillä kesällä 1968 menetit jalkasi ja neljä tuntemattomaksi
jäänyttä miestä pienessä henkilöautossa pelastivat sinut
tuosta notkosta jossa romuttunut auto oli. Kun sinut
tuotiin sairaalaan, Tyynelle sanottiin ettei ollut varmaa,
jääkö poika eloon vai ei. Sinä jäit, silloin. Mutta et sinä
yönä. Sinä kuolit tässä samassa huoneessa, ja miksi?
Ei siksi, että minä annoin sinulle vain lasillisen vettä
ja magnesiumia kun menit sänkyyn, sen sijaan että
olisin istunut tietokoneen ääreen ja varmuuden
vuoksi, kuten normaalisti, etsinyt valittamasi oireet.
Se olisi varmaankin ollut jo liian myöhäistä. Olisit
todennäköisesti kuollut matkalla sairaalaan, tai ehkä
vasta perillä. Mutta se olisi ollut minulle helpompi.
Huomaa kuinka ajattelen itseäni, itsekkäästi. Seitsemän
vuotta tämän kanssa, mutta sinä seitsemän vuotta
kuolleena. Mutta ei, se missä minä tein toisin kuin
nuo neljä tuntematonta miestä, jossa olisin voinut
pelastaa sinut enkä pelastanut, oli kun illalla heräsin
sohvalle nukahtaneena ja kohottaen päätäni
näin sinut istumassa toisella sohvalla, unessa.
Minun piti nousta ylös, herättää sinut, mutta
olin niin hirvittävän väsynyt, etten päässyt ylös;
ajatus vain kierähtää sohvalta lattialle tuli
mieleeni, se olisi muuttanut seitsemän vuotta,
mutta sekin oli minulle liikaa. Olin nukkunut
ilman uniapnealaitettani, joka oli samassa
huoneessa. Annoin periksi, jäit istumaan unessa
sohvalle. Vajosin takaisin uneen. Ja kaikki nämä
seitsemän vuotta seurasivat siitä, ovat olleet
yhtä ja samaa unta josta emme koskaan herää.
23.03.2024
#Runo #Runoja #Runot #Runous #Runoutta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti